KIRIKOU JA VIIDAKON ELÄIMET (2005)

Sarjan kakkososassa neuvokkaan pojan tarina jatkuu uusissa seikkailuissa. Kirikou-elokuvat perustuvat löyhästi senegalilaisiin kansantarinoihin.

***

Kirikou ja paha noita (Kirikou et la sorcière, 1998) oli ranskalaisen ohjaajan Michel Ocelotin kansainvälinen läpimurto. Afrikan Guineassa lapsuutensa viettänyt Ocelot on siirtänyt omat värikkäät kokemuksensa onnistuneesti valkokankaalle. Tuloksena on yksityiskohtia ja tunnelmia tulviva, riemullisen värikäs miljöö ja silmiä hivelevän huikaisevia kuvia. Elokuvan keskushenkilönä on neuvokas, pienenpieni Kirikou, joka koostaan huolimatta haastaa kyläänsä kiusaavan pahan Karaba-noidan taikoineen.

Samaan pieneen afrikkalaiskylään sijoittuva Kirikou ja viidakon eläimet (Kirikou et les bêtes sauvages, 2005) jatkaa samaa tarinaa. Episodeina etenevässä elokuvassa kerrotaan Kirikoun muista uroteoista, jotka ”eivät mahtuneet” ensimmäiseen Kirikou-elokuvaan. Elokuvan langat pitää käsissään kaikkivoipaisena kertojana toimiva isoisä, joka linkittää tarinat toisiinsa. Jälleen poikanen saa vastaansa julman Karaba-noidan fetissiarmeijoineen ja joutuu pelastamaan kylänsä uhkaavalta nälänhädältä. Pikkuriikkinen sankari osoittautuu jälleen, kerta toisensa jälkeen, hieman ovelammaksi ja näppärämmäksi kuin paha noita.

Ocelotin Kirikou-tarinat ovat tarinoiltaan yksinkertaisia ja selkeitä. Nytkin tarinan keskiössä on pahan ja hyvän ikuinen taistelu mutta myös humaanit teemat siitä, miten tärkeää on huolehtia lähimmäisistä ja tuntea empatiaa kanssaeläjiään kohtaan. Vielä kerran nostetaan opettavaisesti esiin kiusaaminen, kun ystävät pilkkaavat Kirikouta tämän pienen koon takia. Muita lapsia vahvempi ja fiksumpi Kirikou ei kiusaamisesta lannistu vaan osoittaa jälleen, ettei ulkonäön perusteella kannata pilkata ketään.

Maailmanmusiikin veteraani Manu Dibango on säveltänyt Kirikoun tarttuvan musiikin, joka soitetaan afrikkalaisin soittimin. Ranskankielisessä alkuperäisessä versiossa lauluista vastaavat Youssou N’Dour ja Rokia Traore. Kirikoun perinteinen animaatio on tehty peräti kolmessa eri maassa, mm. Vietnamissa (Studio Armada TMT) ja Latviassa (Studio Jetmedia).

Ocelotia voi hyvinkin luonnehtia animaation visionaariksi, sen verran huikaisevia ovat hänen valkokankaalle loihtimansa kuvat. Muita hänen elokuviaan ovat Prinssi ja prinsessa (2000) ja Azur ja Asmar (2006). Ocelotin elokuvia on palkittu monilla kansainvälisesti arvostetuilla festivaaleilla ja hän on ollut ehdolla myös Cannesin Kultaiselle palmulle. Myös Oulun lastenelokuvajuhlat ovat palkinneet ohjaajan.

— Kirsi Raitaranta 1.10.2008 / Eri lähteistä