LENTÄJÄN NAINEN (1980)

”Ei voi ajatella ei-mitään.” Komedioita ja sananlaskuja -sarjan avaus käsittelee kuvitelmia ja väärinkäsityksiä. Nuori mies ryhtyy seuraamaan lentäjää, jota uskoo tyttöystävänsä yhä tapailevan. Ympäri Pariisia vievän matkan varrella hän tapaa tytön, joka kehittelee oman näkemyksensä asioiden todellisesta laidasta. Liika keskittyminen omiin ajatuksiin ja tulkintoihin haittaa toisten näkökulmien huomioimista – teeman variaatiot esiintyvät sarjan muissakin osissa.

***

Lentäjän naisen myötä Eric Rohmer aloitti uuden sarjan nimeltä ”Komedioita ja sananparsia”, joka on rinnakkainen ”moraalisten tarinoiden” sarjalle, mutta poikkeaa siitä tavalla, jota Rohmer luonnehtii näin: ”Uusi sarja ei lähde liikkeelle yhteisestä teemasta ja kuuden elokuvan sijasta se käsittää vielä määrittelemättömän joukon teoksia, luultavasti enemmän se kuusi. Jos näissä elokuvissa on temaattista yhtenäisyyttä, se ei ole ennalta määrättyä, vaan katsojan, tekijän ja ehkä henkilöiden itsensä löydettävissä sarjan edetessä.” Jälleen kerran Rohmeria kiinnostaa vähemmän se, mitä ihmiset tekevät kuin se, mitä tapahtuu heidän mielessään heidän tehdessään sitä, sillä erotuksella, että tämän elokuvan henkilöt ovat vähemmän omistautuneet aivovoimistelulle kuin ”moraalisten tarinoiden” sankarit, ovat vähemmän tietoisia siitä, mitä he ajattelevat tai että edes ajattelevat ollenkaan. Mutta kuten elokuvan alaotsikon sananparsi (”on ne saurait penser à rien”) viittaa, ihminen ei voi ajatella tyhjää, ei-mitään. Ja juuri tätä ajatusta ajatuksen takana, tätä vielä ilmitulematonta tunnetta Rohmer ajaa takaa.

Sanoiksi asti tämä teema yltää Annen ja Françoisin lopussa tapahtuvan välienselvittelyn aikana. ”Etkö sinä ikinä ajattele tyhjää?”, mies sanoo vetoavasti. ”En”, Anne vastaa, ”koska ei-mitään on jotakin”. Hän puhuu todemmin kuin luuleekaan, sillä pakottaessaan miehen puhumaan, tämä tulee ohimennen maininneeksi kohtaamisen Lucien kanssa, jolloin Annelle alkaa selvitä se ”jokin”, josta mies on vielä täysin tietämätön: idea, että François mahdollisesti on juuri rakastumassa tyttöön.

Rohmer tutkii tässä alueita, jotka henkilöt itse mieluiten jättävät tuntemattomiksi ja tutkimattomiksi. Satunnaisen ja huolettoman näköisen pintansa alla Lentäjän nainen on loputtoman oivaltava ja henkilönsä paljaiksi riisuva elokuva. Se etenee miltei matemaattisella täsmällisyydellä, mutta päätyy yhtälöihinsä mutkittelevia teitä, joita mikään matemaattinen kaava ei tunne; se kartoittaa inhimillisiä pyrkimyksiä asteikolla, joka ulottuu 15 vuotiaan suloisesta huolettomuudesta (Lucie), 20-vuotiaana koetun ikuisen rakkauden kypsyyteen (François), 25-vuotiaan ensimmäisestä epätoivon oireista (Anne) 30-vuotiaan mukavuuden ja turvallisuuden kaipuuseen (lentäjä).

Mutta elokuvan varsinainen ilonaihe, runollinen makuelämys, jolla Rohmer makeuttaa puheliaan annoksensa, on pitkä keskeinen jakso Buttes-Chaumontin puistossa. Kuin Clairen polven kaikuna, siinä on ensinnäkin aurinkoa, vihreyttä, tyyntä vettä. Sitten siellä on läsnä tuo härnäävä nymfetti, jonka ympärille Rohmer kutoo lumotun fantasiaverkon sankarin yrittäessä epätoivoisesti pitää alkuperäisen saaliinsa mielessä samalla kun väärä johtolanka vetää häntä päinvastaiseen suuntaan. Ennen kaikkea jaksossa on tuo heikko aavistus ”siitä jostakin”, tavattoman kallisarvoisesta, jostakin, jonka Rohmer onnistuu pitämään hengissä vähemmän kuin lupauksensa, enemmän kuin toivona ohi sen synkästi epävarman kompromissin, jonka kanssa François ja hänen tunne-elämänsä lopussa joutuvat vastatusten.

– Tom Milnen (Sight and Sound, Summer, 1981) ja muiden lähteiden mukaan ST, tekijätietoa päivitti AA 23.5.2000