YEELEN (1987)

Kansainvälisesti koulutetun Souleymane Cissén tunnetuin elokuva Yeelen (valo) on fantastista afrikkalaista elokuvaa parhaimmillaan. Tarinan keskiössä ovat vuosia murhanhimoista isää paenneet äiti ja poika, joiden on kuitenkin lopulta katkaistava loputon pakomatka. Elokuva ammentaa malilaisista myyteistä ja ihmiskunnan universaaleista teemoista.

***

Souleymane Cissé on Saharan eteläpuolisen Afrikan tärkeimpiä ja kansainvälisesti palkituimpia ohjaajia. Hän kävi elokuvakoulunsa Moskovassa ja toteaa saaneensa vaikutteita sosialistisesta realismista ja Italian neorealismista, mutta katsoo omien töidensä nousevan puhtaasti Malin oloista ja ikivanhasta malilaisesta kulttuurista. Toisin kuin monilla muilla afrikkalaisen elokuvan pioneereilla Cisséllä ei ole tarvetta jatkuvaan sotimiseen Euroopan ja siirtomaamenneisyyden kanssa, vaan hän tarkastelee tarinoissaan asioita omasta afrikkalaisuudestaan käsin.

Cissén viides pitkä elokuva Waati, joka käsittelee Etelä-Afrikan tilannetta, ulottuu itse asiassa koko mantereen mittaiseksi. Yeeleniä (”Valoa”) tehdessään hän halusi uudistua ja koetella rajojaan. Hänen edelliset, avoimen yhteiskunnalliset elokuvansa olivat myös herättäneet Malissa melkoista kiihtymystä, ja siitäkin syystä hän oli katsonut parhaaksi siirtyä näennäisesti vaarattomampiin aiheisiin. Afrikan myyttiseen menneisyyteen ja bambara-kulttuuriin liittyvä käsikirjoitus syntyi kolmessa kuukaudessa, mutta itse elokuva oli valmis vasta viisi vuotta myöhemmin. Sitä pidetään kauneimpana afrikkalaisena elokuvana ja Cissén katsotaan olevan afrikkalaisen elokuvan todellinen visualisti. Silti elokuvan pitkällinen syntytarina, johon liittyi raivokas taistelu rahoituksesta, kelvottomia kuvausvälineitä, lamaannuttavia hiekkamyrskyjä ja kohtalokas kuolemantapaus, ennakoi kaikkea muuta.

Yeelenin päähenkilöitä ovat tavallaan peruselementit: maa, vesi, tuli ja valo. Ihmisten eleet, liikkeet, ruumiinasennot ja riitit ovat lähes etnografisesti tutkittuja. Cissé myöntääkin tehneensä elokuvansa myös vastalauseeksi läntiselle tieteellis-tekniselle tavalle esittää afrikkalaisia ja heidän tapojaan ja seremonioitaan kuin joitain eksoottisia eläimiä tai esineitä. Magian kuvaaminen puolestaan osoittautui erittäin vaikeaksi Cissén budjetilla ja Afrikan oloissa, joten hän joutui luopumaan näyttävimmästä haaveestaan.

Kaukaisista lähtökohdistaan huolimatta Yeelen kertoo yhden ihmiskunnan perustarinoista. Nianankoro-niminen nuorukainen on kymmenen vuotta paennut äitinsä kanssa isänsä Soman murhanhimoista vihaa. Isä on suuri tietäjä, Komon korkeimman yhteisön jäsen, joka pelkää pojastaan tulevan vertaisensa. Äiti on vaivojaan säästämättä piilotellut poikaansa, auttanut tätä varttumaan, mutta nyt on suuren yhteenoton aika: pojan on astuttava kohdakkain menneisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Äiti ja poika eivät puhu keskinäisistä tunteistaan eivätkä väistämättömän eron aiheuttamasta tuskasta tai pelosta. Kaikki sisältyy viimeiseen katseeseen. Yhtä hienovaraisesti Cissé kuvaa kuninkaan ja Nianankoron välille syntyvää ystävyyttä ja kuninkaan surua, kun käy ilmi, että Nianankoro on tahtomattaan pettänyt kuningasta tämän nuorimman vaimon kanssa. Cissé, kuten afrikkalaiset ohjaajat yleensäkin, käsittelee hyvin pidättyvästi rakkautta. Mutta Attoun ja Nianankoron fyysinen mieltymys suorastaan hehkuu kankaalta.

Isän viha ja kostonhimo on se arvoitus, joka ahdistaa Nianankoroa kautta koko tarinan, ja tekee sen niin yleispäteväksi yksilödraamoihin tottuneessa lännessäkin. Jokaisessa etapissaan Nianankoro tapaa jonkun perheensä – joko nykyisen tai tulevan – jäsenen. Perhe, afrikkalaisen kulttuurin perussolu, ja kaikkivoiva, kaikkeen osallistuva luonto luovat puitteet hänen initiaatiomatkalleen, jonka viimeisessä pisteessä hänen on kohdattava siittäjänsä ja koko edellisen sukupolven viha, kateus ja katkeruus. Isä ja poika kohtaavat toisensa yhtäläisin voimin ja tiedoin, sovitusta ei heidän välilleen voi syntyä, sokaistunut isä vetää poikansakin tuhoon, mutta heillä on kuitenkin hetken keskustelu silmästä silmään: ”Pelkäsin, että kieltäisit minut. Bambaralle pahinta on tulla isänsä kieltämäksi.”

Souleymane Cissén mielestä Afrikan toivo on nuorissa, jotka eivät ole torjuneet maansa menneisyyttä, mutta ovat vapautuneet sen negatiivisesta painolastista ja paikoilleen jähmettyneiden vanhempien sukupolvien uhasta. Yeelenissä toivoa symboloi Nianankoron ja Attoun poika, joka syntyy taistelun jälkeen ja kantaa Komoon sisältyvää tietoa avoimesti eteenpäin.

– Satu Laaksonen