PYÖREÄN PÖYDÄN RITARIT (1974)

Oman kuriositeettinsa Bressonin tuotantoon tuo jalokivien loisteesta karsittu ja yksinkertaisimpaan muotoonsa kirkastettu Kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden epookki. Eeppinen sankaritarina alkaa, kun Graalin maljan epäonnistuneen etsinnän jälkeen ritarit palaavat Camelotiin, ja joukon sisäiset riidat ja petokset kärjistyvät näkyviin.

***

Robert Bressonin Pyöreän pöydän ritarit perustuu alun perin kelttiläisestä mytologiasta lähteneeseen ja sittemmin kristillisen aiheitten kanssa sekoittuneeseen Arthur-tarustoon. Sen alkuperäiset ainekset ovat peräisin Brittein saarten eteläosista. Sieltä aiheet ovat siirtyneet kanaalin yli Ranskan maaperälle, Bretagneen. Siellä ne puhkesivat rikkaimpaan loistoonsa ritarirunouden kulta-aikana 1100- ja 1200-luvulla ja palasivat jälleen kotisaarelleen. Tiettyjä kirjallisia etappeja tässä kehityksessä ovat olleet walesilainen Mabinogion, ranskalaisen Chrétien de Troyesin Arthur-runoelmat ja lopulta keskeinen ja kokoava englantilaisen Thomas Maloryn De Morte d´Arthur, jonka nimen ranskankielinen asu kertoo lähteiden olevan Ranskasta. Joukkoon mahtuu sekä varhemmin että myöhemmin paljon muita aihetta käsitelleitä, omintakeisesti luovia ja seurailijoita, mm. lordi Alfred Tennyson runoelmiinsa Kuninkaan idyllejä, Mark Twain romaaniinsa Jenkki kuningas Arthurin hovissa ja Hal Foster sarjakuvaansa Prinssi Rohkea.

Bressonin Pyöreän pöydän ritarit on elokuva Pyhän Graalin maljan ja ehdottoman etsinnästä. Turhan yritysten jälkeen Lancelot palaa ilman pyhää maljaa kuningas Arthurin ja kuningatar Guenièvren linnaan. Hän on elossa mutta tappion syvästi merkitsemä mies, joka aina pyrkii näkemään rakkaudessa enemmän kuin rakkauden, elämässä enemmän kuin elämän. Hänen metafyysinen etsintänsä vastaa Bressonin esteettistä etsintää. 30 vuoden ajan Bresson on tavattaman määrätietoisesti, hellittämättömästi, kärsivällisesti kulkenut omaa yksinäistä ja vaarallista tietään, joten hänen päättymisessään Lancelotiin ja Graaliin ei ole mitään ihmettelemistä. Itse asiassa kyseessä on Bressonin vanha suunnitelma vuodelta 1954 ja poikkeuksellinen taiteellinen todistuskappale: taiteilija ottaa teoksensa innoittavaksi teemaksi omien etsintöjensä kohteen: täydellisyyden etsinnän.

Ritarien taisteluja, ratsastuksia, turnajaisia, Jumalan pelkoa, mystisen ja lihallisen rakkauden liitto: ensi tuntumalta Bressonin elokuva herättää paljon eloon 1200-luvun ritarihengen. Tiedämme kuitenkin, että koko Bressonin tuotanto on  pyrkimystä pois näkyvästä ja ulkoisesta kohti olennaista. Niinpä myös Pyöreän pöydän ritarit on vähemmän elokuva keskiajasta kuin vertauskuva nykyajasta, johon yhtälailla kuuluu elämän ja kuoleman tragiikka, mahdoton rakkaus ja Jumalan hiljaisuus.

Elokuvan aihe on Bressonille tietysti vain veruke. Lancelotin intohimo sekä ”ennaltamäärättyyn” että ikuisesti ”kiellettyyn” naiseen, traaginen rakkaus joka Tristanin ja Isolden esimerkin tavoin voi toteutua vain kuolemassa kiinnostavat häntä vähemmän kuin näiden teemojen elokuvallinen esitys. Ja Bressonin kerronta on jälleen syvästi omaperäistä, se tuo mieleen samalla kertaa runouden ja maalaustaiteen, ilman että sen kuitenkaan on pelkistettävissä niihin. Runoa siinä on yksinkertaisuus, Lancelotin ja Guenièvren vuoropuhelun musiikki ja oikea sävy, rytmi, säkeet ja riimit, jotka edustavat muutamia plastisia ja äänellisiä johtoaiheita. Elokuvan rakenne tuo taas mieleen klassisen taulun, jossa jokainen sinänsä mitätönkin yksityiskohta saa täyden merkityksensä suhteessa sommittelun kokonaisuuteen. Samalla tavoin kuin sankarinsa, joka intohimoisesti yrittää nähdä elämässä enemmän kuin elämän, Bresson pyrkii kertomaan kuvalla enemmän kuin se näyttää. Rakastavaisten intohimo värisee kädenpuristuksessa, säkenöi katseessa.

– Michel Estéven (Le Figaro Littéraire 7.9.1974) ja muiden lähteiden mukaan