ATANARJUAT (2001)

Alkuperäiskansojen elokuvan vankka kulmakivi on lähes sataprosenttisesti inuiittien luoma eepos. Se on ikivanhaan, suulliseen tarinaan perustuva kertomus rakkaudesta, murhasta, kostosta – ja pahasta hengestä, joka tämän kaiken aiheuttaa. Cannesissa palkittu ja Kanadan kaikkien aikojen parhaaksikin äänestetty elokuva vähät välittää Hollywood-kerronnan säännöistä.

***

Atanarjuat on alkuperäiskansojen elokuvan vankka kulmakivi. Se syntyi pienessä Igloolikin kylässä keskellä laajaa Nunavutin itsehallintoaluetta, jonka Kanadan hallitus oli myöntänyt inuiiteille kaksi vuotta ennen elokuvan valmistumista.

Zacharias Kunuk oli kolmen ystävänsä kanssa perustanut Igloolik Isuma Productions -nimisen, inuiittien hallitseman tuotantoyhtiön vuonna 1990. Yhtiö oli jo kymmenen vuotta tuottanut dokumentteja ja tv-sarjoja inuiittien perinteisestä elämäntavasta, joka oli alkanut voimallisesti muuttua Kanadan vaikutuksesta 1940-luvulta alkaen.

Atanarjuat, inuiittien ensimmäinen pitkä elokuva, kertoo ikivanhan tarinan ajalta ennen eurooppalaiskontakteja. Se seuraa metsästäjä Atanarjuatia ja hänen eeppistä pyrkimystään palauttaa rauha pahojen henkien ja mustasukkaisten riitojen jakamaan yhteisöön. Elokuva peilaa inuiittien moraalisia ja sosiaalisia arvoja, joihin vaikuttaa heidän vahva suhteensa luontoon ja yliluonnolliseen.

Lähes kolmetuntinen eepos tehtiin inuktutin kielellä ja koko yhteisön voimin. Suullisesta legendasta kerättiin kahdeksan variaatiota ja muokattiin niistä yhtenäinen kertomus. Kylänvanhimpien johdolla päätettiin, miten tarina kerrotaan ja mitä asioita painotetaan. He myös opastivat pukujen, rekvisiitan ja lavasteiden teossa. Näyttelijät olivat kylän asukkaita. Ainoa ulkopuolinen ydinryhmässä, newyorkilaiskuvaaja Norman Cohn, oli hänkin asunut Igloolikissa jo vuosikausia.

Muinainen maailma on rekonstruoitu etnografisella tarkkuudella, jolloin elokuva lähestyy paikoin dokumenttia. Naiset puhdistavat hylkeennahkoja ja miehet rakentavat igluja täsmälleen siten kuin muinaisen inuiittiyhteisön oletetaan tehneen. Elokuvan yksi pyrkimys oli osoittaa inuiittikulttuurin elinvoima ankarissakin oloissa. Taustalla häilyi inuiittien harmitus Nanook, pakkasen pojan kaltaisista elokuvista, jotka kuvastivat enemmän ohjaajiensa romanttisia näkemyksiä kuolevasta kansasta kuin nykyajan muutoksiin sopeutuvaa inuiittikulttuuria. Tarkoituksella Kunuk esitteleekin ikivanhan tarinansa lopputeksteissä inuiittien nykyaikaisen filmiryhmän työssään.

Atanarjuat oli lähtökohtaisesti inuiittien elokuva toisille inuiiteille, ulkomaailma oli toissijainen. Se ei etene suoraviivaisesti, vaan inuiittien kerrontaperinteen ehdoilla. Asioita ei suuremmin selitellä ulkopuoliselle, jonka on vain rohkeasti astuttava hämäriin igluihin ja häikäiseville jäätiköille, katsomaan maailmaa inuiittien silmin.

Elokuva voitti Cannesissa Kultaisen kameran ja sen jälkeen kolmisenkymmentä muuta palkintoa. Kansainväliset kriitikot ja elokuvantekijät äänestivät sen takavuosina jopa Kanadan kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Syy menestykseen on lopulta yksinkertainen. Atanarjuat on elokuva, joka on sekä syvästi ”alkuperäiskansainen” että täysin universaali.

Elokuva sai myöhemmin kaksi jatko-osaa: Zacharias Kunukin ja Norman Cohnin ohjaama The Journals of Knud Rasmussen (2006) kuvaa kristinuskon tuloa inuiittialueille, Madeline Piujuq Ivalun ja Marie-Hélène Cousineaun Before Tomorrow (2008) tuhoisien tautien saapumista inuiittiyhteisöihin. Isuman tuotantoa on nähtävissä yhtiön portaalissa www.isuma.tv.

– Jorma Lehtola, Skábmagovat Film Festival