KING KONG (1976)

“Tappajahain kuolema ei liikuta ketään, mutta kun apina kuolee, ihmiset itkevät”, tuottaja Dino De Laurentiis latasi. John Guillerminin ohjaama 1970-luvun megaversio vie kaunottaren ja hirviön World Trade Centerin huipulle. Kong ei ole miniatyyri vaan tehostevelho Carlo Rambaldin jättiluomus. Meryl Streep ja Johanna Raunio olivat harkinnassa naispääosaan.

***

Tuottajamoguli Dino De Laurentiis onnistui tässä 25 miljoonan dollarin apinoinnissaan ryöstöviljelemään kahta laatuelokuvaa yhdellä pellolla. Ensimmäinen uhri oli alkuperäinen Kong, vuoden 1933 klassikko, jonka juonta taivutettiin juuri tarpeeksi jotta siitä saatiin tehtyä täysin naurettava. Lisäksi De Laurentiis oli pitänyt silmällä Tappajahain voittokulkua – elokuvan, joka oli osoittanut kiehtovien ja tappavien jättieläinten valtavan kassamagneettipotentiaalin. Uudella Kongillaan De Laurentiis suunnitteli päihittävänsä Spielbergin ja kumppanit. ”Kukaan ei itke kun tappajahai kuolee,” hän selosti New West -lehden haastattelussa. ”Mutta kun apina kuolee, ihmiset itkevät. Intellektuellit tulevat rakastamaan Kongia, ja jopa filmihullut jotka rakastavat ensimmäistä Kongia tulevat rakastamaan meidän versiotamme. Miksi? Koska en tarjoile mitään paskaa. En tee elokuvaani kahdella tai kolmella miljoonalla, vaan 24 miljoonalla. Tarjoan laatukamaa, suuren rakkaustarinan ja suuren seikkailun, joka sitä paitsi tulee olemaan lapsille sallittu.”

Alkujaan Universal oli lähtenyt kilpasille De Laurentiiksen kanssa, ja molemmat osapuolet olivat allekirjoittaneet sopimukset alkuperäisen King Kongin tuottaneen, vuonna 1959 konkurssiin ajautuneen RKO:n eri edustajien kanssa. Hetken aikaa vaikutti siltä, että maailma näkisi kaksi Kong-uudelleenfilmatisointia: Universalin version The Legend of King Kong (jonka ääniraidalla olisi hyödynnetty studion uusinta tekniikan ihmettä Sensurroundia) ja De Laurentiiksen Kongin. Lopulta italotuottaja suostutteli Universalin perumaan tuotantonsa tarjoamalla näille osuuden oman taideteoksensa tuotoista. Sijoittajat harkitsivat Barbra Streisandia Fay Wrayn osaan, mutta – omaksi onnekseen – tähti kieltäytyi. Tuottajat tyytyivät Jessica Langeen, kömpelöön malliin ilman aiempaa näyttelijäkokemusta. Lorenzo Semplen yksioikoisen käsikirjoituksen vuorosanat eivät paranna vaikutelmaa. Kun jättigorilla nappaa Langen, nainen alkaa takoa tämän valtavaa tekonahkakuonoa ja huutaa: ”Laske minut alas, senkin sovinistisika-apina!” Ja kun Kong menettää malttinsa, Lange pyytää anteeksi: ”En tarkoittanut mitään pahaa… Joskus käyn liian väkivaltaiseksi – se on merkki epävarmuudesta. Niinkuin se kun sinä kaadat puita.”

Carlo Rambaldi, De Laurentiiksen efektiluottomies Italiasta, yhdisti voimansa Glen Robinsonin kanssa toteuttaakseen Dinon unelman: 12 metriä korkean, 6,5 tonnia painavan, elektrohydraulisesti ohjatun robotin, jonka ojennettujen käsivarsien väliin jäi yli kuusi metriä. Sisuskaluina sillä oli 950 metriä letkuja ja 1400 metriä sähköjohtoja; yli 1800 kiloa argentiinalaisten criollo-hevosten värjättyjä häntiä käytettiin karvoituksen tekemiseen. Robinson ylväili teknologisella ihmesaavutuksellaan: ”Meidän Kongimme on täysin toimintakuntoinen. Se pystyy heiluttamaan käsiään, kääntämään kaulaansa, höristämään korviaan, pyörittämään silmiään, taivuttamaan polviaan, nostamaan huultaan näyttääkseen ikenensä, kääntymään lanteillaan ja – jos on pakko – niin myös hymyilemään.”

