JUDEX – SALAPERÄINEN KOSTAJA (1963)

Judex on näkymätön kostaja, joka puolustaa heikkoja ja syyttömiä pahaa liikemiestä ja kissamaista Diana Montia vastaan. Louis Feuilladen suositusta sarjaelokuvasta ammentava 1960-luvun filmatisointi on Georges Franjua hauskimmillaan. Fanjun elokuvien painajaismainen surrealismi saa sarjakuvamaiset piirteet tässä vauhdikkaita tapahtumia ja juonenkäänteitä sisältävässä seikkailussa.

***

Georges Franjua on luonnehdittu “uuden aallon kunniavanhukseksi”, mutta koskaan hän ei ele kumartanut muodille eikä ollut varsinainen muotiohjaaja. Hän tuli kaupalliseen elokuvaan samaan aikaan kuin “uuden aallon” nuori ja lahjakas sukupolvi ja huolimatta tyylinsä yhtenäisyydestä ja näkemyksensä kiinteydestä hän jäi jossain määrin sen varjoon. Roy Armesin sanoin “Franjun näkemys realismin ja atmosfäärin erityisestä merkityksestä muodostaa korvaamattoman lenkin 30—luvun ja 50-luvun elokuvan välille. Kuin vain harvalla, hänellä on tyylitajua herättää eloon legendat ja vanhat päiväunet sekä koetella niiden kestävyyttä samalla kun hän harvinaisella tavalla saa kauhun ja runouden tunnut esiin arkipäiväisestä.” Judex on kunnianosoitus Louis Feuilladelle, joka vuonna 1916 toki kuuluisan samannimisen seikkailusarjan. Edeltäjänsä Fantomasin tavoin se on keskeinen osa mykänelokuvan mytologiaa. Breton ja Iragon totesivat Feuilladen Vampyyreistä: “Juuri tästä on etsittävä vuosisadan suurta todellisuutta, ohi muodin ja maun.” Franjun JUDEX on tietenkin pastissi, mutta kuten kaikessa Franjun työssä siinä tuntuu rakastava huolenpito myyteistä, lajin konventioista, aikakaudesta ja miljööstä, hellä nostalgia ja runollisuus.

Franju itse on kertonut Francis Lacassinille:

“Louis Feuillade oli halveksitun lajityypin, populäärin sarjaelokuvan suurin ohjaaja. Sitä paitsi hän oli ensimmäinen lajissaan: niille 500-600 elokuvalle, jotka hän teki oli tuskin mitään aikaisempia esikuvia. Feuilladen aikakausi ei suosinut kirjallisia tai elokuvallisia kokeiluja. Elokuvia ei kirjoitettu, ne filmattiin.

Nykyiset suurelokuvat kestävät neljä tuntia. Ne ovat huvittavia tai pitkäveteisiä, mutta harvoin ne jättävät mitään jälkiä. Feuilladen sarjafilmit kestivät 12 viikkoa, Tämä kerrontamuoto tunkeutui syvälle katsojien tajuntaan. He elivät mukana sankareidensa ja Fantomasin, Judexin toi Barabasin kanssa jo heidän seikkailuistaan tuli näiden viikkojen aikana katsojien toinen elämä.

Mielikuvituksellisissa tai romanttisissa elokuvissaan Feuillade oli realisti, klassikko, Hän ei ollut mikään edelläkävijä, mutta hän oli yhtä aikansa kanssa, antoi siitä onnistuneen ja harmonisen kuvan. Etenkin pidän hänen tavastaan kertoa: kieli on tunteellista ja selkeää, runollista ja modernia. Minut sai tekemään uuden version Judexsta oli se, että omat lapsuusmuistoni liittyvät läheisesti juurin tuohon aikakauteen. Kasvoin ensimmäisen maailmansodan aikana, porvarillisessa ja huolettomassa ilmapiirissä, johon kuuluivat kuvitelmat vakoilijoista, hotellietsivistä, varastelevista mustalaisista, hattuneuloista, nappikengistä, kuomuautoista, joiden karbidilyhdyt valaisivat loisteen kuin perhosen siivet. Juuri tämän aikakauden ilmapiirin yritimme luoda uudelleen Judexissa. Olemme muuttaneet vain sen mikä tuntui vanhentuneelta. Pesimme Judexin, “oikeuden vartijan” puhtaaksi kaikista kostomotiiveista jotta hän olisi säilyttänyt tietyn salaperäisyytensä. Vanhanaikaisen moralismin sijasta tarinan kantava voima on toivoaksemme sen entistä tiheämmässä unenomaisuudessa ja runollisessa logiikassa.”