SOITTORASIA (1989)

Music Box/Speldosan
Ohjaaja
Constantin Costa-Gavras
Henkilöt
Jessica Lange, Armin Mueller-Stahl, Frederic Forrest
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
123 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Chicagolaisasianajaja (Jessica Lange) yrittää osoittaa unkarilaisisänsä syyttömäksi sotarikoksiin, joita tämän väitetään tehneen fasistisen Nuoliristi-järjestön nimissä 1940-luvulla. Käsikirjoittaja Joe Eszterhasin omasta isäsuhteesta ammentava elokuva muistuttaa, ettei holokausti ollut ainoastaan saksalainen projekti.

***

Kreikkalaissyntyinen Costa-Gavras on yli 20 vuoden ajan muistuttanut elokuvissaan lähimenneisyyden poliittisista rikoksista ja demokratiaa uhkaavista vallankäytön muodoista. Ensin Ranskassa ja 1980-luvulta lähtien Yhdysvalloissa Costa-Gavras on tehnyt yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista elokuvia, joita on helppo pitää populistisina, tunteisiin vetoavina poliittisina jännäreinä ja melodraamoina. Pitkään Costa-Gavrasia saatettiin vähätellä eräänlaisen oikeaoppisuuden nimissä, vastakohtana Godardin tai Fassbinderin tavalle tehdä ”poliittisia elokuvia poliittisesti”, sanomisen tapoja tutkien ja sanomisen rajoja laajentaen, mutta 1990-luvulle tultaessa poliittiset ja esteettiset asenteet ovat lieventyneet ja antaneet tilaa moniarvoisuudelle, jonka puitteissa Costa-Gavrasin metodi voidaan nähdä yhtenä luvallisena strategiana muiden joukossa.

Soittorasia on johdonmukaista jatkoa uralle, jonka edellisiä etappeja olivat CIA:n osuutta Chilen sotilasvallankaappauksessa valottanut Kateissa (1982) sekä Ku-Klux-Klanin ja uusfasistien toimintaa nykypäivän Yhdysvalloissa kuvannut Petetty (1988). Soittorasia käsittelee sotarikollisuuden ja natsimenneisyyden aihetta, joka viime vuosina on ollut näyttävästi esillä vaikkapa Klaus Barbien ja John Demjanjukin oikeudenkäyntien tai Kurt Waldheimin tapauksen yhteydessä. Costa-Gavras ja unkarilaista sukujuurta oleva käsikirjoittaja Joe Eszterhas (jotka työskentelivät yhdessä jo Petetyssä) ovat ottaneet tarinan polttopisteeksi Yhdysvaltoihin sodan jälkeen muuttaneen unkarilaisen perheen, jonka kautta kehkeytyy kommentti natsismin painajaisesta sekä amerikkalaisuudessa uinuvista fasistista ja rasistisista ilmiöistä.

Soittorasian päähenkilö tai katsojan sijaiskokija on Jessica Langen tulkitsema asianajaja, joka ryhtyy puolustamaan sotarikoksista yllättäen syytteeseen joutuvaa unkarilaissyntyistä isäänsä. Vasta avautuneista YK:n arkistoista löytyneen todistusaineiston perusteella isän epäillään johtaneen pahamaineista santarmien erikoisosastoa, joka sodan aikana tappoi ja kidutti juutalaisia Budapestissä. Pinnaltaan Soittorasia on perhedraama, kuten Costa-Gavrasin edellisetkin amerikkalaiselokuvat, mutta samalla se tuo kuin vaivihkaa päivänvaloon Yhdysvaltain lähimenneisyyden mieluusti vaiettuja häpeätahroja. Natsirikollisten suojelu ja pestaaminen amerikkalaiseen tiedustelupalveluun on tosiasia, joka on tullut esiin monissa viimeaikaisissa oikeudenkäynneissä.

Juuri perhedraaman kautta Costa-Gavras ja Eszterhas antavat tarinalle ja sen kattamille ihmisoikeusrikoksille hermon ja emotionaalisen kaikupohjan. Keskeiseksi nousee isän ja tyttären suhde, joka vähitellen jännitetään kriittiselle koetukselle, kolmanneksi osapuoleksi asettuu nuori tyttärenpoika, jolle totuuden ja muistamisen vastuu siirretään. Tiivis dramaturgia ei päästä melodraamaa valloilleen, vaan pitää sen hillittynä, kaiken aikaa latautuvana ja sitä tehoavana.

– Eri lähteiden, lähinnä Antti Lindqvistin (1990) ja Osmo Peltosen (1990) mukaan ST