LAMIEL (1967)

Lamiel (Anna Karina) on nuori orpotyttö, joka nousee tohtorin avittamana köyhyydestä seurapiireihin. Hän päätyy lopulta naimisiin köyhtyneen kreivin kanssa, mutta rakastuu kotiinsa murtautuvaan varkaaseen. Elokuva pohjautuu Stendhalilta kesken jääneeseen romaaniin.

***

Vuoden 1967 historiallinen pukudraama Lamiel oli ohjaajansa Jean Aurelin sovitus Cécil Saint-Laurentin ja Stendhalin viimeisestä, keskeneräiseksi jääneestä romaanista. Anna Karinan esittämä protagonisti Lamiel on maaseudun köyhä orpolapsi, joka pääsee nousemaan yhteiskunnan portaikoilla häneen totaalisesti kietoutuneen tohtori Sansinsin tuella heidän muuttaessa provinssista Pariisiin. Pääkaupungissa Lamiel nai konkurssin tehneen kreivin, mutta rakastuukin varkaaseen, joka on murtautunut eräänä yönä hänen makuuhuoneeseensa.

Stendhalin tekstin käsittely sai poliittisia muotoja: elokuva asettautuu vastustamaan Ranskan vallankumousta: jopa vallankumouksen perusargumentti, ”ihmiset ovat sekä syntyneet että elävät vapaina tasa-arvoisin oikeuksin”, tehdään naurettavaksi eräissä elokuvan hahmojen puheenvuoroissa.

Cécil Saint-Laurentille teema oli tuttu, sillä hänen aiempikin päähenkilönsä (Caroline Chèrie, Richard Pottierin elokuva vuodelta 1950) oli elänyt Ranskan vallankumouksen myrskyisät vuodet. Lamiel on samanlainen hahmo, villi ja vapaa, mutta nyt aatelistytön roolin korvaa maaseudun talonpoikainen orpolapsi, jolla on jopa häikäilemättömät konstinsa edetä sääty-yhteiskunnan portailla vaatimattomasta alkuperästä huolimatta. Tässä hän tietysti tarvitsee (häneen syvästi ihastuneita ja kiinnittyneitä) suojelijoita ja tukijoita. Sovitus on tässäkin mielessä sovinnainen: onko lopulta niin, että Lamiel on joutunut maailmaan johon hän ei kuulu…

27-vuotias Anna Karina selviää tehtävästään, joka ei ehkä ole hänen uransa vaativimpia, vähintäänkin kohtuullisesti. Historiallisen pukudraaman ystäville riittää silmänruokaa puvustuksessa ja lavastuksessa.

– Jari Sedergren 2020