1980-luvun lopulla valmistui dokumentti, jonka materiaali pohjautuu parikymmentä vuotta aiemmin Monkista kiertueilla ja studioissa Yhdysvalloissa ja Euroopassa kuvattuun materiaaliin. Näitä ryyditetään osin myöhemmin tehdyillä haastatteluilla. Miellyttävästi etenevissä arkistopätkissä Monkin omaperäinen soittotyyli pääsee oikeuksiinsa.

Pe 21.8. näytöksen alustaa pianisti Seppo Kantonen.

***

Thelonious Monk (1917–1982), legendaarinen amerikkalainen jazzpianisti ja -säveltäjä, tunnetaan ainutlaatuisesta improvisaatiotyylistään ja monista suosituista sävellyksistään kuten ”Straight, No Chaser”, ”Blue Monk” ja ”’Round Midnight”. Monk on Duke Ellingtonin jälkeen toiseksi eniten levytetty jazz-säveltäjä.

Elokuvaprojekti Thelonious Monk: Straight, No Chaser sai alkuunsa vuonna 1981. Christian Blackwood oli tuottanut dokumenttielokuvan Thelonious Monkista Länsi-Saksan televisiolle vuosina 1967–1968. Bruce Ricker puolestaan oli tuottanut dokumenttielokuvan Kansas Cityn jazz-maailmasta nimeltä The Last of the Blue Devils (1979). Blackwood oli editoinut Monk-elokuvansa 14-tuntisesta, New York Cityssä, Atlantassa ja Euroopassa kuuden kuukauden aikana kuvatusta materiaalista, ja sillä oli ollut vain yksi tv-lähetys. Nähtyään aineiston Ricker kutsui sitä ”jazzin Kuolleen meren kääröiksi”.

Blackwood ja Ricker päättivät tehdä uuden Monk-elokuvan. Ohjaajaksi tuli Charlotte Zwerin. Tekijät ottivat yhteyttä Monkiin, mutta muusikon terveys petti, ja hän kuoli vuonna 1982. Monkin suvun monimutkaisten perintöselvittelyjen takia elokuvan tuotanto viivästyi vuosia. Clint Eastwood näki The Last of the Blue Devilsin valmistellessaan Birdiä (1988), ja hän sai aikaan, että Warner Home Videon Warren Lieberfarb järjesti rahoituksen Thelonious Monk: Straight, No Chaseriin.

”Michael ja Christian Blackwoodin kuvaaman materiaalin musiikillinen arvo on niin tavaton, että sitä on mahdotonta pilata”, kirjoittaa Jonathan Rosenbaum, jolla on ohjaajan panoksesta huomautettavaakin. ”Silti, suhteessa elokuvan musiikkiaineiston mahtavuuteen, tämä on lähinnä saivartelua. Monkin kuullaan soittavan lähes kaksi tusinaa kappaletta, joista useimmat ovat hänen omia sävellyksiään, yhdessä lahjakkaan kvartettonsa ja oktettonsa kanssa, konserteissa, harjoituksissa ja yhdessä levytyssessiossa – ja hyvin suuri osa siitä on erinomaista. Jo elokuvan avaava kihelmöittävä ”Evidence”-soolo on yksinään pääsylipun arvoinen.”

Stephen Holden kirjoitti The New York Timesissä, että elokuvassa on ”hienointa jazzia mitä on koskaan filmattu”, ja lähikuvat Monkin käsistä dokumentoivat hänen poikkeuksellista tekniikkaansa. Elokuva tarjoaa harvinaisen intiimiä kuvaa yleensä pidättyväisestä Monkista. Thelonious Monk: Straight, No Chaser valittiin Kongressin kirjaston National Film Registryyn vuonna 2017

– Antti Alanen eri lähteistä, kuten Jonathan Rosenbaum (Chicago Reader, 15.12.1989) 15.2.2018