LUNACY (2005)

Poen novelliin The System of Dr Tarr and Professor Fether pohjaavassa elokuvassa äitinsä hautajaisista palaava mies houkutellaan työstämään suruaan erikoiseen mielisairaalaan. Surrealistisen animaattorin ensimmäistä eläviä näyttelijöitä käyttävää elokuvaa rytmittävät animoidut välijaksot, joissa erilaiset lihakappaleet vilistävät seinissä ja lattioilla.

***

”Hyvät ihmiset. Tulette näkemään kauhuelokuvan ja kaiken sen rappion mihin lajityyppi viittaa. Se ei ole taideteos. Nykyään taide on muutoinkin lähes kuollut. Se on korvattu mainosspotilla. Elokuva voidaan nähdä eräänlaisena tribuuttina Edgar Allan Poelle, jolta olen lainannut paljon aiheita, ja Markiisi de Sadelle, josta sen rienaavuus ja kumouksellisuus kumpuaa. Perustaltaan on kyse kiistasta miten mielisairaalan tulisi toimia. On olemassa kaksi tapaa. Toinen rohkaisee vapauteen ja toinen, vanhanaikainen tapa on paljon käytetty kontrollin ja rangaistuksen metodi. On myös kolmas tapa joka yhdistää ja pahentaa molempien huonoimpia puolia ja siinä hullujenhuoneessa me elämme nyt.”

– Jan Švankmajer elokuvan alkusanoissa

Markiisi de Saden käyttö poliittisen kritiikin luomiseen asettaa Lunacyn suoraan dialogiin Pier Paolo Pasolinin Sodoman 120 päivää -elokuvan (Salò o le 120 giornate di Sodoma, 1975) kanssa. Pasolini hyödynsi de Saden tekstien graafista väkivaltaa, perverssiä seksuaalisuutta ja toistolle pohjaavaa kerronnallista rakennetta kritisoidessaan italialaisen fasismin totalitaristisuutta. Salòn tavoin Švankmajer rytmittää Lunacyn neljään jaksoon. Pasolinista poiketen Švankmajer ei kuitenkaan mässäile ruumiillisen kidutuksen kuvauksilla, jotka Salòssa toimivat merkkinä alistumisesta totalitarismille, vaan hän pohtii äärimmäistä individualismia ja uskonnollista rienaamista keinoina vapautua jäykistä valtarakenteista.

Lunacy alkaa lyhyellä alkujaksolla, jossa ohjaaja puhuu suoraan kameralle. Toinen osa perustuu löyhästi de Saden teksteihin. Siinä elokuvan päähenkilö Jean saa psykoottisia kohtauksia ja kohtaa salaperäisen markiisin. Tämä kutsuu Jeanin kotiinsa, jossa hän joutuu todistamaan haureuden harjoittamista ja uskonnon herjausta öisessä kirkossa. Kolmas jakso pohjaa Edgar Allan Poen kertomukseen Ennenaikainen hautaaminen (Prematurial Burial, 1844). Myös elokuvan viimeinen tarina on peräisin Poelta: The System of Doctor Tarr and Professor Fether (1845). Elokuvaa rytmittävät myös tarinaan kuulumattomat välijaksot, joissa erilaiset lihakappaleet (lehmän kieli ym.) vilistävät seinissä ja lattioilla. Lunacy on ensimmäinen animaattorina tunnetun Švankmajerin elokuva, jossa elävät näyttelijät ovat pääosassa.

Huolimatta siirtymästä pääosin näyteltyyn elokuvaan Lunacy on hyvin švankmajerilainen elokuva ja Jean-nuorukainen klassinen Švankmajerin päähenkilö. Kuten Alicen (1987) Liisa ja hänen Valkoinen Kaninsa, myös Lunacyssa päähenkilö siirtyy toiseen todellisuuteen epäilyttävän oppaan, markiisin, ohjastamana. Lisäksi kuten tyttö Alicessa, nimeämätön päähenkilö Faustissa (1994) tai elokuvien Puutarha (Zahrada, 1968) ja Flat (Byt, 1968) onnettomat uhrit, myös Lunacyn Berlot-hahmo on passiivinen ja voimaton jatkuvasti päälaelleen kääntyvien luonnon- ja moraalisten lakien edessä. Markiisi on puolestaan läheistä sukua Puutarhan Josefille, ihmisaidantolppien petollisen hyväntahtoiselle kasvattajalle. Lunacyn keskivaiheilla tapahtuva vallanvaihto tuo kaikuja kyynisyydestä, joka luonnehtii Švankmajerin heti Samettivallankumouksen jälkeen tekemää The Death of Stalinism in Bohemia -kollaasianimaatiota (1990). Natsismin, stalinismin ja vapaan kapitalismin kokenut Švankmajer pitää niitä kaikkia yhtä alistavina.

– Pasi Nyyssönen 16.9.2014. Lähteinä David Sorfa, The Object of Film in Jan Švankmajer, KinoKultura, 2006 ja Michael Brooke, Taking over the asylum, Sight and Sound June 2012