Ingemar asuu veljensä, koiransa ja vaikeasti sairaan äitinsä kanssa. Elämä on rankkaa, mutta poika miettii näinä hetkinä Laikaa, avaruuteen lähetettävää kosmonauttikoiraa. Kesäksi Ingemar lähetetään sukulaisen luo, ja hän kokee vaikuttavia kohtaamisia. Lasse Hallströmin ohjaama elokuva on yksi Walhallan suosituimmista Suomessa levitetyistä elokuvista. Nostalginen tarina perustuu Reidar Jönssonin omaelämäkertaan.

***

Kaksitoistavuotias Ingemar istuu kylmänä talvi-iltana huvimajassa enonsa takapihalla, katselee kirkasta tähtitaivasta ja selaa elämänsä viimeaikaisia vaiheita. Hänet on jo toista kertaa lähetetty asumaan maalle enon luo – ensin, jotta sairas äiti saisi levätä, ja sitten, koska sairaus vei äidin hautaan. Yhtä paljon kuin äitiään Ingemar rakasti koiraansa Sickania – aikuiset ovat huijanneet häntä ja vieneet koiran tapettavaksi. Isää ei ole näkynyt enää vuosikausiin – hän on jossain päiväntasaajalla lastaamassa banaaneja. Suurten surujen lisäksi Ingemarilla on tukuttain pienempiä murheita ja vastoinkäymisiä takanaan. Maailman kolhiessa hän on kuitenkin kehittänyt itselleen vankan elämänfilosofian: Kun jälkeenpäin ajattelee ja vertaa muiden kohtaloihin, olisivat asiat voineet olla huonomminkin. ”Ajattele Laikaa, sitä avaruuskoiraa. Se tungettiin Sputnikiin ja ammuttiin avaruuteen. Sen aivoihin ja sydämeen ruuvattiin johtoja, jotta saataisiin selville, miten se voi. Se kiersi taivaalla viisi kuukautta. Sitten ruoka loppui ja se kuoli nälkään. On tärkeää, että on sellaista, mihin voi verrata.” Aikuisten maailmassa Ingemar tuntee syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta Laika-koiraa kohtaan: ”Laikan juttu suututtaa minua eniten. Lähettävät koiran avaruuteen eivätkä anna tarpeeksi evästä. Varmaan ne tiesivät alusta asti, etteivät ne saisi sitä takaisin. Ne tiesivät, että se kuolisi. Se oli murha!”

Elokuvassa yhdistyvät ja rinnastuvat mainiosti konkreettinen ajan- ja miljöönkuvaus yleispätevään, aikuiseksi varttumassa olevan lasten mietteiden ja kokemusten tarkasteluun. Maalaiskylä on täynnä toinen toistaan omalaatuisempia ihmisiä, jotka kuitenkin tiukan paikan tullen osaavat välittää toisistaan. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1958-59: eletään aikaa, jolloin yhteisö ottaa ensimmäisiä askeleitaan kohti nykypäivän joukkotiedotus- ja elintasoyhteiskuntaa – ja jolloin Ingemar Johanssonin valtaama ammattilaisnyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruus kohotti ruotsalaisen itsetunnon korkeuksiin. Tässä yhteisössä eläessään Ingemar alkaa yhä selvemmin havaita sukupuolten välisen vetovoiman olemassaolon. Avainkäsitteiksi niin sanoissa kuin kuvissakin kiteytyvät kylmä ja kuuma ja niiden alituinen vuorottelu. Ingemarin orastavaa kypsymistä – ja miksei ihmiselon ominaislaatua yleiseminkin – kuvastavat erilaiset yritykset ylöspäin, lentoon, irti maasta ja niitä väistämättä seuraavat putoamiset.

Jos selviää lapsuudesta, on pahin jo ohi. ”Minulla on oikeastaan ollut tuuria – jos vertaa. Täytyy verrata, jotta saisi vähän välimatkaa asioihin. Niin kuin Laika – sillä on todella täytynyt olla perspektiiviä olemassaolon suhteen!”

– EA 28.5.1990