PIINA (1990)

Misery/Lida
Ohjaaja
Rob Reiner
Henkilöt
James Caan, Kathy Bates, Frances Sternhagen, Richard Farnsworth, Lauren Bacall
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
105 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Stephen Kingin romaanista * 31.7. näytöksen alustaa kirjailija Max Seeck

Uusimman kirjansa juuri valmiiksi saanut Paul Sheldon ajaa kolarin lumisella metsätiellä. Onneksi Annie Wilkes pelastaa hänet lumimyrskyn keskeltä kotiinsa. Wilkes osoittautuu Sheldonin suureksi faniksi, mikä ei kuitenkaan ole hyvä uutinen, kun hoivasuhteesta kehkeytyy piinaava panttivankiasetelma.

***

Rob Reiner, jonka Stand By Me oli yksi harvoista onnistuneista Stephen King –filmatisoinneista, ottaa nyt tulkittavakseen yhden kirjailijan kiehtovimmista teoksista, ja tulos on jälleen korkeaa luokkaa. Kingin omituisen itsereflektiivinen tarina kääntää tavanomaisen tekijä-lukija-suhteen hätkähdyttävästi ylösalaisin. Emme hämäänny siitä, että antisankarittaren kieroutunutta mielikuvitusta ei suinkaan ole ruokkinut kingmäinen kauhukirjallisuus vaan kevyt romanttinen viihde. Yhtä hyvin Misery toimii nasevana kommenttina kuluttajamentaliteetista, joka tuollaista viihdettä poikii. Vankeuden teema piilee jo alkujaksossa, jossa kirjailija valittaa agentilleen, että hän on ”menestyksensä orja”. Vertauskuva toteutuu kirjaimellisesti kun Annie Wilkes vangitsee ihanteensa ja pakottaa tämän syöttämään hänelle lisää viihdehuumetta josta hän on tullut riippuvaiseksi.

Nyt Miseryn goottilainen alkuperä paljastuu kirkkaimmin. Sheldon on myynyt sielunsa paholaiselle aineellista hyötyä havitellessaan (ensimmäisellä Misery-romaanillaan hän osti talon, toisella hän kustansi tyttärensä hammashoidon, jne.), ja yrittäessään neuvotella uutta sopimusta faustinen sankari huomaa liukuvansa kohti helvettiä, jossa hänet tuomitaan henkilökohtaisen demoninsa seuraan. Annie Wilkeshän on välillisesti maksanut hänen laskunsa hänen menestyksensä vuosina. Tavallaan Misery on siis nähtävissä pelottavana taruna itsensä myymisestä. Reiner oivaltaa tulkita tarinan pikemminkin kieroutuneena goottilaisena romanssina kuin suoranaisena kauhutarinana, ja hän turvautuu johdonmukaisesti avoimen melodramaattiseen kamerailmaisuun. Annien raivonpurkaukset on kuvattu uhkaavina lähikuvina, vankilaksi muutettua huonetta näytetään oudoista perspektiiveistä, ja Reiner lainaa ujostelematta Hitchcockin tekniikoita, joita hän soveltaa moitteettomasti.

Jos Reinerin kuvaus hipoo ajoittain pastissia, niin hänen leikkauksensa jännittävimmissä huippukohtauksissa on yhtä asiantuntevaa. Tyyliparodian käyttö tukee myös William Goldmanin dialogin farssimaisia piirteitä ja tarjoaa James Caanille ja Kathy Batesille runsaasti tilaisuuksia mustaan komiikkaan. Sheldonin kokema tuska on johdonmukaisen uskottavaa, ja lyhyet väkivaltaiset kohtaukset kohoavat siksi lähes sietämättömän jännittäviksi. Mainittakoon erityisesti veretön nilkanmurskaus, jolla Goldman ja Reiner korvasivat Kingin räikeän puhalluslamppuamputaation. ”En ole mikään suuri kauhun ystävä”, Reiner sanoo. Tämä saattaa olla avain hänen menestykseensä King-tulkitsijana. Terävänä havaintojen tekijänä hän uurtaa tuoreen viillon kauhun paljon kynnettyyn peltoon.

– Mark Kermoden mukaan (Sight & Sound, May 1991) AA 29.4.1999