KUHLE WAMPE ELI KENELLE KUULUU MAAILMA? (1931)

Kuhle Wampe/Kuhle Wampe oder Wem gehört die Welt?
Ohjaaja
Slatan Dudow
Henkilöt
Hertha Thiele, Ernst Busch, Martha Wollter
Maa
Saksa
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
72 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
käsikirjoitus Bertolt Brecht
Ikäraja

Weimarin tasavallan viimeisinä vuosina ennen natsien valtaannousua valmistunut vasemmistolainen työttömyyskuvaus oli Bertolt Brechtin käsialaa. Kuhle Wampeksi eli ”tyhjäksi mahaksi” nimitettiin Müggelsee-järvellä Berliinin itälaitamilla sijainnutta siirtomaakylää, jonne elokuvan asunnottomaksi jäänyt perhe muuttaa. Poliittisista syistä kielletty ja uudelleenleikattu elokuva oli vuosikymmeniä käytännössä kadoksissa.

***

Kuhle Wampella on saksalaisen elokuvan historiassa erikoisasema. Se on filmi, joka ennen vuotta 1933 johdonmukaisimmin edustaa proletaarista näkökantaa.

Bulgarialaissyntyinen Slatan Dudow saapui Berliiniin vuonna 1922. Hän liittyi hetikohta vasemmistolaishenkisiin kulttuuripiireihin ja tuli kosketuksiin työväenliikkeen kanssa. Muutamien dokumenttielokuvakokeilujen jälkeen ryhtyi hän yhteistyössä Bertolt Brechtin kanssa tekemään filmiä Kuhle Wampe.

Elokuvan polttava ongelma on työläisten hädänalainen asema. Terävästi ja kompromissittomasti siinä tehdään tilit selviksi vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Filmin mestarillisuus on siinä, että yhteiskuntakritiikki nousee tuloksena sankarin henkilökohtaisesta kokemuspiiristä. Sosiaalinen tilanne on alati läsnä, sen kehykset muotoutuvat filmin hahmojen omista kokemuksista käsin. Riita ruokapöydässä isän ja pojan välillä osoittaa todeksi, miten politiikasta riippuvainen sosiaalinen tila myrkyttää myös ihmissuhteet. Samalla se osoittaa vastakohdan pikkuporvarillisen ideologian ohjaamien vanhojen työläisten ja nuoren sukupolven välillä, sukupolven joka tunnustaa ja lausuu julki, että isäntä vaatii vuokransa silloinkin kun häntä tervehtii kohteliaasti. Tämä sukupolvien välinen vastakohta-asetelma kulkee läpi koko filmin ja näyttää monesti hiukan liiankin ehdottomalta.

Tärkeä lanka filmissä on Annin ja Fritzin rakkaustarina, jonka todellisuus melkein särkee, mutta jonka todellisuuden toinen puoli, työläisten solidaarisuus, jälleen eheyttää. Työttömäksi joutunut Fritz tunnustaa muuttuneen yhteiskunnallisen asemansa seurauksena työläisten keskinäisen solidaarisuuden välttämättömyyden. Tältä pohjalta heidän tiensä jälleen yhtyvät.

Loppujaksossa, työläisten urheilujuhlassa, käytetään tehokeinona työläisten agitaatioryhmää. Agitatorinen korostus, joka kaikissa myöhemmissäkin Dudowin filmeissä on enemmän tai vähemmän esillä, ilmenee voimakkaammin ja suoremmin kuin filmin muissa episodeissa. Nyt yleistetään välittömästi tähän mennessä hahmotetut kohtalot. Laulun sanat ”oppikaa taistelemaan, oppikaa voittamaan” säestävät kuvia urheilujuhlista.’’

Kaiken tapahtuneen jälkeen tiedämme, että nämä sanat eivät tarkoita yksinomaan urheilullista taistelua, vaan suurempaa: luokkataistelua. Sitten astuu agitaatioryhmä ”Punainen puhetorvi” esiin ja antaa yhteenvedon tapahtuneesta. Kohokohta on keskustelu, jonka loppuponneksi jää tämän yhteiskuntajärjestyksen hylkääminen – maailman muuttavat ne, joita maailma ei ole kaatanut.

Se suoruus ja rohkeus, jolla Kuhle Wampe toi esille vallankumouksellisen proletariaatin aseman, teki siitä saksalaisen proletaarisen perinteen siihen asti loistavimman edustajan.

Myös Weimarin valtion sensuuri käsitti sen heti… ja kielsi filmin esittämisen. Tämän sensuurin luokka-asenne paljastui näin jälleen kerran – samaan aikaan meni läpi nationalistisia ja militaristisia filmejä. Kuhle Wampe kiellettiin, koska siinä puolustettiin työväenluokan oikeuksia. Työväenliikkeen ja edistyksellisen porvarillisen älymystön piiristä noussut suunnaton protestimyrsky pakotti sensuurin vapauttamaan filmin, joskin vain leikatussa muodossa.

– DDR:n valtiollisen elokuva-arkiston esittely