1970-luvun hittiversio usein filmatusta tarinasta sijoittuu areenarockin hedonistiseen maailmaan. Suosionsa parhaat päivät nähneen, alkoholismiin vajoavan rocktähden ja tämän avulla kuuluisuuteen nousevan laulajattaren myrskyisää suhdetta tulkitsivat näyttelijä-laulajat Kris Kristofferson ja Barbra Streisand. Teemaballadi Evergreen palkittiin Oscarilla ja Grammylla.

***

Yleisö hermostuu artistin myöhästymisestä suurkonsertissa. Seremoniamestari pyrkii rauhoittelemaan levottomaksi käyvää ihmisjoukkoa. Kannustavat taputukset alkavat luomaan painetta konsertin järjestäjälle saadakseen hunningolla elävä artisti lavalle. Illan tähti saapuu näillä hetkillä areenalle limusiinin kyydissä sekavan oloisena oluttölkki kädessään. Ennen lavalle menoa järjestäjä tarjoaa vielä tähdelle piristeet nenän kautta ja huikan Jack Daniel’sia saadakseen hänet vireeseen. Tähti saapuu lavalle lopulta valtavien suosionosoitusten siivittämänä ja aloittaa konsertin.

Näin alkaa Tähti on syttynyt, kolmas filmatisointi Hollywoodin klassikkotekstiksi muodostuneesta tarinasta, joka kertoo rakkaudesta, showbisneksestä ja päihdeongelmista. Tarina filmattiin ensimmäisen kerran vuonna 1937 William A. Wellmanin ohjaamana, toisen kerran 1954 Judy Garlandin tähdittämänä ja George Cukorin ohjaamana sekä toistaiseksi viimeisen kerran 2018 Bradley Cooperin ohjaamana sekä tähdittämänä Lady Gagan kanssa. Vuoden 1976 version primus motorina toimi tuotannosta ja toisesta pääosasta vastannut poptähti Barbra Streisand, joka tähditti elokuvaa yhdessä outlaw country-artisti Kris Kristoffersonin kanssa.

John Norman Howard (Kristofferson) on kuuluisa rocktähti, jonka itsetuhoinen ja päihdeongelmainen käytös on laittanut miehen uran loivaan alamäkeen. Eräänä iltana epäonnistuneen konsertin jälkeen hän huomaa baarissa tuntemattoman Esther Hoffmannin (Streisand) laulavan ja muusikot päätyvät viettämään illan yhdessä. Tästä alkaa jännitteinen suhde parin välille, jossa John pyrkii auttamaan Estheriä laulajan urallaan ja Esther Johnia muuttamaan itsetuhoiset tapansa.

Melodramaattinen elokuva kertoo rikkinäisten ihmisten rakkaudesta, jossa toisen muuttaminen paremmaksi ei onnistu ilman tämän omaa tahtoa. Kristofferson ja Streisand ovat erinomaiset valinnat pääosiin. Kristoffersonin tosielämän päihdeongelmat ja itsetuhoinen artistielämä kääntyvät ruudulla elokuvan eduksi, kun mies on saanut kanavoitua tapojaan elokuvakameralle. Streisand taas on uskottava härkäpäisenä artistin alkuna, jolla on selkärankaa ja visiota toteuttaa omia taiteellisia näkemyksiään. Pääosapari tuli hädin tuskin toimeen kuvauksissa, joka tuo elokuvaan heidän välisensä jännitteen hienosti pintaan. Näyttelijöiden inho toisiaan kohtaan ei kuitenkaan heijastu niinkään heidän näyttelemiseensä toistensa rakastavaisina.

Streisand toimi elokuvan puskurina jo esituotantovaiheessa. Naisella oli kunnianhimoinen ajatus saada vastaparikseen ruudulla Las Vegasin residenssiä ja viimeisiä vuosiaan elävä Elvis Presley, joka näki käsikirjoituksessa inspiraation kohottaa väljähtänyttä uraansa. Elviksen autoritäärinen manageri eversti Tom Parker kuitenkin torppasi idean. Streisandin kakkosvaihtoehto rooliin oli Marlon Brando, joka tähän aikaan urastaan ei ollut kiinnostunut näin korkean energian performatiivisesta roolista. Artisteista rooliin harkittiin Neil Diamondia, Mick Jaggeria ja Alan Pricea ennen päätymistä Kristoffersoniin.

Elokuva kärsi tuotantovaikeuksista ei pelkästään pääparin keskinäisten ongelmien vuoksi, mutta myös siksi, että ohjaaja Frank Pierson ei tullut kummankaan kanssa myöskään toimeen. Tämä ei kuitenkaan elokuvasta välity pahemmin. Tuotanto-ongelmista välittyy konkreettisimmin elokuvan lopetus, joka oli alun perin kuvattu synkemmäksi, mutta muutettu studion toimesta tulkinnanvaraisempaan lopulliseen versioon. Epäonnisen rakkaustarinan kuvauksen lisäksi elokuva onnistuu välittämään viehättävää ajankuvaa 1970-luvun villistä yhdysvaltalaisesta artistielämästä. Elokuva oli ehdolla neljälle Oscar-palkinnolle, joista Streisand voitti parhaasta alkuperäiskappaleesta ”Evergreen”. Muut ehdokkuudet menivät kuvaukselle, äänelle ja musiikille.

– Santeri Paju 2.7.2026