Pikku Kakkosesta ja teatterista tuttu Rölli-peikko oli ikoninen hahmo ja brändi, joten Rölli-elokuva oli vain ajan kysymys. Ensimmäisessä valkokangasesiintymisessään Rölli ja Maahiskeiju ryhtyvät taistoon Pahan valtakunnan ylipapin käynnistämää roskaamista ja kulutushysteriaa vastaan. Luonnonsuojeluaatetta vaalivan elokuvan ohjasi Kuutamosonaatti-kauhuelokuvillaan tunnetuksi tullut Olli Soinio.

***

Rölli-peikko syntyi Vaasan Kaupunginteatterin näyttelijän Allu Tuppuraisen luomuksena, vaikutti aluksi äänilevyillä ja -kaseteilla, kipusi television suosikkihahmoksi ja lopulta elokuvaksi asti. Tämä varsinainen multimediahahmo on Tuppuraisen esittämänä ärhäkkä, hupsuja höpisevä ja hieman tohelo peikkopoika, joka liikuttavan pateettisesti yrittää paikkailla heikkoa itsetuntoaan: hän remuaa olevansa Röllimetsän hirmuisin hirviö, ilkeä, tuhma ja pelottava, mutta ei pitkään pysty peittämään lempeää sydäntään.

Elokuvana Rölli turvautuu sekä sanomaan että fantasiaan. Aikuiset aikovat raivata Röllimetsän omiin tarkoituksiinsa ja pahat velhot roskata sen haisevaksi tunkioksi. Fantasian maailmaan vie elokuvan satumainen tunnelma, joka on yhdistelmä suomalaisen aarniometsän vehreää taikuutta ja Kari Sohlbergin kamerataidetta. Luonnonsuojelun puolesta ja tavarakulttuuria vastaan puhuva Rölli intoutuu tosin välillä saarnaamaan, mikä vie fantasialta tilaa, varsinkin kun metsän roskaamisen syyt ja seuraukset jäävät hieman hämäriksi.

Ruotsalainen lastenkulttuurin spesialisti ja mediakasvattaja Margareta Rönnberg on analysoinut, että lapset pitävät erityisesti elokuvista, joissa pienet sankarit selviävät omin neuvoin isoista vihollisistaan. Omien pelkojen kokeminen ja vaikeista tilanteista selviäminen yhdessä lastenelokuvien sankarien kanssa on lapselle vapauttava kokemus. Tyypillisiä lasta kauhistavia tilanteita ovat syödyksi tulemisen ja yksin jäämisen pelko sekä pelko joutumisesta takaa-ajetuksi tai pahojen olentojen piirittämäksi.

Röllissä näitä pelottavia ja uhkaavia tilanteita riittää laidasta laitaan. Ohjaaja Olli Soinio on kuitenkin tietoisesti väittänyt tekemästä tilanteita sietämättömän pelottaviksi, kuten hän on minimoinut väkivallankin. Muun muassa kohtausta, jossa Rölli joutuu suuren Roskahirviön kitaan, on lievennetty jättämällä pois tuskanhuudot ja muut kivun ilmaukset. Pienten katsojien kärsivällisyyttä ei koetella lukuun ottamatta muutamia venähtäneitä kohtauksia. Vauhtia riittää erityisesti viimeisessä jaksossa, jonka lopussa odottaa kaivattu helpotus, kun niin pienet kuin suuretkin Röllimetsän asukkaat selviävät pahan kynsistä ja löytävät jälleen toisensa.

Elokuva onnistuu hyödyntämään sekä Röllin televisiosta tuttua visuaalista puoleensavetävyyttä että Rölli-laulujen mieleenpainuvuutta. Rikkaana ja huolellisesti suunniteltuna ääninauha tuo kuviin uusia ulottuvuuksia ja kommentteja. Tarttuvat laulut kehittävät vapauttavia suvantoja kaiken jännityksen keskelle. Elokuvassa kuullaan useita lauluja, jotka kertovat tarinan hahmoista ja käänteistä. Elokuvan nähtyään lasten onkin helppo jäljittää ja uudelleen rakentaa tarinan tapahtumat laulujen äänimaailmasta.

– Hanna Kangasniemen (Turun Sanomat 2.11.1991) ja muiden lähteiden mukaan