MARIE ANTOINETTE (2006)

Rouben Mamoulian ja Sofia Coppola ravistelivat jäykkää ja pölyttynyttä mielikuvaa kuninkaallisista esittelemällä monarkian nuoret naisradikaalit. Epätavallisen rohkea Ruotsin kuningatar Kristiina torjui aikansa jäykät odotukset luopumalla mieluummin statuksestaan kuin suostumalla pakkoavioliittoon. Elokuva viittaa myös Kristiinan tosielämän suhteeseen aatelisnainen Ebba Sparren kanssa. Rikkaiden ja kuuluisien turruttavaa tylsyyttä useasti kuvannut Coppola tulkitsee ikonisen teinikuningattaren mielenmaisemaa yltäkylläisyydellä ja punkasenteella, joka näkyy sekä musiikin että puvustuksen anakronistisuudessa.
***
Sofia Coppolan tähänastiset elokuvat, itsemurhiin päätyneiden teinityttöjen viimeisiä kuukausia ja 1970-luvun periamerikkalaista lähiöelämää luotaava Virgin Suicides (1999) sekä nuoren naisen ja keski-ikäisen miehen Tokiossa kehkeytyvää ihastusta kuvaava Lost in Translation (2003), kertovat monella tapaa samasta asiasta kuin tyystin erilaiseen ympäristöön sijoittuva Marie Antoinette (2006). Kaikissa Coppolan ohjaustöissä kytee poikkeuksellisen vahvana ja kiehtovana vieraantuneisuuden ja hämmennyksen kokemus.
Aidoilla tapahtumapaikoilla Versailles’n loistokkaassa palatsissa toteutettu Marie Antoinette kertoo Ranskan mestattavaksi tuomitusta kuningattaresta, joka eli vuosina 1755-1793. Faktoiltaan elokuva perustuu Antonia Fraserin 2000-luvun alkupuolella ilmestyneeseen Marie Antoinetten elämäkertaan. Coppolan tarina kuningattaresta on moderni, tekijän oman sukupolven versio, jota korostetaan entisestään elokuvan kiehtovalla ääniraidalla, jolla sulassa sovussa soivat viime vuosikymmenten kulttiyhtyeet kuten The Cure, Siouxsie & The Banshees, New Order ja Aphex Twin.
Elokuvan päähenkilö syntyy Itävallan arkkiherttuattareksi vuonna 1755. Vain 14-vuotiaana hänet naitetaan Ranskaan, ja Ludvig XIV:n puolisona hän saa nimekseen Marie Antoinette. Kuva kuvalta, ele eleeltä nuori nainen joutuu luopumaan: ensin nimestään, sitten kodistaan, perheestään, ystävistään, maastaan, sylikoirastaan. Korostetun konkreettisesti näemme kuinka nainen riisutaan, ja puetaan toiseksi. Marie Antoinettea ympäröivät paineet: vaatimukset avioliitosta ja äitiydestä. Paineiden alle hajoamisen sijaan hän luovii niiden yläpuolelle kääntämällä huomionsa juhlimiseen, herkutteluun, vaatteiden ostamiseen ja uhkapelaamiseen. Aikaa tappaessaan hän venyttää nuoruuttaan tunnistamatta tulevaa romahdusta.
Marie Antoinettessa Coppola luottaa tuttuihin työskentelykumppaneihinsa: kuvaaja Lance Acord ja leikkaaja Sarah Flack olivat mukana jo Lost in Translationissa ja elokuvan pukusuunnittelijana nähdään mm. Stanley Kubrickin ja Taviani-veljesten kanssa työskennellyt, alansa arvostetuimpien joukkoon kiistatta kuuluva Milena Canonero. Nimiroolissa nähtävä Kirsten Dunst tekee luontevan roolisuorituksen Versailles’n kiistanalaisena bilehileenä. Coppolalle Marie Antoinetten kohtalossa olennaista ei ole hänen kasvutarinansa, vaan nuoruus itsessään kaikkine harhailuineen. Tärkeimmiltä tuntuvat ne asiat, joita ei sanota ääneen, eikä alleviivata.
– Otto Suuronen 22.11.2007 Veli-Pekka Lehtosen (HS/NYT 44/2006), Antti Selkokarin (Aamulehti 3.11.2006) ja Taneli Topeliuksen (Turun Sanomat, 3.11.2006) mukaan
