LOU REED: BERLIN (2007)

Berlin: Live at St. Ann's Warehouse
Ohjaaja
Julian Schnabel
Henkilöt
Lou Reed, Steve Hunter, Fernando Saunders
Maa
Iso-Britannia/Yhdysvallat
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
85 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Lou Reedin kolmas sooloalbumi Berlin oli ollut ilmestyessään vuonna 1973 katastrofi niin myyntitilastojen kuin kritiikkienkin valossa. Vasta yli kolme vuosikymmentä myöhemmin taiteilija uskalsi palata kirotun materiaalinsa pariin kulttuurin moniottelijan Julian Schnabelin tukemana, lopputuloksena intensiivinen konserttisarja St. Ann’s Warehousessa Brooklynin sillan kupeessa. 61 ääntä (11. sija).

***

Yhdysvaltalainen taidemaalari Julian Schnabel (s. 1951) on tunnettu myös elokuvantekijänä teoksistaan Basquiat (1996), Ennen yötä (2000) ja Perhonen lasikuvussa (2007). Taiteilijana hänen töitään on ollut esillä mm. Metropolitan Museum of Artissa, Museum of Modern Artissa (MoMA) sekä Pariisin Pompidou-keskuksessa. Vuonna 2006 Schnabel taltioi elokuvassaan Lou Reed: Berlin (2007) soolourastaan sekä The Velvet Undergroundista tunnetun muusikon, niin ikään myös runoilijana ja kuvataiteilijana tunnetun Lou Reedin (1942-2013) konsertin St. Ann’s Warehousessa lähellä Brooklynin siltaa.

Konserttielokuvana Lou Reed: Berlin nojaa Reedin vuonna 1973 ilmestyneeseen murskakritiikin saaneeseen sooloalbumiin Berlin, jonka myös yleisö otti huonosti vastaan. Myöhemmin kritiikki on kuitenkin kiittänyt levyä, joka onkin noussut klassikon asemaan. Levyn edeltäjä oli helposti lähestyttävä glam rock -klassikko Transformer (1972), jolle Berlin oli täydellinen vastakohta. Se on erittäin kolkko ja surullinen albumi, jota yleisesti pidetään yhtenä masentavimmista levyistä kautta aikojen. Vasta reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeen taiteilija uskalsi palata esittämään materiaalia albumilta.

Taltiointina Lou Reed: Berlinistä on Julian Schnabelin käsittelyssä tullut kerrassaan majesteettisen upea luomus. Reed esittäytyy kuin epätavallisen rankaisevan buddhalaisen koulutuksen käynyt zen-mestari. Hänellä ei ole autuaan munkin ilmettä, joka on palanut juuri vuorenhuippumeditaatiosta. Kokonaisuus on huumekäyttöisten sadomasokististen rituaalien tirkistelijän synkän huvittunut tuijotus kaupunkien karkeimmissa kolkissa, jotka eivät koskaan nuku. Tämä on Schnabelin näyttämänä todellinen maailma. Herra Reed saa aikaan kitarallaan kovia minimalistisia riffejä ja laulaa värisevällä, soraisen monotonisella äänellään: tottukaa siihen pojat ja tytöt.

Joulukuussa 2006 pidetyissä Mr. Reedin rock-oratorion Berlin-konserteissa laulaja esiintyi 35-henkisen kokoonpanon kanssa, jota johti hänen toverinsa, kitaristi Steve Hunter, joka oli soittamassa myös alkuperäisellä Berlin-albumilla. Degressiivinen 10-kappaleinen sarja kertoo pariskunnan suhteen hajoamisesta Länsi-Berliinissä ajanjaksona, jolloin idän ja lännen erottava muuri murtui. Vaimon tai rakastajattaren Carolinen tulkkina nähdään Emmanuelle Seigner, joka on tullut tunnetuksi Roman Polanskin vaimona ja muusana monissa hänen töissään (Katkera kuu, Yhdeksäs portti, Venus in Fur, Upseeri ja vakooja). Vaimo on seksiriippuvainen, joka nauraa kumppaninsa passiivisuudelle ja epämiehuudelle sekä juoruilee. Viranomaiset puuttuvat hänen toimiinsa ja vievät hänen lapsensa. Caroline päätyy lopulta itsemurhaan viiltelemällä ranteitaan.

Hänen kumppaninsa Jim on elokuvassa avuttomana sivustakatsojana. Kappaleessa ”Sad Song” Jim tunnustaa Reedille tyypillisellä sanamuodolla: ”In thought she was Mary, Queen of Scots/My castle kids and home/I tried so very hard/Shows just how wrong you can be”. Lou Reed kutsuu esiin Berliinillään Gail Sheehyn esityksen “Speed Is of the Essence”, joka julkaistiin vuonna 1971, kun metedriiniriippuvuuden vaarat oli vasta alettu havaita. Kirja esitti epätoivoista huumeriippuvaista paria, joka kiihtyy kohti hulluutta.

Eräät kappaleista ovat Reedin uran melodisimpia ja hellimpiä. Alkuperäinen Bob Ezrinin tuottama konseptialbumi on myös Reedin oopperallisin. Konsertissa käytettiin rockin perusinstrumentoinnin lisäksi intensiivisiä, dramaattisia sovituksia neljällä käyrätorvi- ja ruokosoittimella, kahdella alttoviululla ja sellolla. Mietiskelevimmissä kohdissa musiikki näyttää ikään kuin leijuvan viimeiseen sekuntiin ennen kuin myrsky puhkeaa. Kun tämä tapahtuu, kitarat turpoavat ulvovaksi crescendoksi. Demonit latautuvat tämän musiikin kautta, kuten myös enkelit. Brooklyn Youth Chorus -kuoron äänet antavat partituurille aavemaisen makeuden. Mieleenpainuvimmalla hetkellä äänet leijuvat alaspäin kuin putoavat enkelit, jotka huokaavat tappiosta.

–  Stephen Holdenin (The New York Times) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 18.1.2024