KIRJAVA SATAMA (1944)

Kipinät lentelivät, kun Humphrey Bogart ja Lauren Bacall kohtasivat ensimmäisen kerran valkokankaalla Howard Hawksin elokuvassa Kirjava satama. Ensiroolissaan hermoileva 19-vuotias Bacall huomasi hallitsevansa vapinaansa työntämällä leukansa alas ja niin syntyi ikoninen ”the look”.

***

Robin Wood kirjoitti vuonna 1968 vahvasti auteur-painotteisen kirjan Howard Hawks. Vuonna 1973 hän tarkisti kantaansa Kirjavan sataman tekijyyteen.

Kirjoittaessani Hawks-kirjaani auteur-innostukseni oli huipussaan. Jälkikäteen tuntuu oudolta, että en Kirjavan sataman käsittelyssäni maininnut kuin ohimennen mitään muita tekijöitä ja vaikutteita kuin ohjaaja Howard Hawksin, vaikka kyseessä oli Hollywoodin genre-elokuva ja Humphrey Bogart -tähtielokuva, joka perustui Hemingwayn romaaniin, jonka käsikirjoittajina olivat William Faulkner ja Jules Furthman ja jossa oli selviä vaikutteita aikaisemmista elokuvista. Kirjava satama on itse asiassa erityisen antoisa auteur-teorian testi: yhtäältä sen lähteet ovat hyvin moninaiset, mutta toisaalta se on johdonmukaisesti Hawksin henkilökohtaisen elämänkäsityksen kiteytys.

Kahden arvovaltaisen kirjailijan vaikutus lopputulokseen on ehkä vähiten merkittävä. Hawksilla oli tapana kertoa, että hän oli luvannut Hemingwaylle tehdä hyvän elokuvan hänen huonoimmasta romaanistaan – Kirjavasta satamasta. Kyseessä ei kuitenkaan oikeastaan ole romaanin filmatisointi – vain 10 ensimmäistä minuuttia liittyy siihen. Faulknerin panosta on vaikeampi kohdentaa – arvaukseni on, että hän suhtautui työhönsä vastuullisesti mutta ei kovin vakavasti. Hän oli älykäs työtoveri mutta ei itsenäinen luova voima.

Jules Furthman on tapaus erikseen. Totesin kirjassani, että kolme Hawksin mestariteosta – Vain enkeleillä on siivet, Kirjava satama ja Rio Bravo – kytkeytyy erityisen tiiviisti toisiinsa, mutta häpeä kyllä unohdin mainita, että kaikkien niiden käsikirjoittaja oli Furthman. Elokuvia yhdistävät toisiinsa käsikirjoituksen rakenne, henkilöhahmojen väliset suhteet ja toisiaan muistuttavat dialogijaksot. Kaikissa niissä esiintyy näennäisesti itsenäinen ja haavoittumaton sankari (Grant, Bogart, Wayne) ja yhtä riippumaton sankaritar, joka on juuri saapunut paikkakunnalle (banaanilaivalla, lentokoneella, postivaunuilla). Sekä Enkeleissä että Rio Bravossa on langennut sankari, joka hakee sovitusta (Barthelmess, Dean Martin) ja vammainen kaveri, jonka on todistettava hyödyllisyytensä (Thomas Mitchell, Walter Brennan). Kirjavassa satamassa nämä kaksi hahmoa yhdistyvät Eddieksi (Brennan jälleen), joka on sekä vammainen kuten Stumpy että juoppo kuten Dude. Kaikissa kolmessa elokuvassa esiintyy myös hassu ulkomaalainen hotellinpitäjä (Dutchy, Frenchy, Carlos). Mitä useammin nuo elokuvat näkee sitä merkittävämmäksi osoittautuvat niiden erot, mutta keskinäinen yhteys on kiistaton.

Vähintään yhtä tärkeää Kirjavan sataman kuin eri kirjailijoiden osuus on sen Hollywood-tausta. Sen valaistustyyli on puhdasta Warneria, mutta samalla siinä toteutuu täydellisesti hawksilainen perusvisio – pieni valaistu kehä, jota ympäröi uhkaava pimeys – joka esiintyy muissakin hänen elokuvissaan (Vain enkeleillä on siivet, Air Force, The Thing, Rio Bravo). Kirjava satama kytkeytyy suoraan Warnerin aikaisempiin Bogart-menestyselokuviin Yli Tyynenmeren ja Casablanca; pelkästään Casablancan ja Kirjavan sataman vertailu antaisi aihetta pitkään esseeseen. Hawks itse on korostanut kolmannenkin esikuvan – Moroccon – merkitystä (sen käsikirjoituksen laati Furthman). Kirjava satama on sekä Hawks-elokuva että Hollywood-elokuva. Ohjaajan persoonallisuus ei siinä kamppaile mahdottomia esteitä vastaan vaan omaksuu ja suodattaa eri tekijät ja vaikutteet ja muuttaa ne omikseen. Tulos on puhdasta Hollywoodia ja puhdasta Hawksia.

– Robin Woodin mukaan (”TO HAVE (Written) AND HAVE NOT (Directed)”, Film Comment, May-June 1973) AA 1991