SHERLOCK HOLMESIN SALAISUUS (1970)

The Private Life of Sherlock Holmes/Sherlock Holmes' hemlighet
Ohjaaja
Billy Wilder
Henkilöt
Robert Stephens, Colin Blakely, Irene Handl, Christopher Lee
Maa
Iso-Britannia/Yhdysvallat
Tekstitys
svensk text
Kesto
126 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
perustuu Arthur Conan Doylen henkilöhahmoihin
Ikäraja

Yhdessä parhaista Sherlock Holmes -elokuvista mestarietsivä saa toimeksiannon kadonneesta aviomiehestä, ja lopulta tehtävä johdattaa hänet Skotlantiin maagisen Loch Nessin hirviön jäljille. Wilderin sovitus on hänelle ominainen rikoksen ja komedian symbioosi, joka myös inhimillistää mestarietsivän tuomalla säröjä tämän persoonaan.

***

Billy Wilder valitsi Robert Stephensin Sherlock Holmesin osaan ilmeisesti tutustuttuaan hänen suoritukseensa taideopettajana Miss Jean Brodien parhaissa vuosissa. Stephens suositteli Watsoniksi Colin Blakelyä, sillä Wilder halusi osaan näyttelijät, jotka olivat työskennelleet yhdessä aikaisemmin. Blakelyn Watson on tavallista eloisampi ja nuorekkaampi. Watsonin tehtävä on toki edelleen olla kontrasti Holmesille, mutta kyse on jostakin syvemmästä kuin hidasjärkisen ystävän ja veitsenterävän älyniekan suhteesta, joka vallitsi Nigel Brucen ja Basil Rathbonen tulkinnoissa. On välittömästi ilmeistä, että Wilderin Watson on Holmesia tarmokkaampi. Watsonin spontaanisuus ja intohimoisuus saattaa olla jäsentymätöntä ja pinnallista, mutta siinä on vaistomaista eloisuutta vastakohtana Holmesin letargialle ja melankolialle.

Elokuvan perusjännitteenä on johdonmukaisesti Holmesin yksityiselämän ja hänen julkisen persoonansa välinen vastakohtaisuus. Tuo julkinen persoona ei ole niinkään Holmes itse kuin tri Watsonin luomus. Tämä onkin Holmesin valituksen aiheena alkukohtauksessa. Watson on luonut tähden, supersankarin ja imagen, jonka veroinen Holmesin (kuten Norma Desmondin ja Fedoran) on pystyttävä olemaan. Hänen on pakko käyttää ”uskomatonta asuaan”. Koska hänen väitetään olevan viuluvirtuoosi, Holmes saa esiintymiskutsuja. Hänen väitetään olevan narkomaani, vaikka Watson on laimentanut vuosien ajan hänen seitsemänprosenttista liuostaan. Mikä pahinta, hänen on väitetty olevan naisvihaaja. ”Ei ole kyse siitä, että en pitäisi naisista”, Holmes sanoo. ”En vain luota heihin”.

Elokuvan juonena ei ole tietyn tapauksen ratkaiseminen (itse asiassa se jää Holmesilta ratkaisematta) vaan Holmesin oman hahmon arvoitus. Juonen uskomattomuus (siihen liittyy kääpiöitä, trappistimunkkeja, kanarialintuja, koneellinen Loch Nessin hirviö ja kuningatar Viktoria) etäännyttää katsojan tapahtumakulusta ja kohdistaa hänen huomionsa yksityisetsivän hahmoon. Holmesin etsiväntaidoista huolimatta häneen tuntuu liittyvän pimeä, salainen puoli (viulunsoitto, huumeet). Romantikko ja artisti kilpailee Holmesissa tiedemiehestä ja loogikosta. Psykologinen jakautuneisuus, jossa on oikeastaan kysymys identiteetin hämmentyneisyydestä, korostuu Holmesin kiintyessä Gabrielleen, jolloin hän tulee ulos kuorestaan ja epäonnistuu sekä emotionaalisissa että älyllisissä pyrkimyksissään. Holmes esiintyy ”täydellisenä päättely- ja havainnointikoneena”, mutta suorituksen ylettömyys johdattaa sen romantiikan ja teatraalisuuden valtakuntaan. ”Me kaikki teemme toisinaan virheitä”, sanoo Holmes Gabriellelle. ”Onneksi tri Watson ei kirjoita minun virheistäni”.

Sherlock Holmesin salaisuuden huono kaupallinen menestys oli Wilderille paha takaisku, varsinkin kun United Artists oli jo alun perin vaatinut häntä lyhentämään elokuvan alkuperäisistä 200 minuutista 125-minuuttiseksi. Wilderin pettymys lienee ollut sitäkin syvempi, kun elokuva oli hänelle hyvin henkilökohtainen. Se toi esiin hänen pehmeän, sävyisän ja sydämellisen puolensa, joka ei ollut aikaisemmin tullut ilmi.

– Neil Sinyardin ja Adrian Turnerin mukaan