KOMEDIAN MAAILMA (1962)

1960-luvulla kulta-ajan komediat palasivat suosioon, ja ”kolmas nero” Harold Lloyd ohjasi hilpeän koosteen omista klassikoistaan Turvallisuus viimeiseksi, Kuumaa vettä, Filmihullu, Jalat edellä, Ujo poika sekä Salamaa ja jyrinää, teemoina itsetunnon hauraus, menestyksen painajainen, kilpajuoksu ajan kanssa, kulutusyhteiskunnan oravanpyörä ja putoamisen kauhu.

***

Harold Lloyd (1893-1971) ryhtyi ammattinäyttelijäksi jo 13-vuotiaana, ja esiinnyttyään intiaanina eräässä Edisonin elokuvassa vuonna 1908 hänestä tuli vakituinen sivuosanäyttelijä Edisonin ja Universalin elokuvissa. Vuonna 1914 hän osallistui Hal Roachin elokuvasarjaan The Wizard of Oz, ja kun Roach samana vuonna käynnisti lyhyitten komedioitten tuotannon, hän otti Lloydin pääesiintyjäksi Roy Stewartin ja Jane Novakin rinnalle. Tällöin syntyi Lloydin ensimmäinen koominen hahmo Willie Work. Välillä Lloyd esiintyi Keystone-komedioissa yhdessä Ford Sterlingin ja Fatty Arbucklen kanssa ja tultuaan takaisin Roachin palvelukseen hän vuonna 1915 kehitti uuden ja suositun hahmon, Chaplin-vaikutteisen Lonesome Luken.

Kun Lonesome Luke -sarjan tuotanto päättyi vuonna 1917, Lloyd keksi sattumalta uuden ja omaleimaisen roolihahmon, josta tuli hänen tavaramerkkinsä. Kertomansa mukaan Lloyd sai innoituksen eräästä pappityypistä jossakin unohdetussa elokuvassa: papista karisi kaikki ammatille ominainen arvokkuus, kun hän ryhtyi välienselvittelyyn tytön ryöstäneen konnan kanssa, ja hän yltyi ällistyttäviin voimannäytteisiin, jotka olivat täydellisesti ristiriidassa hänen ulkonäkönsä kanssa. Tästä sai alkunsa, kuten hän vuonna 1928 asian määritteli ”hiljainen”, normaali, poikamainen, siivo, sympaattinen” roolihahmo, ”joka ei ole tunteeton romanssille”. Lloydista tuli keskivertoamerikkalainen vailla poikkeuksellista eleganssia (Keaton), riettautta (Arbuckle), paatosta (Chaplin) tai runoutta (Langdon). Tämä ikuisesti optimistinen, hieman ujo mutta toiveikas ja aina energinen ja korkealle tähtäävä tyyppi sai kestää kohtuuttomasti vastoinkäymisiä matkallaan amerikkalaiseen unelmaan lääkärin, ylioppilaan, sotilaan jne. hahmossa. Aluksi Lloyd kehitti hahmoaan lyhytelokuvissa, vuodesta 1919 lähtien myös pitemmissä ja vuodesta 1921 lähtien täyspitkissä elokuvissa. Hän oli Chaplinin suurin kilpailija 20-luvulla, jolloin Chaplin teki vain kolme pitkää komediaa, Lloyd puolestaan yksitoista. Suosioltaan ne olivat lähes tasaväkisiä.

Olkihattu, tiukasti istuva puku ja silmälasit kuuluivat erottamattomasti tuohon kalpeanaamaiseen, hiukan kömpelöön ja melko rajoittuneeseen hahmoon, joka kuitenkin aina näyttää aivan vahingossa vaeltavan alueille, jotka ovat täynnä ansoja. Useasti toistuvat, huimaavat muunnelmat putoamisen pakkomielteestä (High and Dizzy, Never Weaken, Safety Last, Feet First) osoittavat, ettei Harold ole koskaan aivan turvassa (väkivallalta, uhalta, pelolta; hän kohtaa ne ja tulee aina vahingoittumattomana perille). Hän on luultavasti ainoa mykkäkoomikko, joka on samalla tyyni valloittajasankari, mahtava ja proosallinen, yhteiskunnallisen menestyksen yhteistä unelmaa ravitseva. Raha ja rakkaus ovat aina hänen uhkayritystensä palkkana. Harold on voittaja.

Kokoomaelokuva Komedia maailma pystyy välittämään Lloydin hahmon vetovoiman ja ulottuvuudet, elokuvallisen nerouden ja fyysisten urotekojen ainutlaatuisuuden: Lloyd todella itse kiipeili noilla pilvenpiirtäjillä ja teki useimmat vaaralliset temppunsa henkilökohtaisesti. Vaikka Lloydin akrobaattiset suoritukset ovat legendaarisia, hänen elokuviensa kestävä arvo on toki muualla: gagin täydellisessä ajoituksessa ja rytmissä, satiirin ja groteskin huumorin elementeissä, takaa-ajojen bravuurimaisessa leikkauksessa sekä viehättävissä intiimeissä tilanteissa, jotka äkkiä kasvavat joukkokohtauksiksi.

–  Jean-André Fieschin (1980) ja muiden lähteiden mukaan