Alasarjaliigassa pelaava lätkäjengi luhistuvasta tehdaskaupungista turvautuu likaiseen peliin päästääkseen yleisön suosioon. Parhaiden urheiluelokuvien listojen kärkisijoilla komeileva komedia oli Newmanin oma suosikki tuotannostaan. Vaatimattomasta menestyksestään huolimatta elokuva on saavuttanut vankan kulttimaineen.

***

Kuihtuvan teollisuuskaupungin jääkiekkojoukkue Charlestown Chiefs pelaa alasarjan liigassa suosionsa pohjamudissa. Kun paikkakunnan ydin, terästehdas, ilmoittaa sulkeutuvansa, syntyy uhka, että joukkueen omistaja (lännenelokuvien vakiokasvo Strother Martin) myy joukkueen Floridaan. Paul Newmanin esittämä valmentaja ja ikääntyvä pelaaja keksii populistisen niksin: kun aloitetaan mahdollisimman paljon tappeluita jäällä, saa yleisö kyllikseen leipää ja sirkushuveja. Näin urheiluhenki uhrataan faustilaisella diilillä, ja alkaa joukkueen nousu suosioon ja sponsoritaalat satelemaan. Urheilun kaupallistumista satirisoiva elokuva näyttäytyy nykypäivänä erityisen selvänäköiseltä, kun ratkaisuksi vähäosaisuuteen nähdään vain häikäilemätön kyynärpäätaktinen rynnistys maineeseen ja kunniaan rikkomalla periaatteita ja uhraamalla ihanteet. Urheilijat näyttävät näin kyseenalaista esimerkkiä yhteisölle.

Käsikirjoittaja Nancy Dowd seurasi usean viikon ajan veljensä Nedin oikeaa divaritason jääkiekkojoukkuetta The Johnstown Jetsiä, jonka edesottamuksista sai niin paljon erikoisia anekdootteja, ettei ne sisältänyttä käsikirjoitusta ottanut kukaan tosissaan, vaan sitä pidettiin silkkana parodiana. Ohjaaja George Roy Hill näki kirjoituksen mahdollisuudet ja kiinnitti mukaan myös Newmanin kolmanteen yhteistyöhönsä. Todellisuudessakin lätkäjengiin oli tullut kolme identtistä pitkätukkaa vahvistukseksi; Carlsonin veljekset, joiden tapa pelata poikkesi huomattavasti aiemmin totutusta. Heti ensimmäisessä pelissään kaikki kolme veljestä olivat ajautuneet nyrkkitappeluun samaan aikaan eri vastustajien kanssa. Väkivaltaisuus oli liigan edetessä tarttunut myös Jetsien faneihin, jotka olivat finaalipelissä joukolla rynnineet jäähyaitioon käydäkseen vastustajajoukkueen pelaajien kimppuun. Erotuomari oli viheltänyt pelin poikki, mutta joukkotappelu oli sen jälkeen levinnyt pukuhuoneeseen saakka.

Samoin Carlsonit saivat lopulta vankeusrangaistuksen hyökättyään katsomoon vastustajatiimin fanien kimppuun. Myös Paul Newman todisti vastaavaa välikohtausta, kun vieraili elokuvan pääroolikiinnityksen jälkeen Jetsien pelissä. Tuohtuneet fanit muun muassa kaatoivat irronneen pleksilasin erään pelaajan päälle. Näkemästään vakuuttunut Newman junaili Jetsien pelaajille, kahdelle kolmesta Carlsonin veljestä, Dave Hansonille sekä Jerry Hauserille, roolit elokuvasta käytännössä esittämässä itseään. Myös koko kuvioon siskonsa tutustuttanut Ned Dowd esiintyy elokuvassa ja toimi jääkiekkostunttien koordinaattorina.

Kun ottaa huomioon tosipohjaisuuden, on ironista, miten juuri elokuvan ronskia väkivaltaa ja kielenkäyttöä on kritisoitu ylilyönneiksi. Toki turpiinvedot otetaan slapstick-hengessä huumorista, mikä saattaa kiusata lajiin kypsemmin suhtautuvia urheilun ystäviä. Toisaalta elokuva luo kontrastia karnevalisoidun ja lopulta aika iloluonteisen urheilukaaoksen, sekä lähes autioituneen teollisuuskaupungin arkisen kurjuuden välille. Lännenelokuvan hengessä elokuvan hahmoilla on juureton tunne, jossa seuraavana vuonna saatetaan joutua elämään jossain aivan muualla, joten ei voi ajatella kovinkaan pitkäjänteisesti tulevaa tai tekojensa seurauksia. Samoin voi nähdä alaluokkaisen epätoivon toimivan tällaisen toiminnan mahdollistajana: päivittäinen kamppailu toimeentulosta heijastuu jääkentälle tylyydessä, joista ovat ääneen lausutut ideaalit saati ökypalkittujen tähtiurheilijoiden tarjoama glamour kaukana.

Sekalaisen aikalaispalautteen joukossa esimerkiksi The New Yorkerin kriitikko Pauline Kael äityi kehumaan elokuvaa Newmanin parhaaksi roolisuoritukseksi. Erityisesti Newmanin kypsyyden tuoma kontrolli ja itsetietoisuus teki häneen vaikutuksen. Myös näyttelijä itse sanoi usein haastatteluissa elokuvan olevan eräs filmografiansa omaperäisimpiä ja omia suosikkejaan, vaikka siinä käytetyt kirosanat tarttuivatkin tähden omaan kielenkäyttöön. Elokuva menestyi kohtuullisen hyvin, ja se poiki useita jatko-osia. Myös Suomessa maahantuoja Jukka Mäkelä sai yli 200 000 katsojan yllätyshitin keskellä kesää esittämällä lätkäelokuvaa Helsingin Maximissa.

Elokuva nostetaan usein kaikkien aikojen urheiluelokuvien joukkoon (tosin yleensä yhdysvaltalaisvetoisilla listoilla). Randy Williamsin kirjan Sports Cinema: 100 movies (2006) -listauksessa elokuva komeilee sijalla 10, kun kärkipaikan on saanut toinen Paul Newman -klassikko The Hustler (1961).

– Jayson Jenksin The Athletic -artikkelin “The wacky true story of the hockey team that inspired ‘Slap Shot’” (19.2.2024) ja muiden lähteiden pohjalta Paavo Ihalainen