VALKOHAMMAS (1991)

White Fang/Varghunden
Ohjaaja
Randal Kleiser
Henkilöt
Klaus Maria Brandauer, Ethan Hawke, Seymour Cassel
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
107 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
pohjautuu Jack Londonin romaaniin
Ikäraja

Alaskan upeisiin maisemiin sijoittuvassa erämaaseikkailussa Jack (Hawke) yrittää täyttää edesmenneen isänsä toiveen: löytää kultaa vaarallisesta kaivoksesta. Matkalla poika ystävystyy koirasuteen nimeltä Valkohammas (Jed) ja löytää sekä sukulaissielunsa että rohkeutta.

***

Pojista miehiksi on kasvettu aina. Tuosta kasvusta on kerrottu aina myös monenlaisia tarinoita. Yhtenä noiden tarinoiden keskeisenä, yhteisenä ytimenä on ollut ajatus kasvusta tuskan, kivun ja koettelemusten prosessina. Miehelle merkityt vallan välineet ovat tulleet oikeutetuiksi juuri sen takia, että ne on täytynyt valloittaa, voittaa ja ansaita. Eivätkä nuo voitot, ainakaan tarinoissa, ole koskaan olleet helppoja.

Yksi tarinoita tuottanut vuosisadan vaihteen traditio – jolla Suomessakin (etenkin kotimaisen työväenliikkeen keskuudessa) on ollut keskeinen vaikutuksensa – kytkeytyy Jack londoniin ja hänen kirjoittamiinsa erätarinoihin. Osakulttuurisena teollisuutena taas Walt Disney on tavaramerkkinä se, jonka nimiin mekaaniseen jäljentämiseen ja sarjatuotantoon perustuvat lukemattomat kasvutarinat ovat liitettävissä. Näyttääkin siis vain ”luonnolliselta”, että juuri Disney-tuotanto on tarttunut vanhaan Jack London -aiheeseen Valkohammas (White Fang).

Valkohammas kertoo kahta toisiinsa kietoutuvaa tarinaa. Toinen päähenkilö on murrosikään ehtinyt Jack Conroy, joka saapuu Alaskan kultamaille ottaakseen haltuunsa kuolleelta isältään perimänsä vanhan valtauksen. Toisen tarinaketjun päähenkilö taas on alkuperäisasukkaiden Mia Tukiksi (”Valkohammas”) nimeämä suden ja koiran risteytymä, joka elokuvan aikana (talvesta kesään) kasvaa pennusta aikuiseksi.

Villiin luontoon liittyvät sekä vaaralliset pedot (sudet ja karhut) että haluttu arvometalli. Vastaavasti sivistyksestä kertovat sekä rannikkokaupungin turmelus (varkaat ja pelurit) että kirjat ja lukutaito. Tilallisena välimuotona tämä asetelma tuo esiin yhden elokuvan keskeisistä pääosanesittäjistä, Alaskan jylhän luonnonmaiseman.

– Jukka Sihvosen artikkelin ”Villi koira vai kesy susi?” (Peili 2/1994) mukaan