KAUKAINEN MAA (1992)

Far and Away/Drömmarnas horisont
Ohjaaja
Ron Howard
Henkilöt
Tom Cruise, Nicole Kidman, Thomas Gibson
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
141 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 70 mm
Ikäraja

Unelmakaupungin tuorein unelmapari kiinnitettiin heti häälööppien vanavedessä seuraavaan yhteiseen elokuvaansa. Ron Howardin kunnianhimoinen uudisraivaajasaaga Kaukainen maa kuljettaa Tomin ja Nicolen näyttelemät irlantilaissiirtolaiset Atlantin yli onneaan etsimään. Huipentava ”ryntäys Oklaholmaan” -jakso rytisee Reginan näytöksessä koko järeydessään 70 mm:n filmiltä.

***

Ron Howardin eeppinen, romanttinen ja seikkailullinen draama Kaukainen maa (1992) toi yhteen toisen kerran yhden Hollywoodin 1990-luvun tunnetuimmista aviopareista, Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin. Vankkarakenteisella saagallaan irlantilaisista siirtolaisista matkalla Amerikan mantereelle, Howard yritti astua elokuvaohjaajista maineikkaiden John Fordin ja David Leanin saappaisiin. Jotain hän saavuttikin tällä rönsyilevällä, vanhanaikaisella melodraamallaan. Vaikka Kaukainen maa onkin teoksena kuvauksellisesti ihastuttavan upea ja suorastaan huumaava sekä ajoittain viihdyttäväkin, muistuttaa se paikoin enemmän eeppistä irlantilaista, keväistä mainosta kuin Fordin Vaiteliaan miehen (1952) tai Leanin Ryanin tyttären (1970) kaltaisia taidonnäytteitä.

Tom Cruise tuo oman miehisen arominsa mukaan köyhtyneen irlantilaismiehen Joe Donnellyn roolissa. Joe kamppailee sankarillisesti elääkseen vuokraviljelijänä pienellä palstalla kivikkoista maata. Ajallisesti elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1890-luvullle ja monet miehet ovat tässä ränsistyneessä läntisen Irlannin kylässä olleet lyötyjä pitkässä taistelussa ahneitten isäntiensä armoilla. Joe on vielä nuori ja täynnä elinvoimaa ja muistaa isänsä kuollessaan lausumat sanat siitä, että mies ei ole mitään ilman maata, maa on miehen sielu. Tästä tuleekin Joen unelma, asettua aloilleen ja omistaa oma maapalstansa. Pian Joe onkin matkalla Amerikan mantereelle vuokraisännän lumoavan, nykyaikaisesti ajattelevan tyttären Shannonin (Nicole Kidman) kanssa.

Pari, joka alussa ei tuskin voi sietää toistensa näkemistä kohtaa useita vastoinkäymisiä Bostoniin saapumisensa jälkeen ja joutuu uurastamaan kovasti elantonsa eteen. Kaukaisen maan toisessa osassa keskeistä on, että Joesta tulee maineikas nyrkkeilijä Shannonin kyniessä kanoja. Howardin Montanassa kuvatussa ohjauksessa on mukana myös näyttävä osuus ”ryntäys Oklahomaan”, joka sijoittui vuoteen 1893. Oklahoman jaksossa käytettiin peräti 800 ratsastajaa, 900 hevosta, muulia ja härkää sekä 200 vankkuria neljännesmailin kokoisella alueella. Mukana elokuvan kokonaisuutta värittämässä on useita käänteitä, mutta pitkälti dramatiikan kannalta Kaukainen maa rakentuu täyttymyksen hetkeen Cruisen ja Kidmanin välillä, jolloin parin välillä puhkeaa romanssi. Mielenkiintoa lisäsi katsojien keskuudessa tietysti se, että Cruise ja Kidman olivat tuolloin naimisissa.

Vaikka Kaukainen maa otettiin aikalaiskriitikoiden keskuudessa vastaan enimmäkseen keskinkertaisin arvosanoin, oli kyseessä erikoinen ja tärkeäkin elokuva sikäli, että se kuvattiin ensimmäisenä elokuvana Panavision Super 70 -formaatilla. Se oli  Steven Lisbergerin toiminnallisen scifi-seikkailun Tronin (1982) jälkeen ensimmäinen elokuva vuosikymmeneen, joka kuvattiin 70 mm:n filmille. Myös Arriflex 765 -kameraa käytettiin, mikä mahdollisti 100 kuvaa sekunnissa, jota hyödynnettiin hidastetuissa otoissa Oklahoman ryntäyksen kohtauksissa.

–  Hal Hinsonin (Washington Post) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 6.8.2022