TORA! TORA! TORA! (1970)
Revisionistinen kuvaus hyökkäyksestä Pearl Harboriin antaa äänen molemmille osapuolille ja syyttää Yhdysvaltojen sodanjohtoa silmien ummistamisesta ilmiselvän vaaran edessä. Alkujaan Tora! Tora! Tora! oli Akira Kurosawan suurprojekti: mestariohjaaja ehti valmistella elokuvaa kahden vuoden ajan, mutta tipahti pelistä ensimmäisten kuvausviikkojen aikana.
***
Punaparran (1965) ja Köyhän pikajunan (1970) välisenä aikana Akira Kurosawa oli osallisena monissa epäonnisissa projekteissa. Hän ei löytänyt tuottajaa Japanista, joten hän kääntyi amerikkalaisten puoleen. Kun huono sää viivästytti The Runway Train -nimisen käsikirjoituksen kuvauksia Rochesterissa, Fox kiinnitti Kurosawan ohjaamaan sotaelokuvan Tora! Tora! Tora! japanilaisia jaksoja. Muutaman kuvausviikon ja katkerien erimielisyyksien jälkeen Fox ilmoitti, että Kurosawa oli irtisanoutunut mielenterveydellisistä syistä; tämä puolestaan väitti studion johtaneen itseään harhaan (esimerkiksi sanomalla, että amerikkalaisten jaksojen ohjaaja olisi David Lean), minkä jälkeen hänet oli irtisanottu vastoin tahtoaan. Japanilaisten jaksojen toteuttajiksi pestattiin lopulta Toshio Matsuda ja Kinji Fukasaku, joille annettiin vapaat kädet kuvata historialliset faktat niin kuin he itse ne näkivät.
– David Williams (World Film Directors, Volume One 1890–1945, 1987)
Toivoen kykenevänsä toistamaan Atlantin valli murtuu -elokuvan menestyksen Darryl F. Zanuck ja Fox tuottivat elokuvan Tora! Tora! Tora!, yksityiskohtaisen rekonstruoinnin hyökkäyksestä Pearl Harboriin. Vaikka teos oli huomattavan huolellisesti tehty, se oli myrkkyä lippuluukuilla Vietnamin sodan vastaisen kansanliikkeen huippuhetkellä. Valtavan 25 miljoonan dollarin budjetin turvin toteutettu teos oli vähällä tuhota studion ja johtaa Zanuckin erottamiseen. Lopputuloksena Hollywood piti näppinsä erossa sotaelokuvista useiden vuosien ajan.
Kokonaisuus sisältää itse asiassa kolme eri elokuvaa, jotka ovat kaikki mannaa piintyneelle jermufanille. Richard Fleischer ohjasi hyökkäystä edeltävät amerikkalaisjaksot, Matsuda ja Fukasaku vastaavat japanilaiskohtaukset. Ray Kellogg konstruoi upean hyökkäyksen Pearl Harboriin, josta tehostevelhot A.D. Flowers ja L.B. Abbott koppasivat oscarit.
– Brock Garland (War Movies, 1987)
Vaikka mainoskampanja on toitottanut elokuvan yhteistuotantoluonnetta (”For the first time once-warring nations combine to tell their true stories…”), Tora! Tora! Tora! ei ole yhtään niin kiusallista kansainvälistä selkääntaputtelua kuin mitä etukäteen olisi voinut pelätä. Molempien puolien diplomaattinen epäpätevyys joutuu tekijöiden hampaisiin, ja vaikka amerikkalaiset esitetään jatkuvasti huonommassa valossa – hyökkäyspäivänä puolet upseeristosta on joko ratsastamassa tai pelaamassa golfia – mikään ei vedä vertoja Japanin suurlähetystön neuvottomuudelle tilanteessa, jossa pätevän konekirjoittajan puuttuminen viivästyttää kohtalokkaasti uhkavaatimuksen esittämistä Yhdysvaltain hallitukselle. Dokumentointina byrokraattisista ja strategisista virheistä Tora! Tora! Tora! on raikkaan puolueeton. Valitettavasti elokuva päättyy melko pakotettuun amerikkalaisen itsetunnon kohottamisyritykseen, kun japanilaisen amiraalin sanat (”Olemme herättäneet nukkuvan jättiläisen ja tehneet siitä määrätietoisen…”) leviävät valkokankaalle lohduttavan epitafin tavoin.
– Nigel Andrews (Monthly Film Bulletin, November 1970)
Vaikka elokuva sai aikanaan taloudellisen flopin leiman, se oli silti vuotensa yhdeksänneksi suosituin ensi-ilta Yhdysvalloissa ja valtava menestys Japanissa. The Runaway Train eli Pakojuna saatettiin valkokankaalle Cannon-yhtiön ja Andrei Mihalkov-Kontšalovskin toimesta vuonna 1985. – PK 5.9.2019