Zemanin käsittelyssä Gustavé Doren kirjaamista Euroopan suurimman valepukin seikkailuista yhdistyy aikansa kiinnostus avaruusmatkustukseen ja Kuuhun, sekä Vernen omalla tahollaan kirjoittamat visiot avaruuslentojen järjestämisestä. Zeman rinnastaa itsensä näin myös elokuvan historian ensimmäiseen taikuriin, Georges Méliésiin.

***

Elokuvataiteen taikuri Karel Zeman loi jo vuosia sitten, valmistaessaan elokuvansa Matka esihistorialliseen aikaan, fantastisen tekniikan, jota hän kehitti edelleen elokuvassa Tuhoisa keksintö (esitetty meillä nimellä Salaisuuksien saari) sekä käyttäen nyt tavallisen, trikkifilmin, nukke- ja piirretyn elokuvan yhdistelmän lisäksi myös värejä, vuonna 1961 valmistuneessa teoksessaan Paroni Münchhausenin uskomattomat seikkailut. Kuten edellisessä elokuvassaan lähtee Zeman Münchhausenissaan Gustav Doren piirrustuksista, mikä antaa elokuvalle hienon ja kestävän yleistyylin. Itse kerronnassaan Zeman lähtee tällä kertaa tunnetun valehtelijavapaaherran seikkailujen tyylikkäistä mahdottomuuksista, mikä tuo elokuvaan jännittävyyttä ja romantiikkaa. Zeman on tavallaan nostanut Münchhausenin seikkailut ”ajan tasalle”, antanut hänelle seikkailija-kumppaniksi nuoren avaruusmies Tonikin, omistanut koko elokuvansa avaruuden valloittajille. Yhdistämällä tämän kaiken pitkien avaruusmatkojen kynnyksellä elävään nykyisyyteen, antaa Zeman koko filmilleen nimenomaan tämän päivän katsojalle kerrotun sadun leiman.

Astronautti Tonik, saavuttuaan raketillaan kuuhun, toteaa ihmeekseen, ettei hän olekaan ensimmäinen ihminen maapallomme satelliitilla. Tiedämmehän kirjallisuudesta, että siellä todellakin ovat jo paljon aikaisemmin käyneet, paroni Münchhausen, Cyrano de Bergerac ja eräät muutkin tunnetut hahmot. Näiden tapaamisesta kuussa Tonikin kanssa alkaa Zemanin filmikertomus, jatkuakseen sitten Tonikin ja Münchhausenin seikkailujen merkeissä, mutta jo täysin viimeksi mainitun reseptien mukaan. He sotkeutuvat Turkin sulttaanin palatsissa Konstantinopolissa neidonryöstöön yrittäessään pelastaa kauniin Biancan, kokevat huiman mestaritaistelun, joutuvat valaan vatsaan, pelastuvat ajallaan, syöksyvät uusiin seikkailuihin ja päätyvät lopulta takaisin kuuhun.

Omalaatuista Zemanin työssä on se, että hän tekee näytelmäelokuvia puhtaasti trikkityönä, ei pyrikään minkäänlaiseen realistiseen todellisuusvaikutelmaan, vaan käsittelee fantasia-aiheitaan todella fantasioina, vallattomina mielikuvitusleikkeinä. Erilaista trikkikuvaustekniikkaa on käytetty hyväksi useissa filmeissä. Kukaan ei vain ole onnistunut valjastamaan sitä yhtä hyvin taiteellisiin tarkoituksiin kuin Zeman. Ja kun hän käyttää Münchhausenissaan nyt myös värejä, ei hän käytä näitäkään ikuistaakseen olevia värejä, vaan yksinomaan taiteellisena lisätehokeinona. Värit ovat tässä elokuvassa ”luonnollisia” (so. sellaisia joihin olemme värifilmeissä tottuneet) tai ”luonnottomia”, filmi voi olla yksi-, kaksi tai monivärinen, aina riippuen kertomuksen ja sen tunnelmien vaatimuksista, sellaisina kuin ne näkee taituri Karel Zeman.

Elokuva on yleensä melko naturalistista taidetta, jonka puitteissa jokainen huonosti tehty lavastus tai liimattu peruukki vaikuttaa äänekkäältä dissonanssilta. Mutta Zeman pakottaa katsojansa eläytymään esittämiensä tapahtumien tunnelmaan ja todenperäisyyteen yrittämättäkään peitellä sitä, että osa lavastuksista on piirretty, jotkut eläimet vain nukkeja ja eräät huimapäiset seikkailut vain filmikameran trikkejä. Osittain tämän kaiken synnyttämä jännittävyys perustunee siihen, että emme pysty arvaamaan, missä päättyy piirros ja alkaa kolmiulotteinen lavastus tai jokin muu filmikameran ”silmänlume”, mutta Zemanin tärkeimmäksi tehokeinoksi jää silti erinomainen tyylitaju, joka kohdistuu niin pienimpiin lavastusdetaljeihin kuin elokuvan rakenteeseen ja yleissävyyn.

– Martti Savon (Kansan Uutiset 22.12.1963) & Heikki Eteläpään (Uusi Suomi 22.12.1963) mukaan