BAD TASTE (1987)

Uusiseelantilaisen rantakaupungin väki on päätynyt ulkoavaruuden pikaruokaketjun lihoiksi. Yrmeiden muukalaisten ja hallituksen kommandojen konfliktissa lampaatkin joutuvat tulilinjalle. Hauskanpidolta näyttävän debyytin takana oli neljä vuotta kovaa työtä. Jacksonin Derek-hahmon osuus kasvoi sitä mukaa kun muut näyttelijät aikuistuivat ja luopuivat leikistä.

***

”Muista Oz, että meillä on lupa käyttää väkivaltaa vain jos jokin uhkaa planeetta Maata”, sanoo AIDS (Astro Investigation and Defence Service) -ryhmän johtaja, mihin Oz vastaa: ”ja Kuuta!”. Bad Tasten sanallinen huumori on lähes kokonaan samaa hellyttävän hataraa lajia. Se herättää naurua ilmeisyydellään ja puolivillaisuudellaan. Koko projektissa on sattumanvaraisuuden leima: elokuvan teko kesti neljä vuotta, minä aikana tapahtui perusteellisia muutoksia. Keskushahmo oli alussa Giles, mutta hänen hahmoaan supistettiin näyttelijä Craig Smithin mentyä naimisiin.

Käsikirjoitus muokattiin uudelleen niin, että AIDS-ryhmä (”eikö tuolle lyhennykselle voisi tehdä jotakin”) nousi pääosaan. Tilkkutäkkimäisen tekoprosessin myötä ohjaaja Peter Jackson tuli mukaan näyttelijäksi. Hänestä tuli Derek, elokuvan sympaattisin henkilö. Muutoksen eräänä ilmentymänä kaikki Gilesin vuorosanat on räikeästi dubattu, ja monet hänen repliikkinsä kuullaan suljettujen huulien takaa. Elokuvan alkuperäisestä nimestä Roast of the Day tuli Giles’ Big Day ja lopulta osuvasti Bad Taste.

Kädestä suuhun -budjetti näkyy värien vaihdoksina ja siinä, että ratkaisevaa taistelujaksoa, jossa identtisiin farkkuihin ja paitoihin puetut muukalaiset avaruudesta ottavat yhteen samanlaisiin villapäähineisiin puettujen sankareiden kanssa, toistetaan kyllästymiseen asti. Silti Bad Taste on saavutus kauhukomiikan lajissa Dawn of the Dead-, Street Trash– ja The Evil Dead -elokuvien hillittömyyksien rinnalla. Alkujaksossa on kokonainen sarja kekseliäitä visuaalisia gageja, jossa ääliömäisiä muukalaisia ammutaan ja teurastetaan. Yhdeltä pullautetaan pajavasaralla aivot pois, ja hän hortoilee sitten ympäriinsä leka päässä katkennutta kättä roikottaen. Toiselta ammutaan päälaki irti, jolloin nälkäinen kamu kiirehtii ahmimaan hänen aivojaan. Aivot ovat keskeisellä sijalla myös kun Derekin päähän muodostuu läppä, johon hän työntää aika ajoin harmaata ainetta.

Elokuvan loppukohtauksessa inhottavat kumimaiset hirviöt kohtaavat moottorisahalla varustetun kostonhimoisen Derekin. Derek sahaa muukalaisen pään poikki, sukeltaa tämän ruumiin läpi, ja ilmestyy peräaukosta julistaen: ”Olen uudelleensyntynyt!” Erikoistehosteet eivät vedä vertoja George Romerolle eivätkä Sam Raimille mutta täyttävät slapstick-pantomiimin tarpeet. Resurssien niukkuus huomioonottaen, ja vertauskohtana samanaikaiset isot kauhuspektaakkelit kuten The Blob– ja Invaders from Mars -uusintaversiot, Bad Taste on huomattava saavutus. The Quiet Earth– ja The Navigator -elokuvien rinnalla se nostaa Uutta-Seelantia cinéfantastiquen kärkitilalle.

– Kim Newmanin mukaan (Monthly Film Bulletin, September 1989) 15.10.2001 AA