ARKKITEHDIN VATSA (1987)

The Belly of an Architect/Arkitektens mage
Ohjaaja
Peter Greenaway
Henkilöt
Brian Dennehy, Chloe Webb, Lambert Wilson
Maa
GB/Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
116 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
näytöksen 26.1. alustaa arkkitehti Mika Suominen

Arkkitehti (Dennehy) saa projektikseen toteuttaa Roomaan monumentaalisista suunnitelmistaan tunnetun Étienne-Louis Boulléen näyttelyn. Keisari Augustinukseen pakkomielteisesti suhtautuvan arkkitehdin avioliitto ja kroppa eivät kuitenkaan ole yhtä kestäviä kuin ikuinen kaupunki. 1800-luvun taiteeseen kuvissaan viittaava elokuva toistaa Greenawaylle tyypillistä vastakkainasettelua kuolemattoman taiteen ja orgaanisen, pettävän ruumiillisuuden välillä.

***

Peter Greenawayn seuraava pitkä elokuva Piirtäjän sopimuksen ja Z00:n jälkeen oli Arkkitehdin vatsa – hänen sovinnaisin, inhimillisin ja luultavasti myös paras työnsä. “Vasta hiljattain olen tajunnut, miten persoonallinen työ se on”, sanoo Greenaway. Se käsittelee kysymystä taiteilijan roo-lista avoimemmin ja suoremmin kuin hänen muut elokuvansa. Päähenkilö on röyhkeä amerikkalainen arkkitehti Stourley Kracklite, joka lähtee Roomaan pystyttämään näyttelyä visionäärisestä 1700-luvun arkkitehdistä nimeltä Boullée – tuo mies on Kracklitelle todellinen pakkomielle, vaikka hän ei koskaan toteuttanut ainuttakaan suunnitelmaansa. Elokuvassa seurataan Krackliten elämää siitä hetkestä alkaen kun hänen vaimonsa hedelmöittyy Italian rajan ylittävässä junassa siihen saakka kun mies kuolee yhdeksän kuukautta myöhemmin. Krackliten mahaan alkaa koskea, ja hän uskoo vainoharhaisesti, että vaimo yrittää myrkyttää hänet. Pakkomielteinen omistautuminen näyttelyn pystyttämiselle maksaa hänelle vaimon kiintymyksen. Vähitellen hän luopuu velvollisuuksistaan ja koko näyttelystäkin. Hän rappeutuu fyysisesti ja henkisesti, ja kun lääkärit toteavat hänessä vatsasyövän [Greenawayn molemmat vanhemmat kuolivat muuten vatsasyöpään] hän päättää tehdä itsemurhan arvokkaasti samalla kun vaimo avaa näyttelyn.

Tätä rappiota seurataan melankolian vallassa. Jälleen kerran kohdataan taiteilija, joka on muuka-lainen, joka yrittää turhaan antaa elämälleen merkitystä ja joka menettää samalla sen mikä on hänelle tärkeintä samalla kun hänen vaimonsa synnyttää jälkeläisen. “Taide tulee ensin, Kracklite sitten, ja kaikki muut vasta sen jälkeen”. Greenaway vetää rinnastuksia Krackliten mahan ja hänen vaimonsa raskauden välillä ja pelaa merkitseviä pelejä numerolla 7 [Rooman seitsemän kukkulaa, ihmisen seitsemän ikäkautta, seitsemän viikonpäivää, sateenkaaren seitsemän väriä, seitsemän planeettaa, seitsemän kääpiötä, seitsemän klassisen arkkitehtuurin kehitysvaihetta, jne. “Sanotaan, että 7 on suurin määrä esineitä, jonka määrän ihminen pystyy havaitsemaan ilman että hänen tarvitsee suoranaisesti laskea” (Greenaway).]

Brian Dennehy sai pääosasuorituksestaan ylistystä. Hän on Hollywood-näyttelijä (mm. Rambon päävihollinen elokuvassa First Blood, 1982), jonka fyysinen läsnäolo on voimakas ja joka paneutui elokuvaan innokkaasti. “Siinä on paljon minua itseäni, minun elämääni ja tunteitani. Lukiessani käsikirjoitusta pelästyin kuoliaaksi. Olin hyvin liikuttunut”. Mutta Dennehy letkauttaa myös: “Greenaway on ainoa intellektuaalinen ohjaaja jonka kanssa olen työskennellyt. Meidän oli keskusteltava tulkkien välityksellä, mutta annan hänen olla intellektuelli. Minä haluan olla ihminen”. Tämän inhimillistävän aineksen omaksuminen oli tärkeä ja onnistunut kehitysaskel Greenawaylle.

 – Jonathan Hackerin ja David Pricen mukaan (Take 10. Contemporary British Directors, 1991) AA 1991