MAFIAVELJET (1990)

Goodfellas/Maffiabröder
Ohjaaja
Martin Scorsese
Henkilöt
Ray Liotta, Robert De Niro, Joe Pesci
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
145 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
pohjautuu Nicholas Pileggin kirjaan "Wiseguy"
Ikäraja

Gangsterielokuvien kärkikaartilainen hyödyntää Scorsesen työkalupakista parhaat keinot: energinen kuvakerronta, elämää suuremmat hahmot, mustan huumorin sävyttämä väkivalta ja tietenkin korvia hivelevä soundtrack. Tositarina miehestä, joka jo pienenä poikana alkaa nousta mafiaelämän uraportaita, on laajasti mielletty yhdeksi Scorsesen parhaista elokuvista.

***

Martin Scorsesen uralla Mafiaveljet merkitsee paluuta juurille New Yorkin amerikanitalialaiseen yhteisöön, hänen läpimurtoelokuvansa Sudenpesä (1973) maailmaan, jossa syntejä ei soviteta kirkossa vaan kadulla. Nicholas Pileggin Wiseguyn, tosielämän mafioson muistelmiin perustuvan bestsellerin pohjalta Scorsesen elokuva kertoo Henry Hilliksi nimetyn gangsterin vaiheet pikkupojasta aikuiseksi, mafian maskotista ammattirikolliseksi, joka säästyäkseen huumekauppatuomiolta ja välttääkseen kumppaniensa koston ryhtyi hallituksen todistajaksi. Samalla Scorsese avaa uuden vaiheen mafiaelokuvien historiassa: jos Coppola Kummisedässään – pakollisessa ja kenties ainoassa arvollisessa vertailukohteessa – romantisoi ja ylevöitti rikoksen, niin Scorsese palauttaa sen jälleen maan pinnalle, inhimilliseen raadollisuuteen. Kummisedässä rikokset tehtiin perheen hyväksi ja perheyhteyden kunniaksi, väkivalta ylevöitettiin rituaaliksi, arvovallan tai liiketoimien väistämättömäksi jatkeeksi. Perheen päämieheen liittyi vallan ja vastuun salaperäistä voimaa, ylemmän sisäpiirin hohtoa. Scorsese puolestaan lähestyy aihetta ulkopuolisen ja rivimiehen näkökulmasta, hänen henkilöitään eivät aja perinteet tai korkealentoiset periaatteet, vaan ahneus, rahanhimo ja mieltymys ylelliseen elämään.

Mafiaveljet on yhtäältä objektiivisen tarkka tutkielma rikollisesta elämänmuodosta ja toisaalta joka kohtauksessa esiintyvän Henry Hillin subjektiivinen näkemys tuosta elämästä. Tuloksena on Scorsesen kylmäävin tutkielma amerikkalaisen unelman tyhjyydestä, menestykselle ja rahalle perustuvan elämäntavan onttoudesta ‑ mutta samalla hänen kiehtovimmin ambivalentti ja amoraalinen elokuvansa. Henry ei hetkeäkään kadu tekojaan tai osoita kiinnostusta muita elämänarvoja kuin rahaa kohtaan. Esittämällä Henryn ympäristönsä kasvatiksi ja pitämällä hänet kertojanäänen kautta koko ajan lähellä Scorsese saa katsojan myös tuntemaan jonkinlaista empatiaa häntä kohtaan.

Kerronnaltaan Mafiaveljet on Scorsesen radikaaleimmin Hollywoodin konventioita rikkovia elokuvia. Pitäessään katsojan tiukasti kiinni Henryn kulloisessakin tilanteessa Scorsese kieltäytyy ennakoimasta tapahtumia ja painottamasta juonen käännekohtia. Tarinan lukuisia aikasiirtymiä ei mitenkään täsmennetä. Myös dramaturgian perussäännöt kerronnan ekonomisuudesta saavat kyytiä. Elokuvassa vilahtaa monia henkilöitä, joilla ei tarinan kannalta ole mitään virkaa, ja toisaalta niinkin keskeinen henkilö kuin Henryn vaimo ilmestyy mukaan kuin ohimennen ottaen heti paikan elokuvan toisena kertojana. Levytettyä musiikkia Scorsese käyttää luovemmin kuin koskaan. Ääniraidalla lähes tauotta kuuluvat laulut kommentoivat tarinaa mitä erilaisimmin tavoin: sanoituksillaan, rock‑sosiologisten assosiaatioidensa kautta, rytmiikkansa ja melodiikkansa suhteella kuvien rytmiin ja tapahtumiin.

– Tarmo Poussun (Filmihullu 1/1994) ja muiden lähteiden mukaan