ARVAA KUKA TULEE PÄIVÄLLISELLE (1967)

Nuori nainen palaa Havaijin lomamatkalta kotiin vanhempiensa luokse ja ilmoittaa olevansa kihloissa. Tummaihoisen kihlatun vaatiessa yksimielisen hyväksynnän avioliitolle painostetut vanhemmat joutuvat tarkastelemaan omia ennakkoluulojaan. Spencer Tracyn ja Katharine Hepburnin suurenmoisten valkokangasduettojen finaali.

***

Kuukauden double bill: Liberaalin Hollywoodin kaksi tapaa käsitellä vaiettuja rotujännitteitä ja sosiaalisia rituaaleja täysin erilaisin seurauksin. 1960-luvun lopun vapautuneessa ilmapiirissä Sidney Poitier astelee itsevarmasti keskiluokkaisen ydinperheen keskelle pyytäen hyväksyntää. Viisikymmentä vuotta myöhemmin käsikirjoittaja-ohjaaja Jordan Peele paljastaa kekseliäässä satiirissaan rotujen välisen harmonian valheellisuuden. Kauhukomedia osoittaa valkoisen porvariston naurettavuuden ja potentiaalisen uhkan mustille, jotka eivät halua enää hyväksyntää, vaan ainoastaan säilyä hengissä.

***

Tuottaja-ohjaaja Stanley Kramer, käsikirjoittaja William Rose, näyttelijät Spencer Tracy, Katharine Hepburn ja Sidney Poitier: tämä yhdistelmä merkitsi sekä laadun taetta että yhtä takuuvarmaa liberalismia, etenkin 1960-luvulla, jolloin monet ristiriidat tuotiin näkyviin ja raja-aidat alkoivat horjua. Kramer oli jo 1940-luvun lopulta lähtien tuottanut riippumattomassa yhtiössään elokuvia, jotka suoremmin tai epäsuoremmin ottivat kantaa amerikkalaisen yhteiskunnan arkoihin kysymyksiin, roturistiriitaan hän puuttui itse ohjaamassaan elokuvassa Kahle jo 1958, silloinkin Sidney Poitier tulkkinaan. Spencer Tracylle ja Katharine Hepburnille Arvaa kuka tulee päivälliselle oli heidän yhdeksästä yhteisestä elokuvastaan viimeinen, Tracylle viimeinen kaiken kaikkiaan: hän kuoli ennen kuin elokuva ehti ensi-iltaan. Kun Katharine Hepburn vastaanotti Oscarin osasuorituksestaan, hän osui varmasti aika lähelle totuutta arvellessaan, että palkinto oli tarkoitettu heille molemmille. Toisen Oscarinsa aikansa menestyselokuviin kuulunut Arvaa kuka tulee päivälliselle sai käsikirjoituksestaan.

Kramerin elokuva on eräänlainen oman aikansa Philadelphia: se tarttuu ajan polttavimpaan yhteiskunnalliseen ongelmaan tavalla, joka suuren yleisön on helppo sulattaa. Siinä on sydäntä, sitä kyllästää optimistinen liberalismi, joka on helppo leimata todellisuudelle vieraaksi ja sentimentaaliseksi. Asetelma on se, että liberaalin lehdenkustantajaperheen tytär ilmestyy lomamatkalta mustan sulhaskandidaatin kanssa, jolloin itseään vapaamielisinä pitäneet vanhemmat joutuvat testaamaan asenteitaan tavalla, johon he eivät ole varautuneet. Asian ratkaisua toki helpottavat Sidney Poitierin charmi, se että hän on lupaava tiedemies ja se että nuori pari ei aio asettua rotutietoiseen Amerikkaan.

Vakavalla keskustelun tasolla elokuvan arvo ei ole kummoinen, mutta yhtä kaikki se on viehättävä elokuva, koska siinä on pelkästään viehättäviä ihmisiä: jokaisen toiveäiti ja toiveisä ja oikeastaan myös toivesulhanen. Hyvänä käsikirjoittajana William Rose on myös pitänyt huolen siitä, että tarjolla on – miten pintapuolisena tahansa – yllin kyllin tyypillisesti erilaisia suhtautumistapoja pulmalliseen tilanteeseen. Ei hän liioin unohda tähdentää, että myös monet mustat vähintään valkoisten veroisella määrätietoisuudella vastustavat seka-avioliittoja – niin vaikea kuin meidän onkin moista niskurointia käsittää ylemmyydentunnossamme ja halussamme monopolisoida rodullisen puhtauden ideologia.

Kramerin ohjaustyö on jäykän pönäkkää ja yhdessä asunnossa lähes kokonaan tapahtuvan elokuvan lavasteet loistavat keinotekoisuuttaan. Elämän tälle sileän pinnan ja siloiteltujen ongelmien elokuvalle antavat näyttelijäsuoritukset. Tracy ja Hepburn ovat viimeisessä yhteistyössään mahtavassa vedossa eikä Poitier – Hollywoodin ensimmäinen ja pitkään myös ainoa musta tähtinäyttelijä – jää heistä paljonkaan jälkeen. Etenkin Tracy jättää urastaan kauniin muiston uurteisine kasvoineen, mutta henkisesti voimissaan, täynnä jykevää lämpöä, sydämellistä viisautta ja hiljaista huumoria.

– Eri lähteiden mukaan ST