ÉLOGE DE L’AMOUR (2001)

Ohjaaja
Jean-Luc Godard
Henkilöt
Bruno Putzulu, Cécile Camp
Maa
Ranska/Sveitsi
Tekstitys
English subtitles
Kesto
97 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Godard käyttää väri- ja mustavalkomateriaalia jaksottamaan rakennetta intiimissä elokuvassa, joka kertoo rakkauden neljästä keskeisestä vaiheesta: kohtaamisesta, fyysisestä intohimosta, riitelystä ja erosta, sovinnosta. Tuloksena on introspektiivinen elokuva, jossa Cécile Camp tekee yhden Godardin tuotannon vahvimmista ja urhoollisimmista naisrooleista.

***

Kun Godard teki ensimmäisen 2000-luvun pitkän elokuvansa Éloge de l’amour (2001), hän oli vastikään viettänyt vuosikymmenen tehden kunnianhimoista sarjaansa elokuvan historiasta, Histoire(s) du cinéma (1989–1999). Sekä filmille että digitaaliselle videolle kuvattu Éloge de l’amour onkin historian ja sitä koskevien kysymysten kyllästämä, mutta samalla teos on tiiviisti kiinni nykyisyydessä. Elokuvan keskeisenä motiivina kulkeekin ajatus ”jonkin” (quelque chose) läsnäolosta jossakin toisessa, mikä liittyy niin rakkauden kuin historian teemaan.

Kaksiosainen elokuva kertoo Edgarista, joka haluaa tehdä projektin rakkauden neljästä vaiheesta – tapaamisesta, fyysisestä intohimosta, erosta ja sovinnosta – ihmiselämän kolmessa eri vaiheessa: nuoruudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessa. Ensimmäisessä osassa Edgar etsii ihmisiä projektiinsa, mutta projekti ei saa tuulta alleen. Edgaria kehotetaan etsimään nainen tämän menneisyydestä. Edgar löytää naisen, mutta projekti näyttää astuvan taka-alalle. Toinen osa kertoo kaksi vuotta aikaisemmista tapahtumista, jotka johtivat Edgarin ja naisen tutustumiseen. Tuolloin Edgar työsti toista projektia: kantaattia filosofi Simone Weilille, joka oli mukana Ranskan vastarintaliikkeessä. Taustatutkimuksessaan Edgar törmää vastarintaliikkeessä toimineeseen vanhaan pariskuntaan, jonka rakkaustarinan amerikkalainen Spielberg Associates -yhtiö aikoo kertoa. Pariskunnan aikuinen tytär yrittää auttaa vanhempiaan irti sopimuksesta.

Elokuvan rakenteen kaksinaisuutta vahvistaa silmiinpistävä tyylillinen valinta. Ensimmäinen nykyisyydessä tapahtuva osa on kuvattu klassisen mustavalkoisena 16 mm filmille, kun taas toinen menneisyydessä tapahtuva osa on kuvattu tuolloin tuoreelle digitaaliselle DV-videoformaatille. Elokuvakriitikko Eric Hynes tulkitsee digitaalivideon ilmentävän ”muistin subjektiivisuutta”. Ristiriita uuden digitaaliformaatin ja menneisyyden representaation välillä tavoittaa Hynesin sanoin ”muistamisen nyt-ja-silloin kaksinaisuuden”. Godard-tuntija Richard Brodyn mukaan Éloge de l’amour on ”historiaelokuva, jossa menneisyyden paljastetaan elävän nykyisyydessä”.

Yksi elokuvan monista historiallisista teemoista on kysymys holokaustin representaatiosta. 90-luvun lopulla oli suunnitelmia kuvata televisiokeskustelu Godardin ja Shoah (1985) -holokaustidokumentin ohjaaja Claude Lanzmannin välillä, mutta projekti ei toteutunut. Keskustelun varjo kuitenkin väreilee Éloge de l’amour -elokuvassa, jota Brody pitää Godardin vastauksena niin Lanzmannille kuin Steven Spielbergille, jonka Schindlerin lista (Schindler’s List, 1993) -elokuvaa Godard inhosi. Vuonna 1995 Godard kieltäytyi osallistumasta New York Film Critics Circlen järjestämään palkintoseremoniaan, koska hän ”ei kyennyt koko elokuvantekijä/-katsojaurallaan estämään Spielbergia rakentamasta uudelleen Auschwitzia”.

Brodyn mukaan Éloge de l’amour -elokuvan tuotanto käsitti ”enemmän ennakkoharkintaa kuin mikään Godardin aikaisempi elokuva”: vuonna 1996 käynnistyneen projektin käsikirjoitus muuttui merkittävästi ensimmäisistä luonnoksista, kuvaukset kestivät pidempään kuin missään muussa Godardin elokuvassa, ja roolitukseen nähtiin erityistä vaivaa (Godard esimerkiksi kävi läpi poikkeuksellisen huolellisia valmisteluja elokuvan pääosan esittäjä Bruno Putzulun kanssa). Monet Pariisin kuvauspaikoista olivat myös Godardille henkilökohtaisesti tärkeitä. Brodyn mukaan Éloge de l’amour saakin muita Godardin elokuvia painokkaammin merkityksellisyytensä sen yksittäisistä hetkistä, vuorosanoista, eleistä ja vivahteista. Elokuvassa on lopulta kyse historian ohella rakkaudesta ja sen muistamisesta. Brody onkin kuvaillut elokuvaa tulkinnallisesta avoimuudestaan huolimatta ”Godardin konkreettisimmaksi elokuvaksi”, mutta tämän näkeminen saattaa, elokuvan epälineaarisen rakenteen takia, edellyttää useamman kuin yhden katsomiskerran.

Lähteitä: Eric Hynes: “Jean-Luc Godard’s In Praise of Love” (Reverse Shot, 26.4.2008); Richard Brody: Everything Is Cinema: The Working Life of Jean-Luc Godard (Holt, 2008)

– Ilpo Hirvonen 10.11.2023