NAINEN KATOAA (1938)

Perinteisessä, viihdyttävässä mysteerielokuvassa vanha rouva katoaa kesken junamatkan. Seurapiirikaunotar (Lockwood) on varma, että nainen on junassa, mutta kukaan muu matkustajista ei tunnusta nähneensä tätä. Hän saa tuekseen musiikintutkijan (Redgrave). Vakoiluteema heijastelee toisen maailmansodan poliittista ilmapiiriä.

***

Nainen katoaa oli Hitchcockin viimeinen ja muistettavin englantilainen jännäri – ennen siirtymistään Amerikkaan hän odotellessaan teki epätyypillisen ja keskinkertaisen pukuelokuvan Jamaica Inn (1939). Käsikirjoittajina Hitchcock käytti kahta lahjakasta nuorta kirjailijaa Sidney Gilliatia ja Frank Launderia, joiden työtä Hitchcock piti yhtenä parhaista käsikirjoituksista mitä hänellä koskaan oli, vaikka hän lopullisen Hitchcock-silauksen saadakseen tekikin omat poistonsa ja lisäyksensä. (Sittemmin Gilliat & Launder ryhtyivät hyvällä menestyksellä omiksi tuottajikseen ja ohjaajikseen.) Myös Gilliatin ja Launderin huumori oli lähellä Hitchcockin omaa: Nainen katoaa on ensimmäinen elokuva, jossa tämä puoli Hitchcockia pelaa täysillä ja herkullisin vivahtein. Edes vakoilujuonen ilmeinen epätodennäköisyys ei ole rasite: jos Dame Mae Whittyn tulkitsema katoava vanha rouva olisi aivan yksinkertaisesti soittanut tai sähköttänyt salaisen tiedon Lontooseen, olisimme jääneet vaille yhtä Hitchcock-klassikkoa. ”Logiikka on ensimmäinen asia, minkä heitän pois”, totesi Hitchcock noihin aikoihin.

Suurin osa elokuvasta tapahtuu junassa, miljöössä, joka sijaitsee jossakin unen ja todellisuuden välimastossa, operettimaisen viihteen ja kiristyneen poliittisen tilanteen merkeissä. Kuin unessa näyttävät kaikki junan matkustajat pukeutuneen kummallisiin naamiaisasuihin, identiteetit näyttävät häilyviltä, samoin tapahtumien sisimmät merkitykset. Englantilaisten neuvokkuus ja yhtenäisyys maata uhkaavan vaaran edessä heijastaa osuvasti Münchenin vuoden kaikuja – pelkurimainen pasifisti ammutaan hänen heiluttaessaan valkoista lippua, valepukuinen nunna uhraa itsensä saadessaan tietää, että hän on työskennellyt synnyinmaataan vastaan ja Margaret Lockwoodin ja Michael Redgraven sympaattisen sankariparin johdolla selvitään kaikista epäurheilijamaisista vastustajista. Koomisen mausteen asetelmalle antavat Naunton Wayne ja Basil Redford arkkityyppisinä englantilaisturisteina, jotka tuntevat syvää epäluuloa kaikkea ulkomaalaista kohtaan ja välittävät vain Manchesterissa käytävän krikettiottelun tuloksesta.

Elokuvan menestys Yhdysvalloissa avasi lopullisesti portit Hitchcockin siirtymiselle Hollywoodiin. Nainen katoaa sai New Yorkin kriitikkojen palkinnon vuoden 1938 parhaana elokuvana ja Hitchcock parhaana ohjaajana. New York Herald Tribunen Howard Barnes tiivisti sekä kritiikin että yleisön tunteet: ”Jopa niin synteettisessä välineessä kuin elokuvassa on mahdollista tunnistaa ammattinsa taitavan mestarin työ. Nainen katoaa on yksilöllisen mielikuvituksen ja luovan voiman tuote yhtä suuressa määrin kuin Cézannen taulu tai Stravinskyn sävellys”. Tiettävästi Orson Welles näki elokuvan yksitoista kertaa ja James Thurber vielä kaksi kertaa useammin.

– Roy Armesin (A Critical History of British Cinema, 1978), John Russell Taylorin (Hitch, 1978), Robert A. Harrisin & Michael S. Laskyn (The Films of Alfred Hitchcock, 1976) ja muiden lähteiden mukaan