YAABA (1989)

Kansainvälisten kriitikoiden palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla voittanut Yaaba kertoo nuoresta Bilasta, joka ystävystyy vanhan naisen kanssa. Kyläläiset syyttävät naisen olevan noita ja syypää heidän epäonneensa. Yhteisö hylkää hänet, mutta myötätuntoinen Bila puolustaa häntä ja kutsuu häntä Yaabaksi, isoäidikseen. Idrissa Ouédraogon omassa kotikylässä kuvattu elokuva perustuu vanhoihin tarinoihin ja vahvaan tarinankerrontaperinteeseen

***

Burkinafasolaisesta Idrissa Ouedraogosta on varsin lyhyessä ajassa tullut yksi tunnetuimmista afrikkalaisista nykyohjaajista. Hänen varhais-tuotantoonsa kuuluu useita palkittuja lyhytelokuvia, joiden eleetön kauneus ennakoi tulevia fiktioita. Näistä ensimmäinen, Yam Daabo (1987), oli hyvin vaatimattomalla budjetilla tehty kuivuutta pakenevan perheen kuvaus, joka herätti positiivista huomiota mm. Cannesin festivaaleilla. Toisen pitkän elokuvansa Yaaban tekemiseen Ouedraogo onnistui sitkeydellään saamaan jo tukevampaa kansainvälistä rahoitusta, ja se näkyy myös lopputuloksessa.

Yaaba sijoittuu Ouedraogon kotikylään, mutta perustarinaltaan se on ajaton ja paikaton. Näyttelijät ovat amatöörejä, ja suurin osa heistä ei ollut koskaan nähnyt edes elokuvakameraa, mutta Ouedraogo sai heidät esittämään omaa luonnettaan, omaa elämänkokemustaan. Elokuvan päähenkilöinä ovat noin 12-vuotiaat serkukset Bila-poika ja Nopoko-tyttö, jotka perinnäistapojen mukaan päätynevät naimisiinkin keskenään, mutta joiden luja ystävyys on vielä leikin ja keskinäisen härnäyksen sävyttämää. Yhdessä he osallistuvat kylän arkiaskareisiin ja tarkkailevat lasten uteliain silmin aikuisten maailmaa, sen riitoja ja lemmenjuonia.

Lasten tavoin he ovat myös usutettavissa niin hyvään kuin pahaankin. Bila on kuitenkin jo hahmona voimakkaampi ja kypsempi. Hänessä herää kiinnostus hyljeksittyyn vanhukseen Sanaan, ja näiden kahden välille syntyy lämmin ja luottamuksellinen yhteys, jonka aikana Bila ammentaa uuden yaabansa (isoäitinsä) suvaitsevaa elämänviisautta. Bilassa on myös rohkeutta puolustaa kyläläisten noitana vainoamaa Sanaa, ja kun Nopoko saa likaisesta veitsestä verenmyrkytyksen, Bila kiitää ennakkoluulottomasti hakemaan hänelle apua. Yhdessä lapset ystävystyvät myös toisen pilkatun kyläläisen, juopon ja impotentin Noagan kanssa. Sivullisena hänelläkin on oma viisautensa annettavanaan.

Yaabaa on kritisoitu melkein postikorttimaisesta kauneudesta, Afrikan ristiriitaisen poliittisen ja sosiaalisen todellisuuden unohtamisesta. Se lienee kuitenkin varsin läntinen käsitys. Ouagadougoun elokuvateatterin ensi-illassa yleisö eli riemastuneena jokaisen repliikin ja kohtauksen, koska niiden takaa kuulsivat heidän elämänsä ja asenteensa. Kylän töiden, arkisen päivän kulun ja juhlien kuvaus osoittaa Ouedraogon dokumentaristin otetta. Elokuvan mottona voisi puolestaan olla: ”Älkää tuomitko, sillä jokaisella puolestaan on syynsä.”

Ouedraogon tarinassa ihmiset voivat kyllä olla heikkoja ja tyhmiä, mutta he eivät toimi lyhytnäköisesti pahuuttaan, vaan kukin on omien salaisuuksiensa ja surujensa ohjaama tai sokaisema. Ouedraogo näyttää myös afrikkalaisen perheen ja yhteisön voima: Sana -vanhusta on ikänsä kaiken hyljeksitty vain, koska hän on heti synnyttyään jäänyt orvoksi inhimillisten siteitten ulkopuolelle. Elokuva kritisoi myös huijaripopparimiehiä, jotka käyttävät hyväkseen ihmisen sairautta ja hätää, mutta toisaalta Ouedraogo osoittaa Nopokon parantajaksi kiirehtivän Taryamin avulla, että Afrikassa piilee syvää viisautta ja tietoa, jota kenties vain nuori sukupolvi osaa taas arvostaa.

– Satu Laaksonen