ALASTON SATAMA (1954)

On the Waterfront/Storstadshamn
Ohjaaja
Elia Kazan
Henkilöt
Marlon Brando, Eva Marie Saint, Lee J. Cobb, Rod Steiger, Karl Malden
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Brando sai kolmen peräkkäisen ehdokkuuden jälkeen ensimmäisen Oscar-palkintonsa parhaana pidetystä roolistaan entisenä nyrkkeilijänä, joka haastaa satamatyöläisten ammattiliiton mafiamaisen toiminnan. Kommunististen kollegoidensa ilmiantajana kiistellyn maineen loppuiäkseen saaneen ohjaaja Kazanin pääteos ammensi hänen omista kokemuksistaan. Suurmenestys jäi kaksikon viimeiseksi yhteistyöksi.

***

On elokuvia, joiden muotokieli tai sisältö on niin ylivoimaisen vaikuttava, että niistä on vaikea saada kriittistä otetta: ensimmäisen elämyksen jälkeen on mahdotonta järjestää vaikutelmaa, ja elokuva on nähtävä useita kertoja ennen kuin katsoja pystyy selvittämään elämysaineistonsa ja saavuttaa siihen välttämättömän, yleiskäsitystä luovan välimatkan. Sellaiset räjähteillä ladatut elokuvat ovat harvinaisia: Cayatten Hiipivät askeleet kuului niihin, ja niin kuuluu myös Elia Kazanin ja Budd Schulbergin Alaston satama, elokuva, joka osuu katsojaan kuin moukarinisku. Teoksesta sopii siis käyttää määritettä voimakas, ja kuten kaikissa sanomansa sokealla voimalla vakuuttavissa teoksissa on myös Alastomassa satamassa teeman hahmottelussa niukasti heikkouksia: Kazanin ohjaus ei anna aihetta kriittisiin huomautuksiin, mutta Schulbergin käsikirjoitus sen sijaan vaatii lähempää tarkastelua.

Schulbergin käsikirjoituksen pohjana on Malcolm Johnsonin artikkelisarja New Yorkissa toimivien Yhdysvaltain satamatyöläisten ammattiyhdistysten gangsteripiirteistä. Päähenkilö on entinen nyrkkeilijä Terry Malloy, joka on joutunut ammattiyhdistysjohtaja Johnny Friendlyn joukkoon ja joka sekaantuu vastaanhangoittelevan satamatyöläisen murhaan. Terry Malloy on lähinnä Studs Lonigan-tyyppi, ympäristön passiivinen tuote, epäitsenäinen, mutta henkisesti ei kuitenkaan aivan kadotettu: katolinen pappi ja murhatun satamatyöläisen sisar saavat Terryn omantunnon toimimaan ja hän omaksuu yhteiskunnan kannalta oikean käsityksen siitä, mitä satamassa tapahtuu. Kun Terryn veli, joka on Johnny Friendlyn lainopillinen neuvonantaja, tapetaan Terry kostaa todistamalla tuomioistuimessa: rangaistukseksi kopla hakkaa hänet veriseksi, ja lopussa näemme hänet ruhjottuna ja puoliksi tajuttomana johtavan satamatyöläiset aamuvuoroon. Käsikirjoituksessahan Schulberg vaatii sympaattisesti oikeudenmukaisuutta ja osoittaa hienosti tajuavansa aidon dialogin ja aidot tilanteet – esimerkkeinä mainittakoon Terryn ja tytön suhteen kuvaus tai työläisten lojaalisuuden korostaminen. Arvostelu kohdistuu lähinnä lopun symbolisiin sävyihin ja aineistokäsittelyn paikoin pateettisiin piirteisiin. Rivista del Cinema Italiano –lehdessä julkaisemassaan loistavassa analyysissä Luigi Chiarini määrittelee elokuvan lopun Jeesuksen Golgata-vaelluksen jäljennökseksi, pappi on hänestä valheellinen ja sietämätön: tuo viimeksi mainittu on liian kovaa puhetta, mutta finaalia hän mielestäni luonnehtii varsin osuvasti. Epäilemättä loppua rumentavat käsikirjoituksen muuten tosiasiasävyisestä esitystavasta poikkeavat ainekset, ja myös parin lausunnallisen ja ”ylevän” kohdan rakenne on ristiriidassa elokuvan raskaan realistisen taustan kanssa. Penelope Houston sanoo Sight and Soundissa näitä piirteitä turhaksi paluuksi Clifford Odetsiin ja 1930-lukuun, mikä kyllä tuntuu pitävän paikkansa. Symbolisten arvojen sekoittaminen naturalistiseen taustaan, jolla ei ole paljonkaan yhteistä allegoristen ajatuskulkujen kanssa, osoittaa vain kuinka vaikeata on muokata aineistoa realistisesti: kaikki eivät ole yhtä taitavia kuin italialaiset tai meksikolaiset.

– Jerker A. Eriksson (esseekokoelmasta Epäilyksen varjo – toim. Matti Salo, suom. Risto Hannula)