AKIRA KUROSAWAN UNET (1990)

Maaginen, episodeihin jakautuva matka suuren taitelijan alitajuntaan. Huikean visuaalinen mestarin joutsenlaulu liikkuu jokaisessa episodissa unen ja valveen, elämän ja kuoleman, realismin ja fantasian rajapinnoilla. Japanilaisesta luonteenlujuudesta kertova elokuva resonoi tänä päivänä upean luontosuhteensa ansiosta. Puhuvat kasvit, kuuman lumen syleily ja Fujin punaiseksi värjäävä ydinonnettomuus kertovat sekä syvästä yhteydestä että huolesta luontoa kohtaan.

***

Akira Kurosawan Unet on japanilaisen veteraaniohjaajan 28. elokuva. 80-vuotias Kurosawa käy käsiksi aiheeseen, joka on häntä aina kiinnostanut: ”Ihminen on nero nukkuessaan”, hän on sanonut. Ohjaajan kaikkien uusimpien elokuvien lailla Unet on toteutunut ulkomaisen rahoituksen turvin: japanilaiset sijoittajat eivät enää aikoihin ole halunneet sijoittaa Kurosawan kalliisiin, epäkaupallisiin visioihin. Pelastajaksi ilmaantuivat Kurosawaa ihailevat amerikkalaiset ohjaaja-tuottajat Francis Ford Coppola, George Lucas ja Steven Spielberg. Tavallaan Unet on jatkoa Kurosawan edellisten elokuvien Kagemusha (1980) ja Ran (1985) tematiikalle. Tuhon ja kuoleman sävyt kulkevat näiden elokuvien läpi, mutta edeltäjistään poiketen Unet sisältää synkkien enteiden rinnalla myös toivon kipinän.

Kahdeksasta episodista koostuvan elokuvan johtoaiheena on ihmisen ja luonnon välinen suhde. Ensimmäinen, lapsen silmin nähty uni on eräänlainen Karkotus paratiisista: elokuvan ”minä” – unien kokija ja konkreettinen yhdysside eri episodien välillä – rikkoo luonnon herkän tasapainon näkemällä jotakin mitä ei pitäisi nähdä, siis maistamalla Tiedon puun kiellettyä hedelmää. Kaikissa myöhemmissä unissa hän etsii sovitusta rikokselleen, anteeksiantoa ymmärtämättömyyttään luontoa tuhoavalle ihmiskunnalle. Viimeisessä ja kauneimmassa unessa hän löytää vihdoin toivon: Vesimyl-lyjen kylässä vallitsee luonnonmukaisen elämän ja aidon elämänilon idylli, utopia elämänmuodosta jossa ihminen asettuu osaksi luontoa, ei sen herraksi.

Muut unet ja niiden teemat ovat tämän luontosuhteen johdannaisia. Tunnelissa kokija tekee tiliä sodassa henkensä menettäneille tovereilleen ja sota näyttäytyy yhtenä piirteenä ihmisen tuhoavasta käytöksestä luontoa kohtaan. Elokuvan visuaalisesti jännittävimmässä episodissa Varikset unien näkijä astuu sisään van Goghin taulujen maisemaan ja löytää kuumeisen taitelijan työssään. Myös taiteen tekeminen on Kurosawalle ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta: maailman kauneuden ikuistamisesta tulee helposti kaiken muun syrjäyttävä pakkomielle.

Kurosawan Unet ovat sydänveren purskahduksia ja sitä mukaa rosoisia ja ilmeisiä. On helppo pitää niitä pateettisina, naiiveina, jopa saarnaavina; staattisuudessaan monet episodit saattavat näyttää enemmän kuvakirjan sivuilta tai tunnelmapaloilta kuin dynaamisilta kertomuksilta. Visuaalisesti elokuva on kuitenkin yhtenäinen ja loistokas kokonaisuus. Mestari on väsynyt, mutta hyvitykseksi hän tarjoaa itsensä nahkoineen karvoineen, avaa itsensä lapsellisuuksiin saakka.

– Pertti Avolan (1990), Tarmo Poussun (1990) ja muiden lähteiden mukaan