WEST INDIES (1979)
Kiistatta maailman paras kolonialismia käsittelevä funkmusikaali! Yhdelle orjalaivaa kuvaavalle näyttämölle sijoittuva elokuva on kaukana kuivasta poliittisen historian oppitunnista. Mauritanialainen Med Hondo sekoittaa brechtiläisen teatterin ja diskofunkin miellyttäväksi, kaikkia aisteja hyväileväksi cocktailiksi.
***
Mauritanialaisen, afrikkalaisen elokuvan kentässä merkittävän ohjaaja-näyttelijä Med Hondon (1936-2019) Karibialle tapahtumiltaan sijoittuva, eeppinen West Indies (1979) on toimiva, riemastuttava yhdistelmä elokuvana. Se on nimittäin paitsi suuren budjetin tribuutti amerikkalaisille musikaaleille myös purevaa kritiikkiä ja syytöstä kolonialismia, imperialismia kuin rasismiakin vastaan. Kuitenkin näyttävä ja temaattisesti kunnianhimoinen, funkmusiikkiin nojaava teos on jäänyt vuosikymmeniksi katsojilta pimentoon ja varsin vähälle huomiolle.
West Indies sai alkunsa teatterin lavalle ohjatusta Daniel Boukmanin näytelmästä Les Negriers. Tästä alkuperäisteoksesta Hondo ohjasi oman teatteriesityksensä 1970-luvun alussa Pariisissa. Elokuvaversioksi sovittamiseen teoksesta meni jopa seitsemän vuotta ja pitkälti työ tuntui liki mahdottomalta unelmalta. Budjetiltaan 1,3 miljoonan dollarin tuolloinen summa oli ennen kuulumaton afrikkalaiselle elokuvalle ja taiteilijalle, joka oli aiemmin pitkälti itse vastannut teostensa rahoituksesta.
Elokuva osoittautui rohkeaksi hankkeeksi elokuvallisilta ratkaisuiltaan. Hondo rakennutti suuren puisen laivan hylättyyn Citroënin tehtaaseen Pariisiin, joka toimi hänen visionsa näyttämönä. Keskeisenä teemana Hondon elokuvataiteessa on kolonialismi käyden läpi sen historiaa ja jälkiseurauksia. West Indiesissä Hondo yritti tiivistää kolonialismin neljä vuosisataa, orjuuden, verenvuodatuksen, tekopyhyyden ja korruption kahden tunnin mittaiseksi spektaakkeliksi. Tapahtumat kulkevat sokeriruokoviljelmien kautta 1640-luvun Antilleilta Länsi-Intian, Afrikan, Euroopan ja Amerikan välisen orjakaupan maailmaan ja myöhemmin vielä karibialaisten siirtolaisten matkaan Ranskaan, jossa he yrittävät turhaan saavuttaa parempaa elämää.
Hondon kamera on alituisessa liikkeessä hänen matkatessaan edestakaisin ja nopeasti myös aikakausien halki, läpi vuosikymmenten ja vuosisatojen, joskus jopa yhden otoksen sisällä. Ohjaaja käyttää laivan suunnittelua korostaakseen voimadynamiikkaa erilaisten ryhmien välillä. Elokuvan hahmot edustavat politiikkaa, kapitalismia ja kirkkoa valtaistuimillaan. West Indiesin tanssinumerot painottavat historiallisia vinjettejä ja ovat itsessään dynaamisia ja ekspressiivisiä. Erilaisia teemoja ja tunnelmia on sisällytetty kokonaisuuteen mukaan eloisista protestitansseista svengaavien Pariisin kaduilla tapahtuvien liikkeiden kautta rytmisiin orjien kettinkien lyönteihin.
West Indies olisi ansainnut jo ilmestyessään vuonna 1979 todellisen klassikon aseman, mutta se sai kuitenkin Ranskassa ristiriitaisen vastaanoton ja näin ei saavuttanut laajaa levitystä. Myös myöhemmin teos jäi huomiotta, esim. videolevityksessä ja jopa Vulture Magazinen listattaessa 2015 viittäkymmentä tärkeintä ei-englanninkielistä musikaalia. Todennäköistä oli, että Hondon kuoltua 2019 monet muistivat lahjakkaan ohjaajan ennemminkin ääninäyttelijän rooleista (Eddie Murphyn ja Morgan Freemanin äänet) kuin elokuviensa (Soleil Ô, Sarraounia) luojana.
– Philip Concannonin (BFI) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 6.10.2021