GOYOKIN – SHOGUNIN KULTA (1969)

Tatsuya Nakadai (Harakiri) on henkisesti arpeutunut Magobei, joka käy yhden miehen sotaa häikäilemätöntä klaania ja entistä taistelutoveriaan (Tetsuro Tamba) vastaan. Samuraielokuvan talviklassikko hehkuu upeissa väreissä ja puolustaa heikompia. Karuista maisemista tyylinsä rakentava teos on ankaralla tavalla maaginen elämys.

***

”Yojimbon ja Harakirin jälkeen ohjaajat kuten Masahiro Shinoda, Hideo Gosha ja Kihachi Okamoto ovat tehneet toiminnasta (eli väkivallasta) puhtaasti ilmaisullisen elokuviensa ainesosan. Heidän henkilöhahmonsa ovat vieraantuneet ympäristöstään, ja väkivalta toimii heidän olemassaolonsa eksistentiaalisena vahvistuksena ja heidän sorretun asemansa suorimpana kiteytyksenä”, Alain Silver kirjoitti teoksessaan The Samurai Film (1983, Overlook Press).

”Goyokinin lopputaistelu, joka jättää tummanpunaiset jäljet tuoreeseen lumeen, määrittää uudenlaisen samurain: säälimättömän, pakkomielteisen, genresankareista vieraantuneimman.”

”Uudenlainen samurai” Magobei (uhmakas Tatsuya Nakadai) tulee Goyokinissa kuvaan vasta pitkän prologivaiheen jälkeen. Tokugawa-shogunaatin loppukaudella 1830-luvulla tapahtuva elokuva kertoo maineikkaasta mutta köyhtyneestä klaanista, joka on anastanut shogunaatin kultalähetyksen järjestetyssä haaksirikossa. Rikosta todistaneet kalastajakylän asukkaat on teurastettu. Klaanin palveluksessa merkittäväksi mieheksi noussut Magobei tuntee syyllisyyttä verilöylystä, ja vuosia myöhemmin hän yrittää estää sen toistumisen. Magobei katkaisee siteensä klaaniin ja omaan yhteiskuntaluokkaansa, mutta ei pääse irti yksinäisestä samurai-identiteetistään.

Fuji Telecastingin tv-ohjaajana ja tuottajana 1950-luvun lopulla aloittanut tuottelias Hideo Gosha (1929–1992) eteni menestyksekkäästi kokoillan teatterielokuviin ja oli uransa huipulla Japanin kovapalkkaisin elokuvaohjaaja. Tuotteliaisuudestaan huolimatta tai sen takia Gosha ei ole yhtä tunnustettu nimi kuin harvakseltaan ohjanneet perfektionistit Akira Kurosawa ja Masaki Kobayashi, mutta Goshan Goyokin, Sword of the Beast (Kedamono no ken, 1961) ja harvoin nähty Tenchu (1969) ovat 1960-luvun samuraielokuvan parhaimmistoa: väkeviä ja kuvallisesti jykeviä kunnian ja korruption kohtaamisia.

Goyokinin oli alun perin tarkoitus olla yksi genren suuren taisteluparin Tatsuya Nakadain ja Toshiro Mifunen useista yhteisistä elokuvista. Mifune keskeytti kuitenkin Hokkaidon hyisissä talvimaisemissa filmatun elokuvan tekemisen terveyssyihin vedoten. Hänen kohtauksensa kuvattiin uusiksi Kinnosuke Nakamuran esittäminä.

Kuten keskeiselle samuraielokuvalle kuuluu, myös Goyokinista on tehty länsimainen versio. Protestihenkinen independent-elokuvantekijä ja näyttelijä Tom Laughlin puolusti intiaanikylää ohjaamassaan merkillisessä western-sovituksessa Lahjomaton (Master Gunfighter, 1975), jossa tiedostavan lännenmiehen varustukseen kuului myös samuraimiekka.

– Lauri Lehtinen 15.4.2008