MEIDÄN MUSIIKKIMME (2004)

Notre musique
Ohjaaja
Jean-Luc Godard
Henkilöt
Sarah Adler, Nade Dieu, Rony Kramer
Maa
Ranska/Sveitsi
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
80 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Kolmeen kuningaskuntaan – Helvettiin, Kiirastuleen ja Paratiisiin – jaoteltu modernin aikamme Jumalainen näytelmä noudattelee rakenteeltaan Danten teosta, mutta muuten kokonaisuus on täyttä Godardia. Sodan ja konfliktin alkusoitto resonoi vahvasti nykypäivänä, vaikka Godard peilaa elokuvassa rikkirevittyä Balkania. Dialogin ja toivon kautta katsojalle on luvassa helpotuksen paratiisi.

***

Godardin Meidän musiikkimme (Notre musique, 2004) -elokuvan oli alun perin tarkoitus käsitellä ECM-levy-yhtiötä ja sen perustaja Manfred Eicheria sekä tämän musiikin vaikutusta Godardiin, mutta suunnitelmat muuttuivat. Godard-elämäkerturi Richard Brodyn mukaan konsepti meni uusiksi vuoden 2001 WTC-iskujen takia. Terrori-iskut kiristivät Lähi-idän poliittista tilannetta, mikä sai Godardin tarttumaan suoremmin hänen aiemminkin käsittelemäänsä Israelin-Palestiinan konfliktiin. Godard lähestyy aihetta hänelle ominaisella assosiatiivisella kollaasilla, jossa kyseinen konflikti, holokausti, Bosnian sota ja alkuperäisamerikkalaisten sorto asettuvat hiljaiseen vuoropuheluun.

Godard suunnitteli käsittelevänsä Israelin-Palestiinan konfliktia ensin siirtämällä Jean Brullerin romaanin Le silence de la mer (1942) tapahtumat nykyaikaan Lähi-idän alueelle. Godard hautoi samalla toiveita osallistua antologiaelokuvaan Pariisi, rakkaudella (Paris, je t’aime, 2006) jaksolla, jossa heteroseksuaalisen parisuhteen kahta eriävää näkökulmaa tarkasteltaisiin suhteessa ns. kuva-vastakuva-konventioon. Konventiolla tarkoitetaan vakiintunutta tapaa esittää vuoropuhelua elokuvassa siten, että samankaltaiset otokset puhuvista päistä vuorottelevat luoden vaikutelman keskenään keskustelevista henkilöistä. Kumpikaan projekti ei toteutunut. Sittemmin 2000-luvun alussa Godard päätyi luennoimaan Sarajevossa järjestettävään kulttuuritapahtumaan. Tämä kokemus jätti jäljen, ja Meidän musiikkimme kuvattiin pääosin Sarajevossa. Sarajevon kirjastosta ja Bosnian sodassa tuhoutuneesta Mostarin vanhasta sillasta tuli tärkeitä kuvauspaikkoja, mutta lopulta kaupunki toimii ennen kaikkea vertauskuvallisena tilana Israelin-Palestiinan konfliktille.

Useiden eri suunnitelmien ja ideoiden lomittuminen elokuvan tuotantohistoriassa heijastuu sen mosaiikkimaiseen rakenteeseen. Meidän musiikkimme rakentuu kolmesta osasta, jotka on nimetty Danten Jumalaisen näytelmän mukaan. Ensimmäinen, ”Helvetti”, koostuu dokumentaarisista ja fiktiivisistä elokuvista sekä uutisista otetusta sotakuvastosta, kun taas kolmas, ”Paratiisi”, päästää henkilön harhailemaan yhdysvaltalaisten sotilaiden vartioimaan vehreään miljööseen. Niiden väliin sijoittuva toinen osa, “Kiirastuli”, kattaa valtaosan elokuvasta. Siinä Godard on kutsuttu Sarajevossa järjestettävään konferenssiin, jossa hän luennoi kuva-vastakuva-konventiosta. Hän kohtaa ranskalaisisraelilaisen tulkin, jonka on määrä tavata Olga-sukulaisensa konferenssissa. Konferenssiin osallistuu myös israelilainen toimittaja Judith Lerner, joka haluaa haastatella palestiinalaista runoilija Mahmoud Darwishia ja puhua Ranskan suurlähettilään kanssa rauhasta Lähi-idässä. Lerner on tullut Sarajevoon nähdäkseen ”paikan, jossa sovinto vaikutti mahdolliselta”.

Meidän musiikkimme sai hyvän vastaanoton, mutta elokuva on myös herättänyt kielteisempiä reaktioita palestiinalaissympatioistaan tunnetun Godardin kiistellystä suhteesta juutalaisiin. Keskeinen kysymys koskee Godardin kuva-vastakuva-konventioita käsittelevää luentoa, jossa Godard vaikuttaa rinnastavan juutalaisten holokaustin ja palestiinalaisten Nakban. Brody esimerkiksi teilaa elokuvan “mietiskelyn verukkeella esitetyksi kiivaaksi hyökkäyskirjoitukseksi, vihaisen ennakkoluulon teokseksi, joka on naamioitunut rauhalliseksi pohdiskeluksi”. Elokuvatutkija Christopher Weedmanin mukaan elokuva taas näyttää Godardin nimenomaan ”poliittisesti mietteliäimmillään”. Weedman kutsuu elokuvaa Godardin ”tasapuolisimmaksi tutkimukseksi Israelin-Palestiinan konfliktista sekä esteistä, jotka haittaavat rakentavaa keskustelua molempien osapuolten välillä”. Tuhoutuneen Mostarin sillan kupeessa elokuvassa luetaankin Emmanuel Levinas’n etiikkaa, jossa toista ei nähdä pelkkänä itsen heijastumana (kuin vastakuvana) vaan erilaisena, toisena muttei uhkana.

Lähteitä: Richard Brody: Everything Is Cinema: The Working Life of Jean-Luc Godard (Holt, 2008); Christopher Weedman: “Notre musique: Godard’s Shot/Reverse Shot Ruminations on the Israeli-Palestinian Conflict” (Senses of Cinema, issue 65, 2012)

– Ilpo Hirvonen 17.11.2023