NÜRNBERGIN TUOMIO (1961)

Stanley Kramer oli Hollywoodin omatunto, jonka humaaneja moraliteetteja älymystö pilkkasi ja yleisö rakasti. Kramerin huolenaiheet ovat säilyneet vihlovan ajankohtaisina: rasismi, ydinsota – ja elokuvassa Nürnbergin tuomio sotarikokset sekä kansainvälinen vastuunkanto. Garland tekee Oscar-ehdokkuudella huomioidun roolin sterilisaatio-oikeudenkäynnin avaintodistajana.

***

Stanley Kramerin elokuvaa luonnehditaan yleensä kertomukseksi Nürnbergin oikeudenkäynnistä, mikä on omiaan herättämään vääriä mielleyhtymiä. Suurimmalle osalle ihmisistä Nürnbergin oikeudenkäynnit kun ovat yhtä kuin näistä oikeudenkäynneistä ensimmäinen, joka käytiin 20.11.1945–1.10.1946, ja jossa syytettyinä oli 21 Natsi-Saksan tärkeintä elossa säilynyttä johtajaa. Tätä kuitenkin seurasi vielä 12 oikeudenkäyntiä, joissa Yhdysvallat edusti yksin liittoutuneita, ja jotka järjestettiin välillä 9.12.1946–28.10.1948. Elokuvan pohjana ollut Abby Mannin vuoden 1959 käsikirjoitus Playhouse 90 esittää fiktiivisen version ensimmäisestä näistä jatko-oikeudenkäynneistä: lääkärioikeudenkäynnistä.

On huomionarvoista, että Kramer on siirtänyt elokuvan tapahtumat vuotta todellisia tapahtumia myöhemmäksi: lääkärioikeudenkäynti päättyi 20.8.1947, mutta elokuva alkaa vuodesta 1948, kylmän sodan ensimmäistä (virallista) konfliktia merkinneen Berliinin ilmasillan ajoista. Tosielämän lääkärioikeudenkäynti herätti suurta mielenkiintoa lehdistön ja yleisön keskuudessa (siihen oli syynsä, miksi se järjestettiin ensimmäisenä kahdestatoista pienemmästä oikeudenkäynnistä). Kramerin elokuvassa maailma on kuitenkin jo väsynyt seuraamaan natsien rikosten vatvomista, eritoten siksi, että saksalaisia tarvitaan nyt taistelussa kansainvälistä kommunismia vastaan.

Toinen poikkeama todellisuudesta on vieläkin merkittävämpi. Nürnbergin oikeudenkäynneissä käsiteltiin vain rikoksia, jotka olivat tapahtuneet sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Puolaan 1.9.1939 – tuomiolla ei siis ollut fasismi sinänsä, vaan ainoastaan sodanaikainen fasismi. Mann ja Kramer lisäävät syytekohtiin natsien varhain 1930-luvulla lanseeraman Rassenschande-politiikan, eli ”rodullista sekoittumista” ja ”saastuttamista” vastaan tähdätyt toimenpiteet. Kaikkein mielenkiintoisinta on, että käsikirjoituksen pohjana ollut Katzenberger-oikeudenkäynti käytiin – Saksassa vuonna 1942! Historiallisia tapahtumia liu’utetaan ajassa moraalisen kannanoton takia: natsien pahuus rauhan aikana ei eroa mitenkään natsien pahuudesta sota-aikana – natsismin idea on aina sodassa ihmiskuntaa vastaan.

Elokuvan maailmanensi-ilta oli (Länsi-)Berliinissä päivää ennen kuin Adolf Eichmannin tuomio luettiin häntä vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä Jerusalemissa. Sen enempää ensi-iltakaupunkia kuin päivämäärääkään ei oltu valittu umpimähkään. Nürnbergin tuomio on riipivä kommentti sekä Saksan liittotasavaltaa että Yhdysvaltoja vastaan – kahta valtiota, jotka olivat valmiita anteeksiantamaan ja unohtamaan kaiken mitä natsit tekivät keskittyäkseen taisteluun jossain niin kyseenalaisessa kamppailussa kuin kylmässä sodassa. Saksalaiset jopa kieltäytyivät tunnustamasta, että minkäänlaista syyllisyyttä tulisi tuntea – elokuvassa Tracyn ja Lancasterin viimeinen kohtaaminen heijastelee tätä asennetta. Maailmassa oli kuitenkin vielä paikkoja, joissa natsien rikoksia ei oltu valmiita jättämään sikseen.

Vielä tänäkin päivänä kaikkien vuonna 1928 tai sitä ennen syntyneiden saksalaisten on Israelin viisumia hakiessaan todistettava, etteivät he ole olleet minkään natsijärjestön jäseniä ja etteivät he ole osallistuneet minkäänlaisiin natsien rikoksiin. Pian tämä laki menettää merkityksensä väestön ikääntymisen takia. Mutta natsismin pahuuden idea jatkaa elämäänsä; tämän takia Nürnbergin tuomio on yksi harvoista historian aikana syntyneistä elokuvista, joilla on todellista merkitystä.

– Olaf Möller 27.8.2022