Vanhemmat pojastaan pappia toivoivat, mutta toisin kävi. Synnynnäisen rumpalin mukavan paljon musiikkia sisältävässä elämäkertaelokuvassa keskitytään soittajauran alkuaikoihin, oman yhtyeen perustamiseen, marijuana-tuomion jälkeisiin vaikeisiin aikoihin ja uuden nousun alkuun. Krupa soitti itse elokuvassa kuultavat rumpuosuudet, jotka Sal Mineo mimikoi taitavasti valkokankaalle.

***

Rumpali Gene Krupan elämänvaiheita valottava elokuva Gene Krupa – jazzin valtias lepää paljolti pääosaa esittävän Sal Mineon nuoruudeninnon varassa. Mineo on Krupana yhtä energinen niin 19-vuotiaana nuorukaisena, kuin 34-vuotiaana, uraa jo paljon luoneena muusikkona. Mineon roolityö häiritsee jossain määrin kokonaisuutta, mutta samalla se jää elokuvan ainoaksi todelliseksi heikkoudeksi.

Mikään kovin omaperäinen elokuva Gene Krupan tarinasta ei synny. Niin kovin monille taiteilijakuvauksille ominaiset luomisen tuskat, vaikeudet alkoholin ja huumeiden parissa, sekä loistava, juhlittu paluu estradeille ovat aineksina mukana tässäkin elokuvassa. Vuonna 1909 syntyneen Krupan uran huippuhetkiä oli 1930-luvun puolivälissä perustettu Benny Goodman Trio, johon kuului lisäksi pianisti Teddy Wilson. Vuonna 1936 yhtye laajeni kvartetiksi, kun vibrafonisti Lionel Hampton liittyi orkesteriin.

Elokuvassakin tulee esiin Goodmanin bändin progressiivisuus jazzin saralla. Ulkomusiikillisena seikkana mainittakoon, että kyseessä on yksi ensimmäisistä huomattavimmista jazzorkestereista, johon kuului sekä mustia että valkoihoisia soittajia. Benny Goodman taistelikin koko uransa ajan musiikillista ja muutakin rasismia vastaan.

Swing-kauden keskeisimpiin rumpaleihin lukeutuneen Krupan ura romahti huumesekoiluihin. Elokuvassa asia kuvataan hyvin totuudenmukaisesti, joskin asiaa kaunistellaan turhaan. Krupa pystyi kuitenkin nousemaan pohjalta ja hänen loistava paluunsa Goodmanin Big Bandin toisena rumpalina on kuvattu elokuvassakin hyvin mahtipontisesti ja teatraalisesti.

Krupan varsinainen bravuuri ja tunnetuin kappale on eittämättä elokuvassakin kuultava ”Sing, Sing, Sing”. Pitkä rumpusoolo on erittäin melodinen ja koko kappale rakentuu Krupan intensiiviselle kompille.

Elokuvan musiikki on kauttaaltaan swing-kauden klassikoita. Elokuvaa varten äänitetyissä kappaleissa rumpalina toimii Gene Krupa itse. Täten hän pystyy todistamaan elinvoimaisuutensa yli kaksikymmentä vuotta uransa huippukohtien jälkeen. Yhtä hyvin hommansa klaaraa Sal Mineo, joka on Krupan opastuksella oppinut mestarin rumpukuviot ja elkeet täydellisesti.

Orin Janningsin käsikirjoitus noudattelee uskollisesti Krupan elämäkertaa. Jannings nostaa esiin anekdootteja sieltä täältä, antaen joillekin tapahtumille dramaturgista korostusta turhankin paljon. Mutta kaikkeahan ei yhteen elokuvaan kuitenkaan saa mahtumaan.

Yksi näistä anekdooteista liittyy Krupan uran alkuun: Hänen isänsä haluaisi poikansa ryhtyvän papiksi. Gene yrittääkin, mutta pappisseminaari ei miellytä nuorukaista ja veto rumpujen ääreen on sietämättömän kova. Taistelu vanhempien kanssa uran luomisesta aiheuttaa kränää myös tyttöystävän kanssa. Kuulostaa tyypilliseltä muusikonalulta.

Janningsin dialogi on vielä onnistuneempi kuin käsikirjoitus. Elokuvan hahmot saavat huomattavan paljon lisäväriä juuri dialogin kautta, puhe tuntuu harvinaisen normaalilta ja näyttelijöiden on selvästi helppo omaksua konstailematon ulosanti.

Heikki Keskinen (1995)