MAXWELL SMART JA ALASTON POMMI (1980)

Maxwell Smartin alias salaisen agentti numero 86:n kenkäpuhelin ja taistelu kansainvälistä KAOS-rikosorganisaatiota vastaan ovat meillä tv-uusintojen ansiosta muutamankin vuosikerran yhteinen sukupolvikokemus. Legendaarinen sarja huipentui kymmenen vuotta päättymisensä jälkeen valmistuneeseen teatterielokuvaan – ”would you believe…?”

***

Agenttikomedioiden runsaudensarvi ei tunne kovinkaan montaa vakoojaa, jotka olisivat täysiä toopeja. Parodiset elementit kiertyvät sellaisten sankareiden ympärille, jotka operoivat melko pätevästi (Austin Powers) elleivät suorastaan ylivoimaisesti (Terry-Thomas elokuvassa Suukko tytöille ja henki pois) ainakin omassa hullunkurisessa ympäristössään. Lähestymistapa juontuu Bond-sarjasta itsestään, jonka päähenkilön ei tietenkään ollut sallittua osoittaa minkäänlaisia ammatillista hapuilua sekopäisimpienkään tilanteiden edessä.

Näyttävimmän ja kulttuurihistoriallisesti vaikuttavimman poikkeuksen säännöstä tekee suursuositun salaisen agentti nro. 86:n eli Maxwell Smartin ikitunaroiva hahmo, jota Don Adams tulkitsi Mel Brooksin ja Buck Henryn luoman TV-sarjan Get Smart 138 jaksossa vuosina 1965–70. Perusidean oli alun perin kantanut kirjoittajien pöydälle tuottaja Daniel Melnick: ”Mitkä ovat elokuvamaailman kaksi suurinta ilmiötä tällä hetkellä? James Bond ja Vaaleanpunaisen pantterin komisario Clouseau. Ymmärrättekö pointin?”

Sekä Columbia että gimmick-tuottaja William Castle olivat olleet kiinnostuneita sarjan siirtämisestä valkokankaalle sen suosion huipulla, mutta molemmat suunnitelmat hiipuivat. Niinpä ensimmäinen Maxwell Smart -elokuva Alaston pommi tehtiin epätodennäköisellä hetkellä kymmenen vuotta sarjan päättymisen jälkeen – suvantovaiheessa, jossa alkuperäinen hype oli jo laantunut eikä nostagia-aalto vielä noussut. Originaalisarjan tekijöistä mukaan kaapattiin Adams ynnä käsikirjoittajat Sultan ja Stern, mielenkiintoisimmat uudet täkyt olivat naispääosaan kiinnitetty Sylvia Kristel, säveltäjä Lalo Schifrin – ynnä Robot Monster -kalkkunan ohjaaja Phil Tucker, joka leikkasi elokuvan. Kolmas kirjoittaja Bill Dana oli kuuluisa bolivialaisastronautti José Jiménezin hahmosta, ja hän oli ollut myös monien Adamsin alku-uran stand up -numeroiden takana (mm. Get Smartin klassiseksi tekemä ”Would you believe?” -rutiini).

Alkuperäisskenaarion idea oli sangen päinvastainen kuin valmiin elokuvan dystopia ihmiset alastomiksi riisuvasta neutronipommista: siinä megalomaanisen konnan pyrkimyksenä oli hallita maailmaa pukemalla kansat omiin design-vaatteisiinsa. Tuottajat eivät ymmärtäneet tätä ajatusta sen enempää kuin ostamaansa Get Smart -brändiäkään. Heidän mielestään Alaston pommi ilman turhia Smart-viittauksia oli paljon myyvempi nimi, ja samalla tiputettiin pois koko joukko TV-sarjan peruselementtejä: tunnusmusiikki, agentti 99:n hahmo, CONTROL-järjestö… Tuottajien perimmäisenä haaveena oli käynnistää kokonainen Bondia parodioineiden elokuvien sarja, mutta lopputuloksesta eivät pitäneet sen enempää fanit kuin kriitikotkaan. Teoksella oli kyseenalainen kunnia kilpailla huonoimman elokuvan tittelistä kaikkien aikojen ensimmäisessä Golden Raspberry -”gaalassa”.

Katsojien odotusten pettäminen kohoaa suorastaan monumentaaliselle tasolle, kun nämä strategisesti sijoiteltujen lopputekstien alkaessa käsittävät etteivät ole nähneet Emmanuelle-tähti Kristelin suloista vilaustakaan – elokuvan nimestä huolimatta! Huumori pelaa kuin tahattomasti keskisormea heiluttelevilla metatasoilla, ja kokonaisuus tuntuu merkitsevän televisiosarjalle samaa kuin Älä kieltäydy kahdesti ns. ”virallisille” Bondeille: hieman eurooppalaishenkistä (onhan mukana myös Vittorio Gassman!) irtiottoa, jossa tuttujen elementtien törmäyttäminen niille vieraaseen tyyliin tuottaa alkuperäisen, hommagen ja ripp-offin ristipaineessa kieroutunutta, kiehtovaa elokuvaa.

– Petteri Kalliomäki 11.9.2021