KULTAINEN HÄMÄHÄKKI (1969)

Eeppinen elokuvahistorian virstanpylväs, wuxia-genren aurinko, jota muut teokset kiertävät. King Hun rikas tyylipaletti sisältää farssimaisia käänteitä ja taistelevia Zen-munkkeja samalla, kun se flirttailee kummitustarinoiden kanssa ja ammentaa eurooppalaisesta taide-elokuvasta. Sydäntä särkevän kauniita taistelukohtauksia sisältävä klassikko rikkoi mittavasta kestostaan huolimatta katsojaennätyksiä.

Ohjelmistoa on tukenut / With the support of: Ministry of Culture, Taiwan. Kiitos / Thank you: Taiwan Film and Audiovisual Institute & Taipei Represetentative Office in Finland.

***

Suomalaisia elokuvakatsojia on tarkasti suojeltu hongkonglaisilta karate-elokuvilta. Asiaan perehtyneet myöntävät, että paljon tämän kaukoidän elokuvatehtaan tuotannosta on roskaa – mutta ei suinkaan kaikki. Hongkongilaisen elokuvan tuntija Derek Elley pitää monia tekijöitä suuressa arvossa. Kaikkein arvostetuimmaksi on noussut King Hu, joka moniaalla on saavuttanut jopa kulttiohjaajan maineen. Elley kuitenkin näkee King Hu’n jossain määrin epätyypillisenä hongkongilaisohjaajana, sillä hän on saanut runsaasti vaikutteita toisaalta länsimaisesta taiteesta, toisaalta japanilaisilta mestareilta kuten Mizoguchilta ja Kurosawalta.

Kultainen hämähäkki on King Hu’n kuuluisin elokuva: se kuvattiin 1969-70, esitettiin aluksi typistettynä kahden tunnin versiona, kunnes se monien kiistojen jälkeen nähtiin täydellisenä laitoksena Cannesissa 1975, jolloin se sai festivaalin pääpalkinnon ja länsimaisten kriitikkojen ylistykset osakseen.

Elokuva alkaa huoliteltuna historiallisena laatukuvana Ming-dynastian (1367-1643) rappeutumisen ajoilta, jatkuu toiminnallisena ja väkivaltaisena karate-elokuvana ja päättyy zen-buddhistiseen uskonnolliseen kirkastukseen, jossa sielut kokevat uudestisyntymisen tai sulautuvat kaikkeuteen, jumaluuteen. Tyylilajissa ja juonikuvioissa voi nähdä sukulaisuutta paitsi dokumenttikuviin kiinalaisesta oopperasta ja Kurosawan samuraielokuvien vauhdikkaisiin taisteluihin, myös antiikin kreikkalaisen taruston homeerisiin jumalkamppailuihin ja hyvän ja pahan taisteluihin länsimaisessa fantasiakirjallisuudessa à la Tolkien tai Fritz Leiber.

Kultainen hämähäkki on spektaakkeli sanan parhaassa merkityksessä. Sen henkilöt saattavat olla enemmän nukkeja kuin ihmisiä, sen filosofinen anti epämääräistä, mutta toteutus kestää ja loistaa yksin visuaalisten ja koreografisten arvojen varassa. Hu osaa yhdistää itsepuolustuksen taiteen värikkäät yksityiskohdat mytologiseen aineistoon, oopperamaisen koristeelliset lavasteet fantasian tasolle yltävään, korostetun tanssilliseen toimintaan. Englanninkielisestä nimestään (A Touch of Zen) huolimatta Hu’n elokuvaa tuskin voi pitää vakavana esityksenä zen-buddhismista, vaan pikemminkin samalla tavalla uskonnollisena kuin Tolkienin Sormusten herran yhteenottoja hyvän ja pahan välillä: samoin kuin velho Gandalfin on kuoleman kautta noustava korkeuksiin, myös Kultaisen hämähäkin munkki Huin tie nirvanaan ja voittoon kulkee fyysisen kärsimyksen kautta.

– Markku Tuulen (1979) ja muiden lähteiden mukaan