KARTANON NEIDOT (1979)

Koivikon tavoin maailmansotien väliseen epookkiin sijoittuva Iwaszkiewicz filmatisointi summaa muutamia Andrzej Wajdan keskeisistä teemoista: elämänhalun menetys, kuoleman läheisyys, täyttymättömien nuoruuden unelmien epätoivoinen tavoittelu. Tšehovilaisen päähenkilön (Daniel Olbrychski) katkera loppupäätelmä on se, ettei hänen elämänsä ole ollut sen kummempaa kuin muidenkaan.

***

Kirjailija, jonka teoksiin Wajda on palannut kahdesti, on Jarosław Iwaszkiewicz, puolalaisen modernismin suuria nimiä. Hänen pienoisromaaniinsa Koivikko perustuvan elokuvan Wajda teki vuonna 1970, ja kymmenen vuotta myöhemmin hän palasi Iwaszkiewiczin maailmaan elokuvassa Kartanon neidot. Edellisen iäkäs Iwaszkiewicz kirjoitti itse ja jälkimmäisessä hän vierailee näyttelijänä tähyillen surumielisenä elokuvan lopussa päähenkilöä. Koivikko oli varsinkin Ranskassa niin suuri menestys, että Kartanon neidot tuotettiin puolalais-ranskalaisena yhteistyöelokuvana.

Koivikon jälkeen Wajdan uralla ehti tapahtua merkittäviä muutoksista, nimenomaan poliittisten elokuvien Marmorimies ja Ilman puudutusta vaikutuksesta, mutta vuonna 1979 hän palasi niihin tuntemuksiin ja maailmoihin joita hän oli kosketellut Koivikossa. Tällä kertaa Iwaszkiewiczin novellin sovitti käsikirjoitukseksi Wajdan oppilas Zbigniew Kamiński. Jälleen tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle ja jälleen Daniel Olbrycksi esittää elämänhalunsa menettänyttä miestä. Victor Ruben on käynyt läpi raskaan sodan ja menettänyt juuri parhaan ystävänsä. Lääkärin kehotuksesta hän palaa lepäämään maaseudulle, Wilkon kylään, missä hän on nuoruudessaan viettänyt elämänsä onnellisimman ajan. Hänen muistikuviaan vastaan iskee muuttunut tilanne: vaikka 15 vuoden takaiset maisemat ja rakennukset ovat samat, ihmiset ovat vanhentuneet. Wilkon kartanon tytöt, joihin Victorilla on ollut läheiset suhteet, ovat hekin muistojen ja nykyhetken rikkiraastamia. Yksi heistä on kuollut ja muut jääneet pysähtyneen ajan vangeiksi. He eivät ole pystyneet täyttämään unelmiaan ja Victorin saapuminen saa tilanteen purkautumaan avoimeksi tuskaksi.

Kartanon neidot on Koivikon tapaan tyylikäs novellimainen näkemys Iwaszkiewiczin maailmasta, jota sävyttävät ohimenevä rakkaus ja alituiset kuoleman merkit. Wajda viljelee kerronnassaan runsaasti muista elokuvistaan tuttuja symboleita (unohduksen virta, valkoinen hevonen) ja irrottaa kuvaajansa tuella maalaismaisemasta tarinan katkeria ja haikeita sävyjä korostavia kuvia. Musiikkina Wajda käyttää Iwaszkiewiczin aikalaisen Karel Szymanowskin viulukonserttoa joka entisestään korostaa alistuneen surumielisen maalaismaiseman tehoa. Kartanon neidot on hieno näyte Wajdan klassisesta kerronnasta, jota ei ole syytä vähätellä hänen vahvojen poliittisten teostensa rinnalla.

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen – elokuva uutta Puolaa rakentamassa, 1981) mukaan