TAPPAJAT (1946)

The Killers/Hämnarna
Ohjaaja
Robert Siodmak
Henkilöt
Burt Lancaster, Ava Gardner, Edmond O'Brien, Sam Levene
Maa
USA
Tekstitys
35 mm
Kesto
106 min
Teemat
Lisätieto
Ernest Hemingwayn novellin pohjalta käsikirjoittaneet John Huston ja Anthony Veiller * alkukuvana elokuvan traileri (KAVI 16mm)
Ikäraja

Robert Siodmakin gangsterielokuvien pimeän, hallusinatorisen kaupunkimiljöön tunnusmerkkejä ovat autiot kadut, bordellit, baarit ja kalliit huoneistot. Takaumien kautta rakentuvassa tarinassa Sweden kuolemaa selvittävä vakuutusvirkailija kuulee vainajan entiseltä tyttöystävältä ajoista, jolloin Swede tutustui hänet lopulta pettäneeseen Kittyyn. Sweden seksuaalinen orjuutus esitetään film noirille tyypillisesti musiikin kautta.

***

Andrew Sarris on pannut merkille, että Robert Siodmakin amerikkalaiset elokuvat ovat saksalaisempia kuin hänen varsinaiset saksalaiset työnsä. Tämä näennäisen yksinkertainen havainto nostattaa monisyisiä kysymyksiä kansallisen elokuvan kollektiivisesta tyylistä tiettyinä ajanjaksoina, tuon tyylin määräävän lajityypin tehtävästä ja siitä, missä määrin taiteilijan tyylilliset ja temaattiset ominaispiirteet saattavat sisältyä lajityyppiin.

Siodmakin tapaus on erityisen kiinnostava, sillä hänellä oli ura jo ennen Hollywoodia kuten myös sen jälkeenkin. Jos Menschen am Sonntag (1929) otetaan edustamaan varhaiskautta, hän näyttäisi olevan taiteilija, jolla on neorealistinen estetiikka ja taipumus kepeään romantiikkaan. Jos Custer of the West (1966) edustaa taas hänen Hollywoodin jälkeistä vaihettaan, häntä on vaikea sijoittaa yhtään minnekään; elokuva on raskaasti naturalistinen ja tyyliltään anonyymi. Visuaalisella tasolla kummallakaan elokuvalla ei ole mitään yhteyttä niihin teoksiin, joita Siodmak ohjasi Hollywoodissa 40-luvulla. Vaikka Siodmak on syntyjään amerikkalainen, hänen vanhempansa veivät hänet takaisin Saksaan jo lapsena. Hän teki elokuvia Saksassa ja 1930-luvun Ranskassa ja tuli Hollywoodiin vuonna 1940. Sattumoisin siellä vallitsi hedelmällinen yhteys taiteilijan ja miljöön välillä. Siodmakin tyyli ja niinmuodoin myös hänen merkityksensä muovautui film noirin, mustan elokuvan, sekä gangsterielokuvan parissa.

Vuosina 1944-49 Siodmak ohjasi kolme gangsterielokuvaa: The Killers, Cry of the City (1948) ja Criss Cross (Elämän ja kuoleman leikki, 1949). Näiden elokuvien maailma on pimeä, hallusinatorinen kaupunkimiljöö, jonka tunnusmerkkeinä nähdään vaaralliset ja autiot kadut, bordellit, baarit ja kalliit huoneistot. Kuten Hitchcock Psykossa tai Franju elokuvassa Les Yeux sans visage Siodmak usein johdattaa katsojan tähän maailmaan eteenpäin suuntautuvalla kamera-ajolla. The Killers alkaa kameran ollessa tappajien auton takapenkillä sen kiitäessä läpi yön kohti kaupunkia jossa Swede odottaa murhaajiaan. Elokuvan kafkamainen tilanne – mies kieltäytyy pakenemasta murhaajiaan – sopii hyvin Siodmakille ja hänen maailmaansa. Tietysti tilanne on olemassa jo Hemingwayn novellissa, mutta Siodmak valaa tappokohtaukseen oman tyylinsä: Swede nojaa vuoteeseensa, ansassa kuin hypnotisoitu kaniini tappajien auki potkaiseman oven terävässä valokiilassa jokaisen laukauksen valaistessa heidän kasvonsa. Käsikirjoituksen tekivät Anthony Veiller ja John Huston (joka ei saanut nimeä alkuteksteihin) ja sen takautumille perustuva rakenne ja ihmissuhteet ovat tyypillisiä tuon ajan lajityypille (esim. Swede ja poliisiluutnantti Lubinsky ovat lapsuudessaan olleet naapureita). Kuitenkin takautumarakenne, ajan ja muistojen kaiveleminen pakkomielteen ja petoksen selvittämiseksi tuntuu tyypilliseltä Siodmakilta. Alun kuolemaan johtanutta arvoitusta ryhtyy ratkomaan vakuutusvirkailija Reardon, joka alkaa haastatella Sweden tunteneita ihmisiä. Lubiskyn vaimo, Sweden entinen tyttöystävä, kertoo ajoista jolloin Swede tutustui Kittyyn, naiseen joka pettää hänet. Tyypillistä Siodmakille ja lajityypille kokonaisuudessaan on se tapa jolla Sweden seksuaalinen orjuutus esitetään musiikin, Kittyn laulun kautta.

– Colin McArthur, teoksesta ”Underworld USA” (Cinema One, 1972)