Tanskan hallitsemaan länsi-Ruotsiin sijoittuvassa jännittävässä seikkailuelokuvassa ankaran talven keskellä vallitsevat pahaenteiset ennustukset, ahneus ja murhat. Skandinaaviselle mykkäelokuvalle tyypillisesti luontokuvauksella on sekä visuaalinen että tarinallinen rooli: jäiden vangitsema laiva ei pääse matkaan ennen kuin synnit on hyvitetty. Innovatiiviset kamera-ajot ja huikeat lavasteet tuovat 1600-luvun draaman lähelle katsojaa.

***

Aarne-herran rahat on Mauritz Stillerin paras, ehjin elokuva, josta ranskalaiset historioitsijat Bardèche ja Brasillach kirjoittivat: ”Stiller ei koskaan yltänyt korkeammalle kuin Aarne-herran rahoissa… Aarnen talo, jäihin juuttunut purje-laiva, majatalo – sarja huolella ja kauniisti sommiteltuja kuvia, jotka antavat elokuvalle Brueghelin maalausten viehätystä. Juuri kuvasommittelu kiehtoo tässä elokuvassa: markkinat, ateriointikohtaukset, merimiesten ryhmitys, unohtumaton hautajaissaatto lopussa. Näissä Stiller jopa ylittää Sjöströmin, joka aina pysyi liikaa näyttelijänä, teatterikeinoihin taipuvana. Stiller loi elokuvansa kuin maalari, ei kuin dramaatikko, ja se tekee hänen teoksistaan niin valloittavia.”

Lagerlöfin tarinan maalauksellisuus kiinnosti epäilemättä Stilleriä. Tässä oli tilaisuus rakentaa elokuva visuaalisille tehoille. Ja näihin tehoihin kuuluivat myös ihmiset. Hän saattoi sijoittaa heidät paikoilleen ilmaisemaan tiettyjä sieluntiloja. Heidän ei tarvinnut näytellä. Riitti, jos he olivat ilmaisukykyisiä, magneettisia persoonallisuuksia, jotka kuvaus-hetkellä säteilivät intensiteettiä.

Kronikkamaisessa elokuvassaan Stiller halusi kertoa kolmen muukalaisen olemassaolon taistelusta vieraassa maassa. Aihe oli hänen läheltä ja henkilökohtaisesti kokemansa: Stiller muistutti Sir Archieta, joka oli jättänyt kotinsa ja ryhtynyt palkkasoturiksi Ruotsissa. Sir Archien lailla Stiller ainakin omasta mielestään oli kokenut kovia Ruotsissa ja tuolloin hänessä oli leimahtanut uhma ja itsekorostus: ei pidä alistua. Sir Archien lailla Stiller oli aristokraatti – Leevin 3500-vuotisen suvun jälkeläinen – ja kiertolainen, joka sielunsa pohjalla kaipasi rauhaa ja perhe-elämää.

Stillerin hahmotuksessa draaman kliinisesti ristivalotetut psykologiset kuviot – houreet, synnintunnot, painajaiset – yhdistyvät elimellisesti hengittävään miljöökuvaukseen ja biologiseen luonnontunteeseen: rikoksen aikana luonto on eristänyt ihmiset, mutta asian selvittyä jäät lähtevät ja yhteydet ulkomaailmaan voidaan taas solmia – luonto on ollut draaman aktiivinen osanottaja.

Väkivalta leviää legendan ylle: nälän villiinnyttämät murhamiehet ajavat hevosensa jäihin ja jättävät sen kitumaan armottomana alibina omasta tuhoutumisestaan. Julma primitiivisyys kasvaa yhä, kun nuori tyttö rakastuu yrityksistään huolimatta sisarensa murhaajaan: kiintymyksen ja vihan tunteet ovat erottamattomat. Kaiken eroottisen ympärillä on rikoksen leimua. Stillerin näkemyksessä tämän usein runnottu aihe on täydessä ilmaisevassa alkuvoimassaan: synkän lyyrisenä, villinä, traagisena.

– Robin Hoodin (Sjöström & Stiller, 1939; suomeksi 1984) ja Peter von Baghin (Elokuvan historia, 1975) mukaan