Ilkeiden siskopuolten ikeen alla kärvistelevä Tuhkimo pääsee haltijakummin ansiosta tanssiaisiin, jotka muuttavat hänen elämänsä suunnan. Lasikenkä putoaa, prinssi poimii sen – ja klassikko on syntynyt. Elokuvaa piristävät hauskat hiiret.

***

Lumikin (1937), Pinocchion (1940), Dumbon (1941) ja Bambin (1942) jälkeen Walt Disney ei ollut tuottanut kahdeksaan vuoteen yhtenäistä tarinaa kerto­vaa kokoillan satupiirrettyä, sen sijaan kylläkin pitkiä musiikkiaiheisia episodielokuvia tai animaatiota ja elävää toimintaa yhdisteleviä elokuvia (Saludos Amigos ja Victory Through Air Power, 1943; The Three Caballeros, 1944; Make Mine Music ja Song of The South, 1946; Fun and Fancy Free, 1947; Melody Time, 1948; The Adventures of Ichabod and Mr. Toad, 1949).

Lumikin uusintaensi-iltojen yleisömenestys viittasi siihen, että kysyntä pitkille satupiirretyille oli jatkuvaa. Disney valitsi seuraavaksi Tuhkimon, ”ryysyistä rikkauteen” -saduista tunnetuimman. Disney säilytti sen klassiset perusainekset ja lisäsi mukaan joukon hauskoja sivuhahmoja. Ilkeän äitipuolen ja sisarpuoltensa sortama Tuhkimo sonnustautuu linnan tanssiaisiin hyvän haltijattaren, pikkulintujen ja hiirten avustamana. Hän rakastuu prinssiin, mutta hänen on palattava kotiin ennen keskiyötä, jolloin lumous haihtuu. Hän piiloutuu palatsin vartijoilta, ja hänen upeat vaununsa muuttuvat takaisin kurpitsaksi, joka pirstoutuu palasiksi hevosten kavioihin. Mutta satuun kuuluu tietenkin onnellinen loppu.

Sen lisäksi että tarinaan lisätyt pikku eläimet ovat todella mainioita myös ihmiset on taitavasti hahmotettu. Tuhkimo on ihastuttavan sympaattinen, äitipuolen kylmäkiskoisuus tuodaan esiin huvittavasti; hänen ei tarvitse turvautua edes mustaan magiaan. Hänen tyttärensä ovat luotaantyöntäviä isoine jalkaterineen ja honteloine raajoineen. Elokuvan musiikki ei ole yhtä tehokasta kuin Lumikin, mutta siihen sisältyy joitakin tarttuvia lauluja, kuten esimerkiksi ”Bibbidi-Bobbidi-Boo” ja ”The Work Song”. Muut kappaleet ovat romanttisia balladeja, lukuun ottamatta rumien sisarpuolten kakofonista ”Swing Sweet Nightingale” -esitystä, joka saa lemmikkikissa Luciferinkin värisemään inhosta. Ilene Woods onnistuu täydellisesti Tuhkimon äänen tulkitsijana, ja Eleanor Audley elävöittää loistavasti äänellään ilkeätä äitipuolta. Tuhkimosta tuli yksi vuoden suosituimmista elokuvista, ja tämän vastaanoton innostamana Disney päätti jatkaa pitkien satupiirrettyjen tekoa: seu­raavaksi valmistuivat Liisa Ihmemaassa (1951) ja Peter Pan (1953).

– Lähinnä Richard Hollissin & Brian Sibleyn mukaan (The Disney Studio Story, 1988) AA 1993