LIEKSA! (2007)

Ohjaaja
Markku Pölönen
Henkilöt
Sanna-Kaisa Palo, Peter Franzén, Jenni Banerjee
Maa
Suomi
Kesto
90 min
Teemat
Ikäraja

Legenda kertoo, että Koppeloiden räätälisuvussa oltiin aikoinaan tsaarin hoviompelijoita, ja sukupuussa virtaa aitoa Romanovien verta. Vuosikymmenten rauhaiselon jälkeen matriarkka johtaa perheen matkalle kohti myyttistä Lieksaa. Suku- ja vaellustarina tarjoaa hurttia huumoria ja ilahduttavan satumaisia tapahtumia.

***

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja Markku Pölönen tunnetaan Pohjois-Karjalan miehenä, syntyisin Enosta vuonna 1957. Hänen kiitettyjä ja palkittuja, usein maaseudun nostalgiaan pohjautuvia elokuviaan ovat Onnen maa (1993), Kivenpyörittäjän kylä (1995), Kuningasjätkä (1998), Badding (2000) ja Koirankynnen leikkaaja (2004).  Viimeisin keskustelua herättänyt saavutus oli jälleenrakennusajan Suomea kuvannut Oma maa (2018).

Pölönen muutti takaisin kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä. Hän osti itselleen oikeudet legendaarisen studiokauden elokuvayhtiön, Toivo Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden nimeen. Kontiolahdelle perustetussa Suomen Filmikylässä filmattiin, itse asiassa yhtä aikaa, sekä Karjalan kunnailla -televisiosarjaa että elokuvaa Lieksa! kesällä 2006 ja talvella 2007.

Lieksa!-elokuvan (2007) päähenkilöitä ovat tien päällä kulkevaa, sukulegendan mukaan aikaisempina aikoina Nikolai II:n hoviräätäleinä toimineen Koppelon räätäliperhettä. Matriarkka Martta (Sanna-Kaisa Palo) yrittää pitää helposti rikoksen teille lipeäviä poikiaan ja vahvoja tyttäriään ojennuksessa.

Pölönen kertoi Avek-lehdessä (1/2010) elokuvansa lähtökohdista: ”Olin pohtinut pitkään suomalaisuuden olemusta: onko Suomi paikka, kieli, enemmän asenne kuin mielentila? Mitä jos tekisi elokuvan, joka käyttää suomalaista maisemaa ja näyttelijöitä, mutta tarinassa ei ole mitään kansallista, edes kieltä.”

Pölösen luottosäveltäjä Vesa Mäkinen teki elokuvan musiikin, mutta Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen, pohjoiskarjalaisia hänkin, vastasi pääkappaleesta While Your Lips Are Still Red.

Elokuva sai ensi-iltakierroksellaan 56 949 katsojaa.