RYANIN TYTÄR (1970)

Ryan's Daughter/Ryans dotter
Ohjaaja
David Lean
Henkilöt
Robert Mitchum, Trevor Howard, Christopher Jones
Maa
Iso-Britannia
Tekstitys
svensk text
Kesto
200 min + väliaika 10 min
Teemat
Kopiotieto
70 mm
Ikäraja

Vaikeissa sääoloissa Freddie Youngin loisteliaasti kuvaama irlantilaisdraama kertoo ulapalle ajautuneesta parisuhteesta, joka saa myrskyvaroituksen nuoren miehen saapuessa kylään. Ihmissuhteiden väliset jännitteet saavat kaikupohjaa Irlannin ja Englannin välisistä poliittisista kipinöistä. John Mills voitti kylän juorusoppaa sekoittavasta sivuroolistaan Oscar-palkinnon.

***

David Leanin (1908-1991) ainoa 1970-luvun elokuva Ryanin tytär (1970) aiheutti pettymyksen monille, jotka odottivat jotakin samankaltaista kuin eeppiset aiemmat menestykset kuten Arabian Lawrence (1962) ja Tohtori Zhivago (1965). Vaikka Ryanin tytär sisältääkin kaikuja molemmasta aikaisemmasta suurtyöstä, ei sillä ole samanlaista kumulatiivista voimaa. Tuorein silmin katsottuna se on kuitenkin kiehtova ja vaikuttava mutta virheellinen teos, joka ansaitsisi saada paremman vastaanoton. Aikalaiskriitikoiden nuiva suhtautuminen johti pitkälti siihen, että Lean ohjasi seuraavan täyspitkän, viimeisen elokuvansa Matka Intiaan (1984) vasta 14 vuoden tauon jälkeen. Tapahtumiltaan Ryanin tytär sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Irlantiin. Lean kuvaa teoksessaan Rosy Ryania (Sarah Miles), pikkukaupungin tyttöä, joka saa kaiken mitä koskaan halusi ja päättää sitten haluavansa lisää kohtalokkain seurauksin.

Pienessä Kirrayn kylässä Rosy solmii avioliiton paljon itseään vanhemman opettajan Charles Shaughnessyn (Robert Mitchum) kanssa. Rosy huomaa kuitenkin ettei avioliitto olekaan taianomainen ja täynnä romantiikkaa. Ahdistunut, tyytymätön ja syyllinen Rosy tapaa majuri Doryanin (Christopher Jones), Kirraya miehittävien brittijoukkojen komentajan. Hän on Rosyn sukulaissielu ja molemmat aloittavat kiihkeän suhteen. Heidän väliinpitämättömyytensä johtaa ongelmiin Doryanin kohdattua Tim O’Learyn (Barry Foster), karismaattisen vallankumouksellisen. Hän pyytää koko Kirrayn väestöä avuksi aseiden salakuljetusoperaatioon.

Alkuperäiskäsikirjoituksesta vastannut, usein Leanin kanssa yhteistyötä tehnyt Robert Bolt on saanut aikaan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kuitenkin elokuvaa voi moittia kestoltaan liian pitkäksi, kestäähän se peräti lähes kolme ja puoli tuntia. Kuitenkin kaikki, mitä tuona aikana valkokankaalla tapahtuu, on taiteellista ja pitää lisäksi katsojan otteessaan. Leanin elokuvakerronta on ihmeellistä ja taidokasta, koska hän osaa välittää hienovaraisia, henkisiä muutoksia kuvien ja äänien asiantuntevilla rinnastuksilla. Esimerkiksi Charlesin ja Rosyn hääyökohtauksen sisältämät vivahteet ovat tuskallisia ja erityisiä. Huomionarvoista on myös Freddie Youngin sanoinkuvaamattoman kaunis elokuvaus, joka ansaitsi Oscar-palkinnon. Niin herkästi valaistut sisätilakohtaukset kuin upeat panoraamakuvat Irlannin villistä rannikosta ovat lumoavia. Young täyttää koko valkokankaan niin mestarillisilla valon ja tekstuurin vuorovaikutuksilla, että jokaisen otoksen voi sanoa olevan kuin ajaton maalaus. Vaikuttavaa ohjaaja Leanin suorituksessa on myös se, että hän onnistuu tekemään Mitchumista, pohjimmiltaan macho-elokuvatähdestä uskottavan pehmeä-äänisenä pasifistina.

Ongelmana elokuvassa ovat John Millsin Oscarilla palkittu roolisuoritus Kirrayn kylän idioottina, joka on voimakas mutta sarjakuvamainen, Rosyn isän Thomas Ryanin (Leo McKern) käsittely sekä säveltäjä Maurice Jarren häiritsevä tyyli musiikkiteemoissa. Kuitenkin Ryanin tytär erottuu edukseen siinä, että se sisältää yhden sijasta kaksi uskottavaa rakkaustarinaa: Rosyn avioliitto Charlesin kanssa on kuvattu yhtä tehokkaalla tavalla kuin hänen seurustelusuhteensa majuri Doryanin kanssa. Vaikka Ryanin tytär ei yltäisikään mestariteoksen tasolle, on kuitenkin todettava sen olevan vakuuttava draamaelokuva, jonka arvostus on aikaa myöten kasvanut.

–  Peter Hansonin (Every ’70s Movie) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 2.8.2023