ETÄISTEN LAAKSOJEN MIES (1953)

Etäisten laaksojen mies, salaperäinen asesankari Shane saapuu maatilalle ja ystävystyy perheen kanssa. Maanviljelijä kertoo kyläläisten aikeista häätää heidät. Shane empii puolustamisen ja lähtemisen välillä.

Kuukauden double bill – elokuvapari James Mangoldin revisionistinen supersankarielokuva Logan (2017) kertoo Wolverinen tarinan dystooppisena scifilänkkärinä. Poikkeuksellisesti aikuisille suunnatun Marvel-elokuvan henkilöhahmojen syvyys, isähahmon tematiikka ja motellin TV:ssä pyörivä Shane vahvistavat parivaljakon symbioottista suhdetta.

***

Shane on salaperäinen muukalainen, joka ottaa työpaikan Joe ja Marian Starrettin maatilalla ja auttaa heitä taistelemaan karjakuningas Rufus Rykeriä vastaan tämän pyrkiessä karkottamaan maatilalliset hedelmällisestä laaksosta tässä klassisessa lännenelokuvassa. Aikoinaan realismistaan kiitetty Etäisten laaksojen mies vaikuttaa nyttemmin täysin myyttiseltä, ja hyveellisyydessään se tuo mieleen itsensä Hopalong Cassidyn ja Roy Rogersin. Kaupungin kuraiset kadut ja Torreyn paiskautuminen taaksepäin luodin iskeytyessä häneen ilmentävät kyllä uskollisuutta Jack Schaeferin romaanin realismille, mutta arvokas tunnelma ja tyyppihahmojen käyttö (viljelijä, revolverimies, karjakuningas…) ilmentävät puhdasta myyttisyyttä. Toisin kuin Gregory Peckin tulkitsema Ase kädessä (The Gunfighter, 1950) -elokuvan iäkäs revolverimies, jolla ei ole aseilleen enää mitään käyttöä, Shane saa luvan ratsastaa vuorilleen nimensä kaikuessa ympärillään kuin suojelusenkeli joka on tehnyt tehtävänsä. Shane onkin cowboy jollaista elokuvassa ei ollut koskaan ennen nähty. Harvoihin sopimattomuuksiin kuuluu Marianin ja Shanen vihjeellisesti kuvattu viha-rakkaussuhde, joka liittää mieheen inhimillisiä tunteita, jollaiset eivät ihannoidulle sankarihahmolle ole sallittuja.

Shanea on pidetty kiteytyksenä koko lännenelokuvan lajista, varsinkin sellaisena kuin sitä oli kehittänyt John Ford. Mutta tietoisesta myyttisyydestään huolimatta elokuvalla on myös tarkkaan tutkittu historiallinen tausta. Vaikka siinä ei suoranaisesti mainitakaan mitään tarkkaa aikaa eikä paikkaa, kontekstina on selvästi Johnson Countyn laidunmaasota vuonna 1892. Samaista tapahtumaa käsittelee eksplisiittisemmin Heaven’s Gate. Mikä vielä merkittävämpää, Shanen perustana on älykäs oivallus Amerikan historian yhteiskunnallisesta prosessista. Keskeisenä ongelmana on siirtyminen yhdestä historiallisesta vaiheesta (pastoraalisuus) seuraavaan (pientilojen perustaminen), ja ydinjakso on kansallispäivänä käyty kuutamokeskustelu, jossa molempien vaiheiden edustajat tuovat esiin näkemyksensä. Synteesinä Shane on lähes itseriittoinen. Mutta se on myös täynnä sisäisiä jännitteitä, jotka Clint Eastwood vetää päivänvaloon omassa ”uusintaversiossaan” Kalpea ratsastaja.

Etäisten laaksojen mies kuuluu George Stevensin ”amerikkalaisen unelman trilogiaan” elokuvien Paikka auringossa ja Jättiläinen välissä. Lännenelokuvan historiassa sillä on merkittävä paikka yhtenä niistä teoksista, jotka kohottivat koko genren arvostuksensa huipulle 1950-luvulla. Koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin ole tehty niin paljon A-lännenelokuvia, joissa parhaat ohjaajat ja näyttelijät saivat käyttöönsä suuren budjetin. Sheriffin tavoin Shane on jossakin määrin ”lännenelokuva niille jotka eivät tunne lännenelokuvia”. Stevens ylitti budjettinsa ja aikataulunsa järkyttäen Paramountin johtoa, joka ei uskonut juurikaan hankkeeseen. Mutta Technicolor-kuvaus Grand Tetonsin alueella, kautta linjan hienostunut näyttelijäntyö (Alan Ladd heikoimpana renkaana!) ja leikkauksen henkeäsalpaava viimeistely tehosivat silloin ja tehoavat yhä. Paramountin hämmästykseksi elokuva sai suuren arvostelu- ja yleisömenestyksen. Shane kuuluu niihin lännenelokuviin jotka on välttämätöntä nähdä isolla kankaalla. Sellaisenakaan se ei kestä niin monia katseluja kuin jotkin muut westernit. Stevens on tekninen perfektionisti, mutta kun hänen teemanaan on ihmisen suhde maahan, häneltä puuttuu se lämpö ja spontaanisuus, jotka tekevät John Fordin lännenelokuvista ehtymättömiä silloinkin kun ne ovat ehkä teknisesti vähemmän huoliteltuja.

– Lähteinä The Aurum Film Encyclopedia: The Western (toim. Phil Hardy 983), The BFI Companion to the Western (toim. Edward Buscombe 1988) ja William K. Everson: The Hollywood Western (1992) ja omat muistiinpanot AA 1994