Monsterirobotti kiersi Amerikan kaupunkeja sirkuksen vetonaulan tavoin. Sanomalehdet olivat täynnä ilmoituksia, joissa ihmisiä houkuteltiin saapumaan paikalle seuraamaan Kongin kuvauksia. Apinan kuolinkohtausta varten valtavat kansanjoukot kerääntyivät World Trade Centerin kaksoistornien juurelle. Studiotiedotteen mukaan kyseessä oli ”suurin väkijoukko joka koskaan oli esiintynyt missään elokuvassa, 45 000 newyorkilaista…” Monet fanit repivät robotilta hevosenhaivenia muistoksi, ja yksi nappasi jopa sen silmän mukaansa.

Dinon jättirobotti oli itse asiassa jättimäinen huijaus. Valkokankaalla näkyvällä apinalla on hyvin vähän tekemistä kyseisen mekaanisen konstruktion kanssa: suurimman osan ajasta näemme miehen apinapuvussa kävelemässä pienoismallilavasteiden keskellä Godzilla-tyyliin. Kong-robotti välähtää elokuvassa vain kymmenen sekunnin ajan Shea Stadium -kohtauksessa, hetkeä ennenkuin apinahirviö pääsee irti. Raajojen jäykät liikkeet ja silmien tyhjä tuijotus paljastavat, että kyseessä on aivan eri Kong kuin muun elokuvan ajan.

Kansalaisoikeusjärjestöt villiintyivät, kun Dinon 21-vuotias Federico-poika (joka on krediittien perusteella mukamas elokuvan ”tuotannonjohtaja”) haki Hollywoodin ammattilehdissä ”pitkää ja rotevaa mustaa miestä” apinan näyttelijäksi. Federico yritti myöhemmin selittää, että afroamerikkalaisen muskelimiehen käyttö olisi säästänyt vaivalta käyttää täytteitä puvussa. Kohun seurauksena De Laurentiis tyytyi kiinnittämään Rick Bakerin apinan rooliin. Baker oli yksi alan parhaita maskeeraajia, jolla oli pitkä kokemus apinapukujen valmistamisesta, ja joka oli monesti itsekin näytellyt gorillaa (mm. elokuvassa Kaksipäinen hirviö / The Thing with Two Heads hän oli näytellyt ylimääräisellä päällä varustettua laboratorioeläintä). ”King Kong vaikutti upealta tilaisuudelta täydellisen gorillapuvun valmistamiseen. Ajan ja rahan kanssa olisin voinut luoda jotain upeaa, mutta valitettavasti niin ei käynyt. Kompromissit ja kiirehdityt deadlinet painoivat päälle.” (Baker)

Jotkut trikkialan ammattilaiset olivat hyvinkin sydämistyneitä. Jim Danforth erosi Akatemiasta protestoidakseen Kongille annettua erikoistehoste-Oscaria: ”Elokuvan efektit ovat vitsi, kamalimpia mitä koskaan on tehty… Rick Baker ei ole ’visuaalinen efekti’, ei sen enempää kuin Pelokasta Leijonaa näyttelevä Bert Lahr Ihmemaa Ozissa.”

Kong sai ensi-iltansa samanaikaisesti 2200 amerikkalaisessa teatterissa jouluna 1976. Paramount kiihdytti mainoskampanjaa lisensoimalla ennennäkemättömän määrän oheistuotteita. Jim Beam toi markkinoille greandiini- ja appelsiinimehuseoksen nimeltä ”The King Kong Cocktail”. Onnettoman ohuet King Kong maapähkinävoipatukat löysivät tiensä kauppojen hyllyille. Sedgefield-farkut keksivät typerimmän mainostempun kaikista: jokaisen housuparin ostaja sai kaupan päällisiksi Konginkarva-avaimenperän!

Kaiken metelin avulla elokuva onnistui kohoamaan menestykseksi, muttei lainkaan niin suureksi kuin mitä tuottajat olisivat odottaneet. Pettymyksestä huolimatta De Laurentiis alkoi välittömästi ideoida jatko-osaa. Tuotannon alkuperäinen nimi oli King Kong in Africa, mutta tapahtumat päätettiin uudelleensijoittaa Amerikaan ja työnimeksi tuli King Kong II. De Laurentiis kertoi Mary Murphyn haastattelussa suunnitelmistaan: ”Kong makaa kuolleena, tiedemies – kuin Frankenstein – herättää tämän henkiin, ja Kongista tulee hullu ja paha. Se tappaa kaikki. Dawnista (Jessiga Lange) on tullut suuri filmitähti, ja hän sanoo: ’Hei Kong, muistatkos minut?’ Apina nostaa tämän ylös, kasvojensa eteen, hymyilee, ja – humps, syö tytön!”

– Harry ja Michael Medved, The Golden Turkey Awards. Nominees and Winners – The Worst Achievements in Hollywood History (1980), jonka kuvitteellisessa palkintogaalassa King Kong voitti palkinnon “Hollywoodin historian suurimmasta vedätyksestä.”