INTOHIMOJEN LABYRINTTI (1982)

Laberinto de pasiones/Passionens labyrint
Ohjaaja
Pedro Almodóvar
Henkilöt
Cecilia Roth, Imanol Arias, Fernando Vivanco
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
98 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Mosaiikkimaisesti lukuisten hahmojensa kautta rakentuva elokuva pilailee avoimesti puritaanisten moraalikäsitysten kustannuksella. Kulttistatuksen jo ilmestyessään saaneen teoksen katsottiin kiteyttävän Madridin ilmapiirin vuosina 1977–82. Almodóvaria anarkistisimmillaan ja estottomimmillaan!

***

”Plastiikkakirurgiaa kaikille!” (Pedro Almodóvar)

Pedro Almodóvarin toinen pitkä elokuva, Intohimojen labyrintti pääsi pian kulttielokuvan maineeseen. Sitä esitettiin vuosikausia Madridin maineikkaassa Alphaville-teatterissa. Ohjaaja itse sanoi, että sen näkemisestä muodostui initiaatioriitti kaupunkiin muuttaville nuorille. Se oli kuin yhteenveto tai suorastaan dokumentti siitä, mitä oli olla moderni Madridissa vuosina 1977–82, aikana jolloin kaupunki oli ohjaajan mukaan todella vapaa, täynnä elämää ja energiaa, kun kaikki oli muutoksen tilassa. Erään elokuvan henkilön sanoin Madrid oli tuolloin Torayan ”maailman hauskin kaupunki”. Elokuva sisältää runsaasti sisäpiirin vitsejä ja paikalliseen kulttuuriin liittyviä viitteitä. Sitä tehtiin hyvin pienellä budjetilla ja sitä oli toteuttamassa suhteellisen pieni ryhmä kaupungin kuohuvan popkulttuurin keskeisiä henkilöitä. Musiikkina kuullaan lauluja, joita Almodóvar on itse ollut mukana säveltämässä ja esittämässä – hänet nähdäänkin elokuvassa yökerhon lavalla.

Elokuva on hyvin camp-henkinen niin lavastukseltaan, puvustukseltaan, yleisilmeeltään kuin aiheeltaankin. Kaikki toiminta orientoituu seksuaalisuuden luoman voimakkaan magneettikentän mukaan. Taipumuksia löytyy joka lähtöön ääripäinä nymfomaani Sexilia ja hänen seksiä pelkäävä gynekologi-isänsä – jonka kuivapesulanomistajan tytär Queti parantaa rakastelemalla hänen kanssaan Sexiliaksi plastiikkakirurgian avulla muuttuneena. Juonta mutkistavat lisäksi Madridiin saapunut Tiranin entinen keisarinna Toraya ja hänen homopoikansa Riza. Jälkimmäisellä on yhteinen lapsuudentrauma Sexilian kanssa, mikä selittää heidän seksuaalista poikkeavuuttaan – selitys ilmeisesti parodioi Hitchcockin Psykon ja muiden vastaavien elokuvien loppuselityksiä. Kaikkien kohtalot kytkeytyvät monimutkaisilla tavoilla toisiinsa. Yksi keskeinen, muistakin Almodóvarin elokuvista tuttu teema on kiihkeiden, vastustamattomien intohimojen huvittavalla tavalla tuhoon vievä voima.

Almodóvariin hänen myöhempien elokuviensa kautta tutustuneet saattavat kokea yllätyksiä Intohimojen labyrinttia katsellessaan. Mukana ei ole niitä naisnäyttelijöitä, jotka usein ovat antaneet ohjaajan yltiöpäiselle seksuaalisuuden käsittelylle koskettavan herkkiä vireitä: Carmen Maura, Julieta Serrano, Victoria Abril – mutta Antonio Banderas on kyllä vaikuttava fenomenaalisen hajuaistin omaavana homona muslimiterroristina. Ja siinä missä henkilöiden ronski karrikointi on pääsääntöisesti myötämielistä, seksuaalisuuden raadollisempien muotojen (raiskaus, insesti) hilpeä käsittely elokuvassa vaatii katsojalta huomattavasti tavallista enemmän suvaitsevaisuutta, jopa ohjaajan omalla mittakaavalla arvioituna. Joka tapauksessa elokuva on kitsintäytteisessä anarkistisuudessaan Almodóvaria estottomimmillaan.

– HB 20.1.2000, lähteinä Nuria Vidal: The Films of Pedro Almodóvar; Sight & Sound, February 1993 (arvostelu); Cinema Papers, June 1994 (arvostelu)